Kuten Instagramin puolella saatoittekin jo huomata, osallistuin viime torstaina Nordean Säästä! -päivien webinaariin, jossa olin keskustelemassa Mimmit Sijoittaa Hanna Tikanderin, Nordean sijoitusneuvojan sekä Aki Linnanahteen kanssa suunnitelmallisesta säästämisestä ja sijoittamisesta. Miten inspiroiva ja jännittävä keskustelutilaisuus, josta sain itsekin valtavasti inspiraatiota talousasioita ajatellen.
Olen tästä Nordean yhteistyöstä todella innoissani, sillä laina-asioita järjestellessä ja useita pettymyksiä pankkipalveluissa koettua, Nordean yhteyshenkilö veti ehdottomasti pisimmän korren palvelullaan ja olemme näin ollen siirtämässä kaikki pankkipalvelut Nordeaan. Halusinkin jakaa nyt teidän kanssa ne tekijät, jotka mahdollistivat nykyisen asunnon jättämisen sijoitukseen ja uuden ostamisen vanhaa asuntoa vakuutena käyttäen.
- Säästäminen matalien asumiskustannusten ohella
- Asunto lähtökohtaisesti ostettu sijoitusmielessä sijainnin ja koon puolesta, vaikka en koskaan olisi uskonut, että sijoitusasunnoksi jättäminen olisi taloudellisesti mahdollista
- Asunto lähtökohtaisesti ostettu sijoitusmielessä sijainnin ja koon puolesta, vaikka en koskaan olisi uskonut, että sijoitusasunnoksi jättäminen olisi taloudellisesti mahdollista
- Leasing-auto, joka mahdollistaa autoon tarkoitetun pääoman vapauttamisen asuntoon
- Pitkä historia omistusasujana, jonka puolesta nykyisen asunnon vakuus riittää myös uuteen asuntoon
Mikäli haluat katsoa vielä tallenteen Nordean Säästä! -päivien keskusteluista, pääset sen katsomaan vielä näin myöhemminkin täältä: