2015/12/31

New Year in tulle skirt



Body - H&M 
Tyllihame - Chi Chi London
Kaulakoru - Happiness Boutique*

Ajattelin nopeasti tulla näyttämään mitä uumoilen laittavani tänä iltana uuden vuoden viettoon päälle. Paino sanalla uumoilen, sillä asusuunnitelmat mahdollisesti vielä vaihtuvat moneen kertaan peilin edessä. Jotenkaan en osaa kuin vasta juhlapäivänä sanoa, mikä vaihtoehto tuntuu oikealta juuri tiettyyn iltaan.

Hankin rakastamalleni valkoiselle tyllihameelle kaverin tuosta puuterinroosasta, josta uskon tulevan luottovaate ensikevään ja kesän juhliin. Saattaa tosin olla, että se pääsee ulkoilemaan jo tänään, jos hattaraksi meinaan heittäytyä!

Näiden kuvien ja sanojen myötä toivotan teille kaikille lukijoille ihanaa uutta vuotta 2016!

*Saatu blogin kautta

// Wishing Happy New Year in tulle skirt!

Share:

2015/12/29

Year 2015 -life is what you make of it

En voi oikein sanoin kuvailla miten mieletön vuosi on takana! Vuosi 2015 piti sisällään niin upeita reissuja, haastavia sisustusprojektia sekä uusia ihania ihmisiä, joita olen tämän vuoden aikana saanut elämääni. Koen syvää kiitollisuutta jokaisesta! <3

Vuonna 2014 olin valinnut vuoden teemaksi rakkauden, tänä vuonna 2015 teemana oli rohkeus (You deserve all things magic). Rohkeutta koeteltiin niin uuden (sinkku)elämän aloittamisessa, asunnon ostamisessa, tanssin SM-kisojen areenalla, haastavan ja antoisan asuntomessukohteen parissa sekä myöskin blogin aihealueen laajentamisessa.


Alkuvuodesta aloitettiin elämä puhtaalta pöydältä, kun entisen avopuolison kanssa jaettu yhteinen koti sai uudet onnelliset omistajat. Tätä uuden elämän alkua juhlittiin luonnollisesti rakkaiden ihmisten parissa. Samaan aikaan juhlittiin myös ihanan kummipoikani ristiäisiä.


Ennen siirtymistä uuteen kotiin piipahdettiin Miamissa, jossa koin täydellisen sekoamisen Victoria's Secretillä (klik) sekä nautin auringosta ja lattarirytmeistä täysin siemauksin.


Kauppakirjat uuteen kotiin kirjoitettiin kamalassa jetlagissa suoraan lentokentältä ja pikkuhiljaa alkoi uuden kodin laittaminen.


Samaan aikaan toteutin Nolohuoneesta olohuoneen (klik) ja aloin työstämään myöskin asuntomessuprojektia Vantaalle. Asukkaiden toiveiden mukaisesti kohteesta tehtiin Kelly Hoppen tyylinen skandinaavisin maustein (klik).


Ennen Suomen kesän alkamista jorasin tanssiryhmäni kanssa SM-hopealle Oulussa (klik) ja piipahdin Barcelonassa juhlistamassa syntymäpäiviä salsabileiden muodossa (klik).


Reissulta palatessa odotti Takemethere -matkablogisivun avajaiset ja tämä(kin) ilta jatkui aamun tunneille tanssiessa. 


Asuntomessujen lehdistöpäivänä jännitti, miten kohteeni otettiin vastaan. Olin todella iloinen hyvästä palautteesta, jota Lakkalaine sai ja kymmenen vuoden takainen haaveeni toteutui vihdoin -oma kohde asuntomessuilla!



Kohteestani inspiroituneena myös kotona alkoi tapahtumaan ja kotiin muutti niin Calligarisin ruokapöytä sekä Adean Band-sohva. Lisäksi yksi seinä sai uuden harmaanruskean sävyn.


Kauniita kesäiltoja vietimme ystävien kanssa Helsingin ja Espoon rannoilla yöttömistä öistä (klik) ja kauniista luonnosta (klik) nauttien.




Loppukesästä suuntasin myöskin Nizzaan minilomalle, sillä halusin tutustua tarkemmin Ranskan Rivieraan. Nizzan vintage-liikkeet sekä Italia-henkinen kulttuuri viehättivät kovasti ja uskon, että tuonne tulen vielä palaamaankin!


Syksyllä selvisi asuntomessukohteiden yleisöäänestys ja miten onnellinen olinkaan kuulleessani että kohteeni valittiin asuntomessujen parhaaksi! Omistajapariskunta oli rakennuttanut upean talon, ja yhdessä talon varman maun omaavaan emännän avulla saimme sisustuksesta loihdittua kruunun koko kotiin (kiitos Päivi ja Timo!).


Syksyllä vietimme rapujuhlia (klik) ja kävimme Jessican kanssa pienellä breikilä Oslossa. Innostuin toden teolla ylipolvensaappaista ja niitä löytyykin vaatekaapista useampi pari.


Syksyyn mahtui myöskin ihania juhlia, kuten Indiedays Blog Awardsit ja Jessican syntymäpäiväjuhlat Georg Jensenin Showroomilla.


Olen täysin rakastunut kullansävyyn sisustuksessa ja onnekseni kotia saapui alkutalvesta koristamaan kultaiset Cafu-vaasit. Näin sisustus kotonani otti taas askeleen eteenpäin.


Kaunis ruska kesti puissa pitkään ja ulkona tarkeni lähes ilman takkia pitkään, varsinkin kun sai kietoutua tuollaiseen pehmeään villatakkiin.


Tyllihame innostus nosti syksyllä myöskin päätään ja koska rakastuin tuohon valkoiseen yksilöön niin nyt vaatekaapissa odottaa puuteriroosa versiokin ensi kevään juhlia ajatellen.



Vuosi 2015 tulee huipentumaan ystäväporukan ravintolaillalliseen Senaatintorin kupeessa. Ihanaa kokoontua ystävien kanssa ja skoolata tulevalle vuodelle yhdessä! Päällä tulee todennäköisesti olemaan tylliä -mitäs muutakaan! ;)



Ihminen, joka on ymmärtänyt pienuutensa, uskaltaa ottaa riskejä -  ilman rohkeutta ei voi saada aitoa onnea. Uusi aina jännittää, pelottaakin, mutta mikä temppu olisikaan olla rohkea, jos ei yhtään pelota. Onneksi minulla on ollut tarpeeksi läheisten ihmisten rakkautta ympärillä oivaltamaan, että elämä on pohjimmiltaan sitä mitä siitä tekee

Ensi vuoden teemaksi olen valinnut armollisuuden. Olen välillä napit vastakkain oman kunnianhimoni kanssa ja vaikka teen asioita intohimolla niin omien voimien kuunteleminen sekä levonhetket ovat myöskin tärkeitä. Haluaan panostaa kehonhuoltoon, joogata enemmän ja löytää mielenrauhan tekemisiin. Tältä pohjalta kumpuaa myöskin oleellisiin asioihin keskittyminen sekä syvempi elämä, joka toivottavasti välittyy teille lukijoillekin sitten ajatuksella tehtyinä postauksina. Eikä ne komeat miehetkään ole pahitteeksi! ;)

Kiitollisin mielin otan vastaan vuoden 2016, sen tuomat uudet haasteet ja ihanat kohtaamiset!

// Life is what you make of it. Welcome year 2016!
Share:

2015/12/27

My home spa




Vihdoin ajattelin täällä bloginkin puolella esitellä uuden asuntoni kylpyhuonetta, jonka suuren kokonsa ansiosta saa loihdittua kunnon kotispaksi! Pehmeät Balmurin* ja Missonin tekstiilit, ylelliset ihonhoitotuotteet, mm. Mia Höytöltä* sekä tuoksukynttilät saavat paljon aikaiseksi. Uutta kotia ostaessa oli yhtenä ehdottomana kriteerinä sauna. Siis en vain voi elää ilman saunaa (okei no voin oikeasti, mutta kyllä te tiedätte!). Sauna lämpiää useamman kerran viikossa ja silloin useimmiten sammutan kylpyhuoneesta valot ja sytytän muutaman tuoksukynttilän palamaan -kunnon rentoutushetki arjen keskelle. Kylpyhuone oli tosiaan valmiina jo tähän asuntoon muuttaessa, ja en valitettavasti päässyt osallistumaan pintamateriaalien valintaan. Onneksi kuitenkin lattialaatta oli klassista harmaata 10x10cm laattaa ja seinissä puolikiiltävää isoa valkoista kaakelia -näiden pohjalta on hyvä lähteä sisustamaan. Jossain vaiheessa suunnittelin jo lattian päällystämistä betonilla (voi jopa olla että joskus niin tapahtuu), mutta toistaiseksi en viitsi kajota uusiin pintoihin. Toki unelmieni kylpyhuone näyttäisi varmasti vähän toisenlaiselta, kuten Pinterestin Bathroom -kansiossa pääseekin kurkkimaan (klik). Mustaa, valkoista ja marmoria... hmm. Ehkä sitten seuraavaan asuntoon? ;)

Ajattelin vielä tarkemminkin raottaa peilikaappini sisältöä ja esitellä teille lempituotteet näin talvi-ihoa ajatellen, sillä pakkasten paukkuessa kaikki kosteutus tulee tarpeen.

// My home spa in white and grey.

*saatu blogin kautta
Share:

2015/12/23

Joulun sanoma on armo



Nykyään on helppoa kaiken materialismin keskellä unohtaa, että joulun pohjimmainen sanoma on armo. Armollisuus jää helposti taka-alalle suoritusyhteiskunnassa, jossa ihminen kohtaa kiirettä sekä jatkuvaa painetta pärjätä ja olla aina vain parempi. Armo on pohjimmiltaan sitä, että hyväksymme toisemme sellaisena kuin olemme, hyvässä ja huonossa, heikkona ja vahvana, tässä ja nyt. Ollessamme armollisia itsellemme, pystymme olemaan sitä myös muille. Ainoastaan oman heikkoutensa kanssa sinut ihminen pystyy aidosti myötäelämään muiden vaikeuksia ja olemaan läsnä. Hyväksyvä läsnäolo on arvokkain lahja, jonka toiselle voimme antaa. 

Joulun rakentamiseen tarvitaan aina kuitenkin myös materiaa läsnäolon lisäksi. Olemme kaikki samanarvoisia ja nöyrä suhtautuminen siihen kaikkeen hyvään mitä on saanut, johtaa sen haluamiseen myös muille. Tästä esimerkkinä näin joulunaikaan on mm. Jouluapua palvelu, jonka kautta vaikeissa elämäntilanteissa oleville ihmisille voi tarjota paremman joulun. Lue myös ihanan Kertun blogista, miten helppoa on tehdä hyvää.

Täällä hiljennytään nyt joulun viettoon vanhempien luona.

Näiden sanojen myötä haluan toivottaa sinulle rauhallista, armollista ja tunnelmallista joulunaikaa! 

// May your christmas be filled with joy and love.
Share:

2015/12/21

If you were a shoe


Viime Turun tyttöjen reissulla leikimme CharinAdalminan ja Jessican kanssa hauskaa leikkiä! Esitimme vuoroitellen kysymyksiä, joihin muut saivat vastata kysymyksen kohteen puolesta. Jos olisit eläin, mikä olisit? Jos olisit kampaus, mikä kuvailisi sinua parhaiten? Jos olisit maa, mistä sinut tunnistaisi? Jos olisit kenkä, mikä olisit?


Yllättäen minulle valittiin salsakorkokenkä tanssiharrastukseni vuoksi, ja se kyllä kuvailee mielestäni olemustani hyvin: naisellinen, mukautuva ja noh.. tässä tapauksessa myös elämää nähnyt.. ;) Näitä kenkiä ei todella ole tarkoitettu patsasteluun, vaan korot ovat nähneet niin verta, hikeä kuin kyyneliäkin. Tanssiminen on ollut 3-vuotiaasta lähtien harrastus, vasta myöhemmällä iällä todellinen intohimo. Snapchatin (InspiredbyloveS) puolella pääsee seuraamaan tanssiryhmäni treenejä, viime vuoden tapaan tähtäimessä on ensi kevään SM-kisat!


Tanssi on itselle tapa liikkua ja nauttia musiikista sekä yhtenä tärkeimpänä -väylä ilmaista tunteita. Ei ole yksi jos toinenkin kerta, kun tanssiessa on noussut vedet silmiin, viha pintaan tai nauru raikumaan. Joskus jopa niin, että olen omalla tanssillani pystynyt liikuttamaan muita herkistymiseen asti. Tanssin voidaankin sanoa olevan sielun piiloitettu kieli -kaikkea emme pysty aina ilmaisemaan sanoin.

//Dancing with the feet is one thing, dancing with the heart is another.

Share:

2015/12/20

All I want for Christmas





Vaikka tärkeimmät asiat joulussa ovat ilmaisia, niin esteetikkona sydäntä lämmittää myöskin kauniit lahjat. Halusin koota kollaasin muotoon tuotteita, jotka tänään tilattuna pitäisi ehtiä vielä jouluksikin! Georg Jensenin Precious -kynttilänjalka* (1) ihastuttaa yksinkertaisella muotoilulla ja kultaisella värillään, myöskin Tom Dixonin Etch -kynttilälyhty* (6) on ollut pitkään haavelistalla. Marmorinen Menu Marble -seinäkello* (2) messingin sävysine viisareineen sopisi omalle seinälle ainakin ja musta Norm collector -koruteline* (5) pitäisi huolen, että korut pysyvät järjestyksessä. Uuteen kotiin muutettuani en ole vielä saanut tauluja seinälle, mutta yksinkertainen musta-valkoinen Shy Collection -juliste* (3) kehystettynä toisi sopivaa särmää kotiin. Uudelle meikkipussille olisi itsellä tarvetta ja erityisesti tuo By Malene Birger -meikkipussi* (4) on ihastuttanut mustavalkoisella kuvioinnillaan. Samasta sarjasta löytyy myöskin kännykänkuoret iPhone6:selle, jotka nekin ovat itselläni toivelistalla.

// All I want for Christmas are these lovely goodies, that appeal to my esthetic eye.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä
Share:

2015/12/19

Joululahjavinkki


Hei huomasin muuten, että Georg Jensenin Cafu -maljakoita* ja muita kultaisia tuotteita saa Finnish design shopin kautta vielä tänään jouluksi! Itse tekisi mieli hankkia noita muutama lisää ja antaa vaikka kullan ystävälle joululahjaksikin...

Nyt valmistautumaan pikkujouluihin eli punaamaan huulet! ;)

// Georg Jensen Cafu in gold.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Share:

Baby it is cold outside

Photo by Teljänneito

Neuletunika - Inwear* (vastaava täällä)
Laukku - Valentino (vastaava täällä)
Saappaat - Zalando (vastaava täällä)
Huivi - Balmuir 

Kylmä on ja täällä sitä vain kuljetaan ilman housuja! Tottapuhuakseni, töihin olen pukenut tuon ihanan Inwearin Uzima -neuleen* (saatu blogin kautta) kanssa  mustat paksut sukkahousut, jotta kokonaisuudesta tulee hieman peittävämpi. Pehmeä Uzima -neule tulee Inwearin valikoimiin taas ensi vuoden puolella ja siitä on tullut itselle oikea luottovaate kylmille ilmoille... toki pakkasia ja lunta odotellessa, tulisi hieman jouluisempi fiiliskin varmasti sitä myötä!

Tänään illalla olisi tiedossa viimeiset pikkujoulut ennen pyhien hiljentymisiä, snapchatin puolella pääsee seurailemaan! ( @InspiredbyloveS )

Mukavaa viikonloppua!

// Wearing grey softies for cold weathers.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä
Share:

2015/12/17

Sisustusostoksilla Turussa: Pop Å

Kuvat; Char & the city

Instagramin kautta olettekin jo ehkä seuranneet, että olimme tyttöjen kanssa viettämässä viikonloppua Turussa parisen viikkoa sitten, lisää ihania kuvia viikonlopusta löytyy mm. Caritan blogista. Myrskyisästä säästä huolimatta kiersimme Turun sisustustarjontaa ja piipahdimme mm. Pop Å -sisustuskaupassa. Pop Å on uudenlainen lifestylekonsepti, joka yhdistää kodin ja kaupan. Liike toteutetaan aina asuntoon, jossa kaikki esillä olevat tavarat ovat kaupan. Mielestäni ihanan virkistävä konsepti perinteisten sisustusliikkeiden rinnalle! Pop Å tarjoaa useita eri asumisen tuotteita Nicholas Vachen herkuista aina ihaniin taljoihin sekä Lundian huonekaluihin. Itse sain liikkeestä myös hyvän vinkin betonisten tasojen tekijästä keittiöön, eli kyseessä on todellakin asumisen monipuolinen tarjonta!

Pop Å löytyy tällähetkellä Turusta Läntiseltä Pitkäkadulta, joten jos esimerkiksi joululahjoa on vielä hankkimatta, niin tuolta voi saada mukavia paketteja kuusen alle. ;)

// Visitin Pop Å -lifestyle concept in Turku.

Share:

2015/12/15

Jouluherkkuvinkki Lakrids




Onko joku muukin ihastunut noihin tanskalaisiin Lakridsin herkkuihin? Todella hyviä lakupalloja päällystettynä erimakuisilla suklaakuorrutteilla. Monet valikoiman karkeista ovat joulun teemaan sopien metallisävyissä, kuvassa näkyvät näyttävät kuparilta, mutta kulta ja hopeakin löytyy. Mielestäni kiva lahjavinkki sellaiselle, jolla on jo kaikkea, plussaa raaka-aineiden lisäaineettomuudesta.

Nämä korvaavat mielestäni hyvin sen perinteisen "juhlapöydän konvehti" -rasian -eiköhän niitä olla jo tarpeeksi monet joulut syöty. Ainakin Mrs Jones shop sekä By the way Kampissa  näkyi myyvän näitä, ehdoton jouluhitti!

// Lakrids treats for christmas table.
Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig