Kaupallinen yhteistyö Isku
Olen aikaisemminkin täällä blogissa kirjoittanut laadukkaan unen vaikutuksesta hyvinvointiin sekä kertonut, että jos panostaisin vain yhteen asiaan kotona, se ei suinkaan olisi monen yllätykseksi valaisin tai nojatuoli, vaan ehdottomasti sänky. Ei ole sen parempaa sijoitusta, kun varmuus siitä, että hyvät yöunet eivät jää ainakaan huonosta sängystä kiinni. Hankin aikoinaan laadukkaan sängyn ja se on ehdottomasti ollut yksi parhaimmista ostoksistani ikinä (koiran jälkeen).
Hyvän unen puolestapuhujana olin todella innoissani päästessäni kertomaan teille oikeanlaisen sängyn valinnasta kaupallisessa yhteistyössä Iskun kanssa. Isku on tunnettu laadukkaasta sänkyvalikoimastaan ja heiltä löytyy niin Tempurin, Unigoldin kuin Carpediemin sänkyjä.
Laadukkaita sänkyjä ja paljon erilaisia ominaisuuksia, mutta mikä onkaan sopiva juuri sinulle?
Oikean sängyn valinta aiheuttaa monille harmaita hiuksia (mitä on viime viikkoisen IG storiesien puolella toteutetun kyselyn pohjalta uskominen) ja siksi halusinkin koostaa teille yhdessä Iskun Uniasiantuntijan kanssa viisi tärkeintä vinkkiä oikean sängyn valintaan. Nämä vinkit kannattaa pitää ehdottomasti mielessä sänkyostoksille mentäessä.
1. Panosta laatuun
Vietät siinä kolmasosan elämästäsi.
Siis kolmasosan koko elämästä! Kuulostaa markkinointiheppujen keksimältä hokemalta, mutta siinä on oikeasti perää. Moni on valmis panostamaan autoon kymmeniä tuhansia, mutta tuskin viettävät siellä edes kymmenystä elämästään. Laadukas sänky kestää siis aikaa ja käyttöä, mutta myös antaa paremman tuen selälle ja näin ollen auttaa hyvien yöunien saavuttamisessa. Kirpaisee siis kerran, mutta siitä on iloa pitkäksi ajaksi. Jos ajattelee, että panostaa vaikka 5000e sänkyyn ja nukkuu sillä seuraavat 15 vuotta, niin yhden yön hinnaksi tulee alle euro. Pitkässä juoksussa kunnollinen sänky voi kestää parhaimmillaan jopa 25 vuotta ja ylikin, ainoastaan hygieniasyistä petauspatja tulee vaihtaa n. 10 vuoden välein.
2. Kartoita tarpeesi
Ennen sänkykaupoille lähtemistä on hyvä pohtia, minkälaista sänkyä tässä nyt haetaan: parisänkyä, säätösänkyä, jenkkisänkyä? Yhdellä sijauspatjalla vai erillisillä? Minkäkokoisia lakanoita löytyy kaapista? Minkäkokoinen sänky mahtuu tilaan? Toki nämä ovat sellaisia, joita voidaan pohtia yhdessä myyjänkin kanssa, mutta perusajatukset olisi hyvä olla selvillä, niin sänky valinta menee sujuvasti. On myös hyvä pohtia, jos päätyy vaikka yhtenäiseen runkoon, että mahtuuko sellainen ovista ja kulmista kääntymään. Ei ole kerta ensimmäinen että Pekka Niska nostaa uuden sängyn nostokurjella ikkunasta sisään, kun kulkuväylällä ei mahtunut yhtenäistä sänkyä kuljettamaan.
3. Kuuntele asiantuntijaa - ja heti tämän jälkeen itseäsi
Iskun sänkymyyjät ovat käyneet Tempurin järjestämän koulutuksen, joissa heistä on lääkäreiden ja fysioterapeuttien ohjeilla koulutettuja uniasiantuntijoita. Suosittelenkin lähtemään sängyn hankinnassa liikkeelle siitä, että varaat ajan Iskun uniasiantuntijalle (klik!), joka on vielä tämän tulevan viikonlopun maksuton. Uniasiantuntija pystyy kartoittamaan tarpeesi (esim. erilaiset selkäkivut) ja suosittelee tämän pohjalta erilaisia sänkyjä. Hän pystyy myös tarkistamaan selkärangan suoruuden kylkiasennossa (optimaalissa on selkäranka suorana, niin, että lantio ja hartia uppoaa patjaan). Lopullisen päätöksen oikeantuntuisesta sänkyvalinnasta teet sitten sinä itse kehollasi - mikä tuntuu hyvältä. Olemme itse kehomme ja tunteemme paras asiantuntija. Toinen tykkää upottavammasta ja toinen napakammasta mallista, joten kunhan uniergonomian kriteerit täyttyvät, niin viimeisen valinnan tekee keho itse.
4. Pohdi materiaalivalinnat
Iskun valikoimaan kuuluu useita eri sänkvyvalmistajia, joiden materiaalivalinnoissa on huomioitu eri mieltymykset. Toiset arvostavat Carpe Diem sängyn villaa ja pellavaa, toiset taas kokevat enemmin ergonomisen Tempur-materiaalin omakseen. Kannattaa pohtia, mitkä ominaisuudet menevät oman listan kärkeen ja suosia niitä.
5. Sopiva tyyny viimeistelee nukkumisergonomian
Kun oikea sänky on löytynyt, paremman unen viimeistelee itselle sopiva tyynyvalinta. Tyynyllä on todella paljon merkitystä hyvän uniergonomian saavuttamisessa – sen katsotaan olevan jopa 50% hyvästä uniergonomiasta. Jos siis itsellesi ei sängyn vaihto ole ajankohtaista, mutta haluaisit parantaa nukkumisergonomiaa, suosittelen hankkimaan omille hartioille sopivan tyynyn. Mainitsemalla blogini nimen, saat Iskun koko tyynyvalikoimasta -30%, joten kannattaa vaikka jo viikonloppuna lähteä ostoksille!
Iskun Univiikoilla on tällä hetkellä muutenkin hyviä sänkytarjouksia, joten kannattaa hyödyntää kampanjaedut. Mikäli sinulle jäi vielä pohdittavaa sänkyvalinnan suhteen, niin laita ihmeessä viestiä Instagramissa tai täällä blogin puolella, niin voimme vastata uniasiantuntijan kanssa kysymyksiin.
Sitten ei kun makoisia unia viikonloppuun itse kullekin!