Pahoittelut blogihiljaisuudesta ja kiitos kaikista ihanista kommenteista, joita jätitte videoon liittyen! Kiva kuulla, että tällainen sisältö on kiinnostavaa ja seuraava jakso julkaistaankin ensi viikon sunnuntaina!
Syy blogihiljaisuuteen on oikeastaan sekä työntäyteinen arki, mutta myös ikävät sattumukset tässä parin viikon aikana. Flunssan jälkeen selkäni sanoutui irti ja sain noidannuolen, joka käytännössä vei jalat alta pariksi päiväksi. Olisi helpottavaa ajatella asiaa pelkäksi selän ongelmaksi, mutta keho-mieli yhteyteen tutustuneena tiedän, että kehoni pysäytti kaikki huolet ja taakat, jota olen tässä viime aikoina kantanut. Otan helposti taakankantajan roolin ja vaikka omat voimat olisivat vähissä, pyrin auttamaan muitakin. Sopiva, terve itsekkyys on nyt kyllä tarpeen, kuten ystäväni minulle vinkkasikin.
Kun siitä ehdin toipua, niin seuraavana oli vuorossa Maija, jonka selkä alkoi vihotella pienen haaverin jälkeen niin, että koira ei ole päässyt kunnolla liikkumaan ja vaikeroi sekä ulisi selkänsä kanssa. Lääkäristä saimme onneksi helpotusta kipuun, mutta myöskin mahdollisuuden välilevyn pullistumasta, joka tietäisi suuntaa leikkauspöydälle. Huoli pienestä on luonnollisesti kova, tämä tärkeä perheenjäsen kun on kaikki kaikessa! Voin sanoa, että viime aikoina on enemmän ollut itku kuin nauru herkässä.
En edes lähde tässä sivuamaan Tukholman ja Syyrian kammottavia tapahtumia. Yritän jatkuvasti pitää näiden tapahtumien keskellä kiinni elämäntarkoituksestani "ymmärtää maailman kärsimys, mutta silti säilyttää ilo". Täytyy myöntää, että se on ollut nyt enemmän kuin koetuksella -ihmisiä kun tässä ollaan. Jos jotain hyvää pääsen näiden jälkeen sanomaan, niin vaikeat hetket elämässä ainakin koulivat aina esiin todelliset ystävät.
Kiitos siis teille, tiedätte kyllä keitä olette.
