2013/03/31

Kohti kesää


Kesä sieltä uhkaavasti lähestyy. Jos ei nyt ilmojen lämpenemisen myötä, niin ainakin omat ajatukset on siirtyneet ulkotilojen sisustamisen suuntaan. Makuuhuoneen yhteydessä olevan parvekkeen kalusteita ehdinkin jo miettimään täällä. Hyvin samanhenkisiä juttuja olisi tarkoitus etsiä myös patiolle ja pihalle.

Kartellin Bubble Club -sohva siintää edelleen mielessä. Se on must hankinta patiollemme. Ajattelin, että voisi olla kiva tehdä sohvalle istuinpehmuste vaahtomuovipatjasta ja vaikka Marimekon mustavalkoisesta juhlaraita kankaasta. Ruokaryhmä onkin jo valmiina, eli Starckin Toy-tuolit valkoisena, sekä oikeanpuoleisen kuvan tyylinen Belmont -pöytä metallirungolla sekä harmaalla sälekannella. Tuollaiset aurinkoenergialla toimivat ulkovalot ovat ihania tunnelmanluojia, vasemmassa alanurkassa olevat pallukat ovat Ikean valikoimista.


Eikä saa unohtaa tekstiileitä! Löysin ihania juttuja sekä Hobbyhallin että Nougatin valkoimasta. Harmaa marokkolaishenkinen matto sohvan eteen ja sekaan paljon tyynyjä. Harmaa-valkoraraidalliset istuintyynyt pehmentäisivät Toy-tuoleja, ihanat TineK:n korit toimisivat vaikka ruukkujen suojina. Tuo kaunis harmailla paljeteilla koristeltu korikassi olisi ihana kesäksi!



Sellaisia suunnitelmia haaveita. Monet ovat siellä varmaan jo aloittanutkin terassien ja parvekkeiden suunnittelun, kun lumet alkavat pikkuhiljaa sulamaan. Pääsiäisen pyhät on hyvää aikaa ihmetellä rauhassa.

Joko siellä on ulkotilojen kalustehankinnat päätetty? Harkitsetko sinä pitkään kalusteiden hankintaa vai teetkö ostopäätökset nopeasti?

Täällä ainakin pyöritellään ja tuumaillaan isompien hankintojen kohdalla todella pitkään.

Kuvat
www.hobbyhall.fi
www.nougat.fi
www.ikea.fi
www.kartell.com
www.driade.com


Share:

2013/03/29

Kultani mun





Harakka sai vihdoin helpotusta kultakuumeeseen.

Ei siinä kauan nokka tuhissut, kun laitettiin nappulat vinkumaan!


Share:

2013/03/27

Kylässä


Tässä paloja toissapäiväisistä Baby-shower juhlista ystäväni luota. Ihana koti heillä!









Jälkkäriksi nautimme pullantuoksuisen emännän sitruunatorttua! Oli kyllä tosi hyvää.

Pirteää torstaita ja ihanaa pääsiäistä!

Share:

2013/03/26

Pinterest copycat






 




Arvaatteko mikä on halvin tapa hankkia kotiin jotain uutta?

 No siirrellä huonekaluja paikasta toiseen tietysti!

Pinterestistä inspiroituneena Eamesin keinutuoli siirtyi alakertaan olohuoneeseen ja toinen PK22-tuoli löysi paikkansa yläkerrasta.



Vaihtaako siellä huonekalut usein paikkaansa? :D

Share:

2013/03/22

Marmoria ja muuta





 Tänään kipastiin Bauhausin kautta kotiin. Time of the aquarius-blogin inspiroimana sain vihdoin marmoria meille! Marmorilaatat olivat todella edullisia (ja kyllä, ne ovat oikeaa marmoria!) ja ostin 2kpl 15x30cm laattoja sekä yhden 30x30cm laatan. Yhteensä näille tuli hintaa noin. 6 euroa. Ei ollenkaan paha!


Olohuoneen sohvapöydälle on livahtanut myös uusi Tiimarin Love -lyhty. Puinen nalle on Furninovalta, se ei ole myöskään päässyt vielä esille. Yksinäinen pioni vetelee viimeisiään. Yhyy.
Toinen 15x30cm laatta meni keittiöön leikkuulaudaksi. Kokki mies kiittää.



30x30cm laatan sijoitin keittiönpöydälle jo miehen ikuistaman tipuarmeijan sekä narsissin alustaksi. 

Kuinka moni muuten joutuu miettiämään narsissia kirjoittaessaan, että oliko se narsissi vai narsisti? 

Narsismi on puheenaiheena nykyään niin pinnalla, että vähemmästäkin menee pieni pää sekaisin. :D


Share:

2013/03/18

Artek arvonnan tulokset


Jippijaijee! Arvonta on suoritettu!


Palkintona oli siis pieni Siena -tarjotin sekä servetit. Voittajaksi arpoitui Random.orgin koneen avulla nimimerkki Heidi ja hän valitsi itselleen mustavalkoisen setin!


Yhdellä arvalla mukana, musta-valkoinen setti olisi superihana ja kotiutuisi juuri mainiosti, Heidi

Onneksi olkoon!

Otahan minuun sähköpostitse yhteyttä niin saadaan paketti postiin!

Ja kiitos vielä kaikille arvontaan osallistujille, hurja määrä osallistujia!


Share:

2013/03/17

Keväinen olohuone


Tänään on vietetty jo todella keväistä aurinkoista päivää -toivottavasti sielläkin. Pionit ovat siirtyneet olohuoneeseen ja sopivat Adean uusien herkänvaaleanpunaisten silkkityynyjen kanssa ihanasti yhteen. 

Värisävyjä pohdinkin jo täällä, ja oranssia en nyt sitten halunnut valita enää joukkoon. Tuo utuinen roosa onkin niin ihana harmaan ja valkoisen kanssa. Myöskään mies ei innostunut oranssista, ja koska hän yleensä ei kommentoi mitään sisustushankintoihin, niin päätin että nyt on sitten tosi kyseessä. :D







Ja Kaiser -lattiavalaisinhan se siellä keikistelee sohvankulmassa. Harmi vain, että tuo kaunotar pitää huomenna palauttaa, sillä valaisin oli vain kuvauslainassa meillä. Kaiser kyllä keikkuu edelleen vahvasti hankintalistalla.

PK22-tuolit laitoin nyt molemmat kulmittain sohvan eteen, ihan kivat noinkin. Vaikka tuolit näyttävät beigeiltä, ne ovat oikeasti oliivinvihreää mokkanahkaa. Auringon valo on haalistanut mokan sävyä sen verran, että vihreys on vain kaukainen muisto. Ei sinänsä, tykkäänkin noista enemmän noin hieman beigempinä.

Uutta on myös ensimmäisessä kuvassa vilahtanut Furninovan harmaa rahi, mutta siitä tarkemmin omassa postauksessa. Adean tre-rahi pääsi yläkertaan sängynpäätyyn, ja Maija on ominut sen yllättäen itselleen pediksi. Sellaisia puuhasteluja tälläkertaa.

Onko siellä jo laitettu kotiin keväisiä juttuja? Mikä on sinun tehostevärisi tälle keväälle?

p.s. Muistakaa artek arvonta, joka kestää vielä nelisen tuntia, huomenna arvotaan voittaja!


Share:

2013/03/16

Ihan pihalla

kuva

 Mrs Jonesin kotikuvista inspiroituneena olen päättänyt minkä sohvan haluan meidän patiolle. Kuva on otettu Jonnan kotoa ja kyseessä on Kartellille Philip Starckin suunnittelema Bubble Club -sohva. 

Sopii somasti meidän pienelle patiolle, joka on siis kokonaan lasitettu ja lämpölamputkin löytyy. Sen kaveriksi sitten hurja kasa valko-harmaita tyynyjä, taljoja, Annon harmaa Pandora-matto (joka ei oikein ole löytänyt vielä paikkaansa sisältä) sekä betonisia raheja, jollainen meillä onkin jo yöpöytänä. Pation ruskeat puitteet tuovat lämpöä harmaan ja valkoisen kaveriksi.

Ulkosohvat ovat mielestäni todella haastavia, sillä ne on monesti aika kookkaita, sekä persoonattomia polyrottinkisohvia. Tosin tässä kuvassa on ihana tunnelma.

kuva

Meillä ei vain ole ihan samanlaiset puitteet. Tuollainen pavilijonkikin olisi ihana. Ja merimaisema. Ja ulkoporeallas. Ja lottovoitto.


Viime kesänä "atriumpihamme" näytti tältä.




 Pation puulattia tullaan petsaamaan todennäköisesti tummaksi, tai maalataan valkoiseksi. Lisäksi terrakotan väriset pihalaatat saavat kyytiä ja tilalle tulee jotain harmaata kiveä tai komposiittiterassia. Myöskin pionien istuttaminen siintää mielessä, mutta katsotaan mihin rahkeet riittää. Ja ei, meillä ei ole kreikkalaishenkistä suihkulähdettä, vaan kalusteet ovat edellisen asukkaan jäljiltä.

Vinkkejä piharempan suhteen otetaan vastaan viisammilta, olen näissä ulkojutuissa ihan pihalla.

p.s. Näin tänään ne meidän lehtikuvat ja olivat niin uskomattoman kauniita, että melkein purskahdin itkuun. Mieletön kuvaaja tuo Krista.

Share:

2013/03/15

Artek arvonta







Sadan lukijan raja ylittyikin huiman nopeasti! Mahtavaa!

Kiitokseksi tästä lupasin järjestää teille lukijoille arvonnan. Näin suomalaisen designin hengessä ajattelin arpoa Artekin abc Collectionin Siena tuotteita.

Palkintona on pieni Siena tarjotin sekä servetit. Valittavanasi on joko musta-valkoinen tai puna-valkoinen setti.

Arvonnan säännöt:

1 arvan saat, kun kommentoit tähän postaukseen, otatko mieluummin puna-valkoisen vai musta-valkoisen setin (muista jättää yhteystiedot)
2 arpaa saat, kun kommentoit sekä kirjaudut lukijaksi (näin) tai olet jo lukija

Ilmoitathan samalla, monella arvalla olet mukana. Arvonta aikaa on sunnuntaihin 17.3.2013 asti.

Onnea matkaan!


Share:

2013/03/14

A dream doesn't become reality through magic, it takes sweat, determination and hard work. -Colin Powell-









Meillä kävi tänään vieraita. 

Eikä ihan mitä tahansa vieraita vaan MRS Jones eli toimittaja Jonna Kivilahti ja kuvaaja Krista Keltanen. Lopputuloksen näette sitten lehdessä.

Tätä varten on metsästetty lempikukkiani pioneja, lainattu Artekin ihana vaaleanpunajalkainen jakkara (se on tosiaan vaan lainassa, ei vielä ainakaan oma), siivottu, puunattu ja järjestelty. Valittu vaatteita, sommiteltu tyynyjä, tuoleja ja kukkia.

Yksi unelma taas toteutuneena. Muistan vuosia sitten sellanneeni sisustuslehtiä ja haaveilleeni kauniista omasta kodista. Haaveilin myös sisustussuunnittelijan ammatista ja toivoin, että joku päivä saan suunnitella kohteen asuntomessuille. Se toive toteutukin jo parisen vuotta sitten (klik).

Toinen iso haaveni oli, että oma kotini pääsisi joskus sisustuslehteen. Nyt se on sinne matkalla.

Muistakaa tekin pitää kiinni haaveistanne ja kulkea niitä kohti! Joku päivä ne saattaa toteutua.

Share:

2013/03/13

Kaiser idell


Mini Kaiser on kotiutunut ja se on mattamusta. Ihan täydellinen. I'm in love.









Sopii ihan todella kivasti myös tuon Poulsenin PH 3/2 valaisimen kanssa, sopivan erilaisia, mutta yhtä arvokkaita. Yhdestä pionista raaskin katkaista varren ja laittaa kartiolasiin. Herkkisteemalla mennään siis myös makuuhuoneen puolella. Tarkoituksena on laitaa sängynpäädyn päälle mustakehyksisiä valokuvia, joten ripaus mustaa on myös tulossa sinne.

Huomaako joku tarkkasilmäinen jotain muutakin uutta kuvissa? ;)


Share:

2013/03/12

Pioneja ja kiitoksia


Sadan kirjautuneen lukijan raja lähestyy. 

Ihan mahtava homma! Tässä vaiheessa ajattelin kiittää kaikkia lukijoita ja ihanien kommenttien jättäjiä, tämä vuorovaikutteisuus onkin bloggaamisen suola. Kiitoksena teille lukijoille ja kommentoijille ajattelin järjestää arvonnan, kun sadan lukijan raja poksuu yli! Palkinto tulee liittymään Artekin tuotteisiin ja uskon sen olevan enemmän kuin mieleinen teille useimmille.

Löysin kuin ihmeen kaupalla pioneja meidän lähikukkakaupasta. Pionit ovatkin lempikukkiani. Kevään ensimmäiset pionit ovat olleet kiven takana, sillä niitä on etsitty Huiskulaa ja Stockmannin kukkapalvelua myöten.








 Samalla lähti matkaan pionin tuoksuinen kynttiläkin. Ah, miten herkkisvärit. Tuollainen vanha lasipurkki on minusta kaunis noille pioneille, se sopii jotenkin kukan herkkään luonteeseen.

Myöhemmin tällä viikolla selviääkin, miksi niitä pioneja niin kiivasti on metsästetty..

Ihanaa tiistaita muruset!


Share:

2013/03/11

Työnurkkaus ja parvi


Manikyyripöydästä innostuneena laitoin koko työnurkkauksen uuteen uskoon. Työpöytä siirtyi ikkunan edestä nurkkaseinälle ja Eamesin keinutuoli sekä vanha puulaatikko ikkunan eteen. Ghost tuoli sijoittui vaihteeksi sängyn viereen ja Tolix tuli työpöydän tuoliksi. Aikaisempaa järjestystä pääset kurkkimaan täältä.





Tuota meidän parvea en olekaan aiemmin tänne blogiin kuvannut, sillä se on ollut täynnä romua vielä eiliseen asti. Raivasin sieltä viimeisen muuttolaatikon sisällön kaappeihin, ja tein sinne lukunurkkauksen  taljoista sekä tyynyistä.



Tuskin tuolla edes tulee kauheasti oltua, mutta ainakin se näyttää kivalta ja sehän se on tärkeintä. ;) Hihi. Kollegoiden kanssa suunnittelimme, että sinne olisi ihana laittaa kauniita kenkä- ja hattulaatikoita.



Sellainen.

Itse ainakin olen tyytyväinen, ollaanko siellä ruudun toisella puolella? 


Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig