Itsellä töihin paluu tarkoittaa aina automaattisesti sisustussyksyä. Kalenterissa vilkkuvat niin myymälän stailaus, VIP-iltojen suunnittelu, Habitare-messut, Design Week sekä erilaiset sisustamiseen liittyvät blogitapahtumat. Vaikka viikot näyttävät pursuavan erilaisia eventtejä, loman jälkeen sitä usein on onneksi kerätty voimia jaksaa tämä pimenevä vuodenaika ja tapahtumantäyteiset päivät. Ylivoimaisesti yksi tärkeimmistä voimavaroista arjessa on oma koti. Siksi halusinkin loman päätteeksi sisustaa kotia hieman syksyä varten ja ajattelinkin jakaa teille lukijoille muutavia vinkkejä kodin päivittämiseen pimenevää vuoden aikaa ajatellen!
1. Kodin tunnelma muuttuu kertaheitolla
verhoja ja muita tekstiilejä vaihtamalla. Olohuoneemme ikkunoita reunustaa aikaisempien valkoisten mustalla kantattujen tafti-verhojen tilalle hankitut ylipitkät pellavaverhot. Halusin verhot nimenomaan luonnollisessa pellavasävyssä, jotta tilaan tulisi hieman syvyyttä. Pellava on materiaalina erittäin kestävää, hengittävää sekä näiden läpi kuultaa vielä kauniisti valo. Nyt mielestäni Howard-sohvan sekä Flos-kattokruunun myötä hieman jo astetta liian arvokaaksikin mennyt tunnelma sai kivan maanläheisen lisän. Omat verhot löysin
Stockmannin valikoimasta, mutta vastaavia olen nähnyt mm.
Jotexilla*.
2. Kaiva esiin kaapin kätköistä kesän ajaksi unohtuneet sisustuskirjat. Blogien ja sosiaalisen median aikakaudella itse tulee enää harvoin hankittua sisustuslehtiä. Sen sijaan olen huomannut, että olen alkanut haaveilemaan yhdestä jos toisesta kauniista coffee table bookista muodin sekä sisustamisen parissa. Yksi uusi lisä kokoelmiin hankittiin Ruotsin lomalla mielettömästä Slettvollin liikkeestä (tästä tarkempaa postausta myöhemmin) ja oikeastaan koko inspiraatio olohuoneen verhoihinkin lähti tätä kirjaa selatessa. Mikäs sen ihanampaa kuin käpertyä sohvalle viltin alle ja selata kauniita, seesteisiä kuvia vain todetakseen, että koko kirja oikeastaan toimii näyttävänä sisustuselementtinä.
3.
Täydennä kynttilävarastot. Pimenevät illat kutsuvat polttamaan kynttilöitä, omat lempparit olen löytänyt niin
Balmuirin, Diptyquen sekä JoMalonen valikoimista. Nämä kynttilät ei vain tuoksu hyvälle, vaan myös toimivat yksityiskohtina osana sisustusta. Balmuirin kynttilät ovat ainoita, joita saa helposti Suomesta (JoMalonen kynttilöitä saa Helsinki-Vantaan lentokentältä), joten kannattaa mennä piipahtamaan juuri avattuun myymälään Pohjois-Esplanadille, jos kaipailee ihania tuoksuja syksyksi. Myös
Booztin* valikoimista löytyi muutama kaunis tuoksukynttilä.
4. Huolehdi kodin valaistus kuntoon. Vähenevä valonmäärä näyttää taas paikkansa toimivalle valaistukselle, vaikka sitä ei ole kesän aikan tarvinnut yhtään ajatellakaan. Kannattaa hankkia hyvä yleisvalo tilaan, jota käyttää sitten tehokkaassa toiminnassa, mutta lisäksi rauhoittumista varten on syytä olla niin tunnelma- kuin kohdevaloja pimeneviä iltoja ajatellen. Tarkemmin hyvästä valaistuksesta pääsette lukemaan aiheen aikaisemmissa postauksissa
täällä ja
täällä. Meidän olohuoneessa yleisvalon antaa
Flosin 2097/30 klassikkokruunu, kun taas tunnelmasta huolehtii
Louis Poulsenin PH 3/2*. Sohvan nurkassa sijaitseva
Kaiser Idell - jalkavalaisin toimii puolestaan kohdevalaisimena lukemista ajatellen.
5. Nauti kodistasi. Olen huomannut, että monilla sisustuksesta innostuneella ihmisellä on taipumusta vain suunnitella tulevia hankintoja, uutta mahdollista kotia, taloa tai muuta projektia. On toki hyvä pysyä liikkeessä, mutta mielestäni elämä menee hukkaan, jos vain jatkuvasti pyrkii parempaan, enempään ja suurempaan. On tärkeää osata pysähtyä ja miettiä, mistä kaikesta voi olla kiitollinen, sillä jos tähän ei pysty - ei ole mitään niin hienoa, kallista ja upeaa, joka tyydyttäisi tämän jatkuvan janon johonkin parempaan.
Sellaisia sisustusvinkkejä tähän syksyyn, toivottavasti pääsette nauttimaan ja tunnelmoimaan omasta kodistanne tarpeeksi kaiken arjen aherruksen keskellä.
Ihanaa viikonloppua!
*postaus sisältää mainoslinkkejä