2017/09/24

Syksyinen ihastus


Tälle päivälle olin oikeastaan ajatellut postata kuvia uudistuneesta myymälästämme, mutta antaa sen vielä hetken odottaa esittelyvuoroaan. Halusin tulla nimittäin näyttämään yhden sisustuksen saran lempibrändini pientavaroita, eli Fritz Hansenin Objects-mallistoa.  Oikeastaan menetin näille tuotteille sydämeni jo viime syksynä, kun hankin malliston Ikebana-vaasin. 


Tänä syksynä vihdoin hankin myöskin tuon Studio Rosan vanhan kuluneen peilin, josta haaveilinkin jo viime vuodesta lähtien. Ihana esillepano Habitare-messuilla Ulla Koskisen osastolla vain vahvisti ihastusta tähän tuotteeseen. Peili on tällä hetkellä makuuhuoneessa oikeastaan vain etsimässä vielä paikkaansa, todennäköisesti se päätyy kuitenkin olohuoneeseen messinkisten yksityiskohtien, harmaan keramiikkavaasin sekä puuteriroosan villatyynyn kaveriksi - näillä elementeillä sain loihdittua koko kotiin hiemaan maanläheisemmän sekä syksyisemmän tunnelman.


Vaikka koen, että oma tyylini on löytynyt, tykkään kotona vaihdella välillä tunnelmaa arvokkaan keski-eurooppaisesta hieman enemmän skandinaavisen sisustuksen suuntaan. Tarpeeksi neutraali pohja huonekaluissa mahdollistaa mielestäni tällaisen kikkailun, yksi lempipuuhistani kotona onkin järjestellä erilaisia kokonaisuuksia ja tunnelmia viikkosiivouksen yhteydessä. Uskoisin, että sieltä ruudun takaa löytyy yksi jos toinenkin, joka allekirjoittaa tämän saman asian omakseen?

Suloista sunnuntain jatkoa!
Share:

2017/09/22

Lempiasusteet


Sisustussuunnittelijana olen pistänyt merkille, että usein asiakkaiden sisustus- ja pukeutumistyyli kohtaavat. Tämän saman olen huomannut myös omasta tyylistäni - päälläni löytyy lähes poikkeuksetta mustaa, valkoista, greigeä (eli harmaan ja beigen yhdistelmää) tai pastellisävyjä. Pidän niin sisustamisen kuin pukeutumisen suhteen ajattomista klassikoista sekä neutraalista tyylistä, mutta haluan myös useimmiten olla jollain tavalla ajan hengessä ja trendeissä mukana. Tästä hauska esimerkki oli Topshopin tassel-korvakorut*, jotka hankin Zalandon valikoimista. Laura kommentoikin niitä osuvasti verhotasseleiksi - eikä tästä totuus ollut todellakaan kaukana!


Tasselit sikseen, useimmiten korvissani on näiden mustien näyttävien yksilöiden sijaan pienet helmikorvakorut, jotka sain lahjaksi jo yli kymmenen vuotta sitten. Lisäksi lempiasusteihini kuuluu teräksinen Raymond Weilin kello (vastaava*), joka käy niin arkeen kuin juhlaan yksinkertaisuutensa vuoksi. Hugo Bossin vaalean greige nahkalaukku (vastaava*) tuo hieman sävyjä muuten musta-valkoiseen pukeutumiseen, toinen asusteissani paljon käyttämäni kuosi on Louis Vuittonin klassikkomonogram. Vaikka tätä kuosia on nähtykin jo paljon ja pitkään katukuvassa, mielestäni se on jotenkin aina ajankohtainen. 


Jos pääsemme nauttimaan syysauringosta, niin saan pukea päälle tämän hetken lempiaurinkolasini, jotka löytyivät Mangon valikoimista. Kissamaiset lasit ovat myöskin klassikko, vastaavat* näkyi olevan mm. Booztin sivuilla.  Nahkaiset korkokengätvaihtuvat aina työpaikalta pois lähtiessä joko ballerinoihin tai tennareihin, sillä työmatkat on kiva taitaa mukavuus edellä. Työpäivän aikana saatan myös vaihdella kenkiä, että jalat eivät rasitu liiaksi yhdestä asennosta, tosin eilisen sisustusillan jälkeen jalat onkin olleet koetuksella. Tänään tekee lepo, sauna ja takeaway-sushi hyvää.

Nautinnollista iltaa!

*postaus sisältää mainoslinkkejä
Share:

2017/09/21

Sisustusilta


Täällä ollaan, vaikka blogissa onkin vierähtänyt viikko ilman postausta! Syynä oikeastaan on ollut pitkään venyneet työpäivät myymälän parissa, sillä tänään meillä on tiedossa sisustusilta työpaikalla. Luonnollisesti näihin tapahtumiin panostetaan ja halutaan, että myymälä on viimeisen päälle kunnossa. Voin kyllä sanoa, että tuollaisen monen sadan neliön myymälän kuntoon laittaminen joka nurkan osalta on hyvin aikaa vievää puuhaa! Tänään vihdoin kaikki on kuitenkin viimeistelyä vaille valmista, joten suuntaankin tässä piakkoin viherkasveja vielä ostamaan. Instastoriesien puolella pääsee seuraamaan illan tunnelmia ja kuvia valmistuneesta myymälästä on tulossa blogiin vielä tällä viikolla. 

Mukavaa päivää!


Share:

2017/09/14

Pala Habitarea ja sisustuspaljastus


Eilen vierailin Habitare-messuilla ammattilaispäivillä ja vaikka nämä ovatkin niin sanotut oman alani messut, huomaan vuosi toisensa jälkeen nauttivani messujen sisustuksellisen tarjonnan lomassa ennenkaikkea tuttujen ihmisten tapaamisesta. Tänä vuonna täytyy kyllä sanoa, että messujen visuaalinen ilme sekä osastot olivat parantuneet. Hienoa seurata tätä kehitystä, sillä olen vieraillut töiden merkeissä messuilla jo ensimmäisen kerran 12 vuotta sitten.


Messuilta pisti silmään ainakin Anno Collectionin uusi tuleminen, Pihkalan Maijan suunnittelema Avotakan osasto, Asun-lehden upea kokonaisuus Adean sohvineen sekä designklassikoineen, Muji:n Pop up-myymälä (jossa muuten oli hurjat jonot) sekä myöskin Ikean, Vepsäläisen ja Timberwisen osastot. Monet osastot jäivät myös välistä, sillä matka taittui kovin verkkaisesti kaikki tuttuja moikatessa.



Tänä vuonna myös pistin merkille, että lapsille oli paljon omia osastoja, joten tarjontaa on suunnattu perheellisillekin. Meidän kolmikon yksi parhaimmista anneista taisi kuitenkin olla bloggaamiseen kaivattu vertaistuki keskustelujen muodossa. Itse kaipaan aina silloin tällöin tiettyä peilaamista omalle blogille ja sen suunnalle muiden kollegoiden kanssa. Kiitos siis seurasta Heidi ja Laura! Käykääpä muuten kurkkaamassa näiden molempien daamien upeat blogit, jos ette vielä ole sitä tehneet. Sisustussyksy jatkuu ensi viikolla meillä töissä VIP-illan puitteissa, joten sinnekin riittää tässä vielä puuhaa enemmän kuin tarpeeksi. 


Ja sitten siihen paljastukseen... Eikö olekin muuten ärsyttäviä klikkiotsikoita tällaiset paljastukset?! Lokakuussa on luvassa kysytty jatko Kotona ja Kylässä -verkkosarjaan ja tällä kertaa pääsemme Lauran ihanaan kotiin Charin kanssa puhumaan hieman bloggaamisesta. Teiltä tulikin jo kysymyksiä tämän tiimoilta aikaisemmin, mutta nyt saa niitä esittää meille vielä lisää! 

Eli mitä haluaisit tietää bloggamisesta? Oletko ehkä aloittava bloggaaja tai kokeneempi konkari, jota kiinnostaa meidän kolmen bloggaajan taustat? Teemme kaikki kolme blogia siis enemmän tai vähemmän työksemme, joten senkin puolesta haluamme avata bloggaamisen maailmaa vielä enemmän.

Share:

2017/09/10

Sisustussyksyn toiveasu

 Olen huomannut vaatekaappini noudattavan jokaisena vuodenaikana samaa kaavaa: useimmat asuni koostuvat valkoisesta yläosasta ja mustasta alaosasta. Kesäsin lyhythihaista valkoista ohutta puuvillaa ja trikoohameita, talvea kohti mentäessä kashmir-neuleita sekä pidempihihasia viskoosipaitoja ja villahameita. En tiedä, onko kyseessä mukavuudenhalu vai näiden värien helppo yhdisteltävyys, mutta tällä tiellä on nyt kuljettu vuodesta toiseen. Käytän toki myös värejäkin, ainakin muutaman puuteriroosan, harmaan ja beigen vaatteen muodossa, mutta enemmistö vaatekaapistani on mustaa tai valkoista. Ja koska teen useimmat vaateostokseni nykyään verkkokaupoista, halusin teillekin linkata syksyksi muutaman tällaisen musta-valkoisen asukokonaisuuden Booztin, Massimo Duttin ja Flatteredin valikoimista.


Massimo Dutti - pallohihapaita / Just Female* - röyhelöpaita




 Rodebjer* -rusettipaita /  Massimo Dutti - korsettipaita / Good of Yours* - yksihihainen paita

Erilaisten valkoisten yläosien kaveriksi sitten voikin valita helposti jonkin vaatekaapin mustista alaosista, riippuen päivän tyylistä haluaako mennä mustilla suorilla housuilla vai esimerkiksi nahkahameella.



Näistä on helppo yhdistellä sitten asukokonaisuuksia ja ottaa seuraksi vaikka nahkalaukku, loaferit ja särmää antamaan Tassel -korvakorut.

Ralph Lauren -nahkalaukku* / Flattered - mokkasiinit /  Rodebjer* -rusettipaita  / Top Shop -tasselkorvakorut / Inwear*  - suorat housut

Kaikki kunnia tosiaan niille, jotka arkenakin jaksavat miettiä mitä mielenkiintoisempia asukokonaisuuksia, mutta itse tykkään mennä mahdollisimman helposti yhdistettävällä ja neutraalilla vaatekaapilla. Huomaan myös, että kaikki erikoisuudet jäävät helposti sitten kaappiin, ja päälle tulee valikoitua tuttua ja turvallista perusvaatteiden muodossa. Tämän tyylisillä asuilla ajattelin ottaa vastaan sisustussyksyn tapahtumat kuten Design Weekin, Habitaren sekä muut tulevat tapahtumat.
Eli mustaa ja valkoista - tylsää ja tarjoilijamaista? Ei, vaan helppoa ja tyylikästä!

*Postaus sisältää mainoslinkkejä
Share:

2017/09/06

Hotel J


Vaikka syksy onkin ottanut paikkansa kesän tilalla (jos edellistä vuodenaikaa voi kesäksi edes kutsua), niin palataan hetkeksi aurinkoisiin tunnelmiin Tukholman läheisyyteen. Varmasti suurin osa meistä tuntee Tukholman lähinnä risteilyn välisenä, noin kuuden tunnin pyrähdyksenä, mutta itse olen alkanut mieltää Tukholmaa myöskin täydellisenä minilomakohteena, jonne lentää parillakympillä ja nappaa kivan hotelliyön parilla sadalla. 


Viime Ruotsin reissullamme majoitumme loppuloman Hotel J:n kauniissa puitteissa. Tämä purjehdusklubi-tyylinen majoituspaikka ei sijaitse aivan keskustassa, vaan Nackan alueella Tukholman saaristoon päin mentäessä. Keskustasta on yhteys hotellille niin laivalla kuin bussillakin, joten tämä hotelli on merellisyytensä ja rauhallisuutensa ansioista melkein kuin mökillä olisi, mutta pienen matkan päässä keskustan mahdollisuuksista.


Hotellin sisustus mukaili Hamptons-tyylistä beach house-teemaa sinivalkosine raitakankaineen, Howard-sohvineen ja merellisine näkymineen. Aulatilan takka, suuret valkoiset leikkokukat sekä tyyliin sopivat ulkokalusteet huokuivat kaikki todellista kesälomatunnelmaa ja olisimme viihtyneet hotellissa useammankin yön.


Myös hotellihuoneiden tyyli jatkoi samaa linjaa ja mainittakoon, että room service-listalta löytyi perinteisten burgerien lisäksi myös toast skagen, jota tulikin nautittua reissumme aikana useamman kerran. Matkalla mukana kulki myös Sudio Swedenin valkoiset kuulokkeet*, joiden avulla pääsi hetkeksi omiin maailmoihin vain musiikkia kuunnellen ja lehtiä lukien.



Huoneen ikkunoista avautuivat kauniit merelliset maisemat ja meren läheisyys toikin yöpymiseen oman rauhallisen elementin. Hotellin läheltä lähtee paljon kävelyreittejä rantaa pitkin ja jos emme olisi olleet niin väsyneitä hotellille saapuessamme, olisimme varmaan näitä kauniita maisemia kävelleet enemmänkin.




Omasta mielestäni hotellissa yöpymisen yksi paras osa on ehdottomasti hotelliaamiainen ja se oli katettu Hotel J: osalta ihan mielettömään, vieressä olevaan rakennuksen saliin. Vaikka tällainen superylellinen ja värikäs tyyli ei olekaan omaan kotiin ja makuun sopiva, mielelläni ihailen niitä kyllä muualla vieraillessani! Tänne hotelliin varmasti tulee palattua vielä uudestaankin -ehkä ensi kesänä?

Ajattelin tehdä meidän alkukesän Madeiran reissun osalta myös samanlaisen hotellipostauksen, sillä myös sen reissun osalta oli hotellivalinta todella onnistunut. Toivottavasti näistä saatte vinkkejä myös omia reissuja suunnitellessa!

*Kuulokkeet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.


Share:

2017/09/05

Peiton alla


Ajattelin vain tulla huikkaamaan, että huomenna olisi tiedossa Tukholman hotellipostausta Hamptons-tyylistä hotellivinkkiä kaipaavalle! Itse tykkään vierailla Tukholmassa vähintään kerran vuodessa ja uskon, että siellä ruudun toisella puolella saatetaan myös tykätä tästä aurinkoisesta kaupungista?

Tänään alkaa pitkään odottamani sarja Ensitreffit alttarilla! On se kyllä hurjan rohkeaa heittäytymistä ja pariskuntien rakkaustarinoiden kehittymistä (tai kehittymättä jäämistä) on jännittävä seurata. Tiedossa siis rento ilta kotona vilttien alla, vaikka kelpaisi nämä Hotel J:nkin puitteet enemmän kuin hyvin.


Share:

2017/09/01

Sisustusvinkit syksyyn

Itsellä töihin paluu tarkoittaa aina automaattisesti sisustussyksyä. Kalenterissa vilkkuvat niin myymälän stailaus, VIP-iltojen suunnittelu, Habitare-messut, Design Week sekä erilaiset sisustamiseen liittyvät blogitapahtumat. Vaikka viikot näyttävät pursuavan erilaisia eventtejä, loman jälkeen sitä usein on onneksi kerätty voimia jaksaa tämä pimenevä vuodenaika ja tapahtumantäyteiset päivät. Ylivoimaisesti yksi tärkeimmistä voimavaroista arjessa on oma koti. Siksi halusinkin loman päätteeksi sisustaa kotia hieman syksyä varten ja ajattelinkin jakaa teille lukijoille muutavia vinkkejä kodin päivittämiseen pimenevää vuoden aikaa ajatellen!


1. Kodin tunnelma muuttuu kertaheitolla verhoja ja muita tekstiilejä vaihtamalla. Olohuoneemme ikkunoita reunustaa aikaisempien valkoisten mustalla kantattujen tafti-verhojen tilalle hankitut ylipitkät pellavaverhot. Halusin verhot nimenomaan luonnollisessa pellavasävyssä, jotta tilaan tulisi hieman syvyyttä. Pellava on materiaalina erittäin kestävää, hengittävää sekä näiden läpi kuultaa vielä kauniisti valo. Nyt mielestäni Howard-sohvan sekä Flos-kattokruunun myötä hieman jo astetta liian arvokaaksikin mennyt tunnelma sai kivan maanläheisen lisän. Omat verhot löysin Stockmannin valikoimasta, mutta vastaavia olen nähnyt mm. Jotexilla*.



2. Kaiva esiin kaapin kätköistä kesän ajaksi unohtuneet sisustuskirjat. Blogien ja sosiaalisen median aikakaudella itse tulee enää harvoin hankittua sisustuslehtiä. Sen sijaan olen huomannut, että olen alkanut haaveilemaan yhdestä jos toisesta kauniista coffee table bookista muodin sekä sisustamisen parissa. Yksi uusi lisä kokoelmiin hankittiin Ruotsin lomalla mielettömästä Slettvollin liikkeestä (tästä tarkempaa postausta myöhemmin) ja oikeastaan koko inspiraatio olohuoneen verhoihinkin lähti tätä kirjaa selatessa. Mikäs sen ihanampaa kuin käpertyä sohvalle viltin alle ja selata kauniita, seesteisiä kuvia vain todetakseen, että koko kirja oikeastaan toimii näyttävänä sisustuselementtinä.



3. Täydennä kynttilävarastot. Pimenevät illat kutsuvat polttamaan kynttilöitä, omat lempparit olen löytänyt niin Balmuirin, Diptyquen sekä JoMalonen valikoimista. Nämä kynttilät ei vain tuoksu hyvälle, vaan myös toimivat yksityiskohtina osana sisustusta. Balmuirin kynttilät ovat ainoita, joita saa helposti Suomesta (JoMalonen kynttilöitä saa Helsinki-Vantaan lentokentältä), joten kannattaa mennä piipahtamaan juuri avattuun myymälään Pohjois-Esplanadille, jos kaipailee ihania tuoksuja syksyksi. Myös Booztin* valikoimista löytyi muutama kaunis tuoksukynttilä.



4. Huolehdi kodin valaistus kuntoon. Vähenevä valonmäärä näyttää taas paikkansa toimivalle valaistukselle, vaikka sitä ei ole kesän aikan tarvinnut yhtään ajatellakaan. Kannattaa hankkia hyvä yleisvalo tilaan, jota käyttää sitten tehokkaassa toiminnassa, mutta lisäksi rauhoittumista varten on syytä olla niin tunnelma- kuin kohdevaloja pimeneviä iltoja ajatellen. Tarkemmin hyvästä valaistuksesta pääsette lukemaan aiheen aikaisemmissa postauksissa täällä ja täällä. Meidän olohuoneessa yleisvalon antaa Flosin 2097/30 klassikkokruunu, kun taas tunnelmasta huolehtii Louis Poulsenin PH 3/2*. Sohvan nurkassa sijaitseva Kaiser Idell - jalkavalaisin toimii puolestaan kohdevalaisimena lukemista ajatellen.
 

5. Nauti kodistasi. Olen huomannut, että monilla sisustuksesta innostuneella ihmisellä on taipumusta vain suunnitella tulevia hankintoja, uutta mahdollista kotia, taloa tai muuta projektia. On toki hyvä pysyä liikkeessä, mutta mielestäni elämä menee hukkaan, jos vain jatkuvasti pyrkii parempaan, enempään ja suurempaan. On tärkeää osata pysähtyä ja miettiä, mistä kaikesta voi olla kiitollinen, sillä jos tähän ei pysty - ei ole mitään niin hienoa, kallista ja upeaa, joka tyydyttäisi tämän jatkuvan janon johonkin parempaan.


Sellaisia sisustusvinkkejä tähän syksyyn, toivottavasti pääsette nauttimaan ja tunnelmoimaan omasta kodistanne tarpeeksi kaiken arjen aherruksen keskellä.

Ihanaa viikonloppua!

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig