2017/06/26

Mökki -rentoutumispaikka vai työleiri?


Toivottavasti siellä on ollut rentouttava juhannus! Vietimme itse tätä keskikesän juhlaa pitkästä aikaa mökillämme Keski-Suomessa ja suunnitelmissa oli lähinnä saunoa, uida ja grillata. No nämä suunnitelmat päivittyivät sitten perille päästyämme, kun ensitöiksemme aloimme siivoamaan terassia, pesemään ikkunoita ja laittamaan mökkiä juhannuskuntoon muutenkin. Voitte vain kuvitella, riittikö kaksi päivää tähän rumbaan ollenkaan?


Olen lapsuudessa viettänyt lähes kaikki kesät mökillä ja myöhemmällä iällä vasta ymmärtänyt, miksi äiti kutsui paikkaa aina leikkimielisesti työleiriksi -samanlaisia työleirin piirteitä sain nimittäin itsekin reissullamme aikaseksi. Olen nimittäin sellainen, että en pysty kunnolla rentoutumaan, ellei kaikki ole tip top -ja voin sanoa, että mökillä ne harvemmin on!


Olemmekin paljon pohtineet sitä, missämäärin mökillä kannattaa stressata ja tehdä asioita ja kuinka viimisen päälle mökin haluaa aina olla. Kun kyseessä on vapaa-ajan asunto, jolla kuitenkin käydään vain sen 5-10 kertaa vuodessa, ei näitä hetkiä haluaisi käyttää vain nurmikon leikkuuseen ja rikkaruohojen nyppimiseen, vaan oikeasti vain siihen rentoutumiseen ja vaikkapa kirjojen lukemiseen.


Vaikka tämä paikkana on minulle rakas jo siitäkin syystä, että sukujuureni sijaitsevat lähimailla, niin väkisinkin aika mökillä kuluu helposti siihen, että tuijottelen vain tekemättömiä töitä. Suunnittelen erinäisiä remontteja, mökin eriväriseksi valttamista, lankkulattian maalaamista ja lopulta havahdun siihen, että onkin jo aika suunnata kotimatkalle.



Noh, onneksi aikaa jäi kaiken kuokkimisen ja ikkunan pesujen lomassa myös rentoutumiselle ja herkuttelulle, ja kannoimme myös mökille hankitun Weston-aurinkovuoteen laiturin nokkaan poutaisimpana päivänä. Mies ihastui pesään nähtyään sen Lauran upealla terassilla ja mittaili sitä jo pienelle parvekkeellemme (voin sanoa, että ei olisi mahtunut!), mutta onneksi sille löytyi sitten paikka mökin terassilta (ja sään salliessa myös parvekkeen nokasta).



Vaikka mökillä on paljon vielä tehtävää, oma estetiikan kaipuuni saan kuitenkin kätkettyä useimmiten pieniin hetkiin ja asetelmiin, jolloin kaikki keskeneräisyys häipyy pois mielestä. Välillä sitä vain toivoisi, että olisi syntynyt hieman huolettomammaksi ja Maaret Kallion sanoin oppisi myös taitoa tehdä asioita vain sinnepäin.




Jos joku, niin ainakin Maija-neiti nautti mökin tunnelmasta täysin siemauksin, sillä ei kai koirasta voi olla mikään mukavampaa kuin hihnasta koittava vapaus ja metsän monet tuoksut. Välillä kirmattiin uimaan ja sitten taas pesään köllimään. Tosin, liian huolettomana ei Maijankaan kanssa voi olla, sillä ilveksiä on nähty liikkuvan jopa meidän mökin pihapiirissä -sellaisen aamupalaksi ei ole syytä joutua!
 

Näitä rauhallisia järvimaisemia katsellessa ymmärtää kyllä hyvin, miksi mökkeilu rauhoittaa mieltä. Ihan vielä somettomaan mökkilomaan emme päässeet, mutta tavoitteena on, että ensi kerralla suljetaan puhelimet mökkeilyn ajaksi ja rauhoitutaan täysin luonnosta nauttimiseen. Nykyajan viriketulva, jolla sosiaalinen media kuormittaa aivoja, on kohtalaisen hurja ja tästä on syytä aina silloin tällöin ottaa lomaa.


Minkälainen suhde sinulla on mökkeilyyn, onko mökki rentoutumisen keidas vai ainainen työleiri?

Share:

2017/06/22

Pionin tuoksuinen juhannus



Pikaiset terveiset myös tänne blogin pariin täältä juhannusjärjestelyjen keskeltä! Tarkoituksenamme on lähteä mökille juhannuksen viettoon ja tämä viikon agendalla on ollut käydä hieman tavaroita kodissa läpi, miten mökistämme saisi viihtyisämmän paikan meille vapaa-ajankodiksi. Tänään teemme vielä keikan Ikeaan ennen huomista kesämökkireissua ja toivottavasti pääsen jossain vaiheessa esittelemään päivitettyä mökki-ilmettä myös täällä blogin puolella.


Halusin nopeasti näyttää teille ehdottoman kesälempituoksuni, joka on JoMalonen valikoimista. Peony & Blush Suede on tuoksu, johon tutustuin Madeiran reissullamme JoMalonen Helsinki-Vantaan lentokentän liikkeessä. Oikeastaan idea tuoksuun lähti Jessican tuomasta syntymäpäivälahjasta viime vuodelta, jolloin pääsin nuuhkimaan tätä ihanaa tuoksu kosteusvoiteen muodossa. Aivan mielettömän herkkä ja kukkaisa tuoksu, joka on saanut ihmiset ympärillä ihmettelemään, mikä tuoksu on kyseessä -lämmin suositus!

Näiden kuvien myötä toivotan teille blogin lukijoille tunnelmallista juhannusta! 

Instagramin puolella pääsette seuraamaan juhannustunnelmia, mutta blogin osalta palataan taas ensi viikolla suunnittelukohteen esittelyn sekä mökin sisustussuunnitelmien tiimoilta.
Share:

2017/06/18

Kukkiva kesäpäivä ja päivitetyt asuntohaaveet


Tämä viikonloppu on ollut erityisen tapahtumantäyteinen, sillä lauantaille mahtui kahdet juhlat! Toiset viettimme Kuistin kautta -blogin takana kirjoittavan Heidin luona, jonka kauniiseen kotiin saimme kutsun blogiporukalla viettämään kukkivaa kesäpäivää. Ja täytyy todella sanoa, että vaikka viimeksi olen haaveillut omakotitaloasumisesta kaksikymppisenä, sinisilmäisenä kauppatieteilijän alkuna, niin nyt talokuume iski takavasemmalta ja kovaa Heidin uutta kotia ihastellessa. 


Vaikka nautin kerrostalon huolettomuudesta, näin kesän tullen haaveilen pihasta ja ihan varmasti ymmärrettävistä syistä -onhan kesä pihallisen parasta aikaa. Pihakuumetta taltuttaakseni olen yrittänyt tehdä suunnitelmia mökin tontin suhteen, mutta tosiasia on, että vierailemme mökillä korkeintaan pari kertaa vuodessa ja näin ollen ne puitteet jäävät kohtalaisen vähälle käytölle. 


Vaikka meidän asuntohaaveet uuden kodin tiimoilta laitettiinkin nyt jäihin hetkeksi, tekee aikalisä oikeasti tässä vaiheessa vain hyvää. Tämä aikalisä ei tosin ollut meidän itse päättämä, vaan enempää asiaan blogiin avaamatta, uudiskohde jota olimme hankkimassa, vuokrattiin vahingossa (?!) myyjän toimesta eteenpäin ja näin ollen vetäydyimme kaupoista. Tottakai pettymys oli aluksi suuri, mutta ajan kanssa asiasta on vain piirtynyt mieleen ajatus, että näin oli tarkoitettu -asiat menee niinkun niiden kuuluukin mennä, vaikka ne ei aina menekään siten kuin itse haluaisi.



Mutta palatakseni Heidin upeaan kotiin ja meidän bloggaajien ihanaan päivään, emäntä oli loihtinut aivan mahtavat tarjoilut, joista pääsimme porukalla nauttimaan. Porukka, joka tarkemmin sanottuna koostui pitkän linjan sisustusbloggaajista, onkin varmasti niitä parhaita asioita, joita blogin kautta olen elämääni saanut. On ihana jakaa bloggaamiseen liittyviä asioita ja koska sisustaminen on meidän kaikkien intohimo, myöskin tällä saralla keskustelua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa.


Sainoinkin Lauralle päivän päätteeksi, että olo on kuin lapsuuden kaverisynttäreillä, joissa on niin hauskaa, että ei millään haluaisi lähteä pois. Ohjelmaa, herkkuja, mukavaa seuraa ja vielä todella ihanat kotiinviemiset -lisää tällaisia juhlia kiitos!


Kukkiva kesäpäivä jatkui vielä Heidin kodista niin Kauniaisissa sijaitsevaan Hali -sisustusliikkeeseen kuin myös Ihanainen -kukkakauppaan, jossa pääsimme tekemään juhannuskranssit sekä sitomaan kukkakimput. Näistä vierailuista ajattelin tehdä vielä omat postaukset ja jotain ihanaa lähti molemmista mukaanviemisenäkin kotiin. Ja tarjoushaukoille vinkkinä, Halissa alkoi juuri kesän alennusmyynnit, joten nyt on oiva hetki suunnata putiikille.



Talossa huokuva rauha ja kaunis sisustus saivat kyllä huokailemaan useamman kerran. Heidi on luonut niin kauniin kokonaisuuden viimeisteltyyn kotiinsa, että pelkkä vierailu sai voimakkaan asuntokuumeen aikaiseksi! Mietimmekin päivän päätteeksi, että loppuuko tämä ihana talo- ja sisustuskauppakierros pankkiin, jossa meille kaikille neuvotellaan lisärahoitusta pahimpaan kuumeeseen. ;)

Kiitos vielä Heidille ja ihanille blogisiskoille unohtumattomasta päivästä!
Share:

2017/06/14

Kurkkaus suunnittelukohteeseen


Pääsin tänään vierailulle yhteen tämän kevään sisustussuunnittelukohteeseeni, jonne olen saanut olla valitsemassa huonekaluja - ja miten upealta kohteessa näytti! Halusin tulla vilauttamaan teillekin tätä ihanaa kotia, tarkempaa postausta on luvassa myöhemmin. Moni saattaa tunnistaakin kohteen upeat Adean Mrs. Jonesin ja Bon Daybedin, jotka ovat ehdottomasti yhdet tämän hetken lempikalusteitani.

Pysykää siis ensi viikolla blogissa kuulolla, lisää kuvia tarkemman postauksen muodossa!
Share:

2017/06/11

Inspiraatiota kesän juhliin

Voihan ihana kesä ja kesäiset juhlat! Tämä viikonloppu on mennyt rauhallisesti töiden ja lepäilyn merkeissä, sillä ensi viikonloppuna onkin sitten kahdet juhlat ja sitä seuraavana juhannus, joten lepo on tullut tarpeeseen. Kuten jo aikaisemmin kerroin, vaaleansininen väri on nostanut päätään pukeutumisessa ja vaatekaapista löytyykin nyt muutama röyhelöpaita kuin myös yksi ihana mekko tuossa herkässä vaaleansinisessä sävyssä.


Bootzilta tilaamani By Malina Emily* -mekko vaaleansinisessä sävyssä on varsinainen raikas tuulahdus kaiken mustan ja valkoisen päällepantavan lisäksi vaatekaappiin. Samainen pitsimekko on nähty niin Alexa Dagmarin kuin Ruotsin kruununprinsessa Victorian päällä, joten tämä upeus on varmasti tyylikäs hankinta kesän juhliin! Tyylin täydentävät niin Furlan Metropolis -laukku* kuin myös klassiset, nuden väriset korkokengät*. Marmorinen kännykkäsuojus* sekä Goddess -korvakorut* viimeistelevät juhla-asun.






Jos puolestaan innostut pastellisesta roosasta, voisi valintasi olla By Malina Zarah -mekko*, Tamaris ballerinat* ja 3/4-hihainen Mango -bleiseri*. Louis Vuitton Eva damier azur -kuosissa täydentää klassisen juhla-asun ja suloinen By Malene Birger -kännykänkuori* asustaa myös puhelimen.

Ette voi arvatakkaan, kuinka kalliiksi nämä kollaasien tekeminen itselle tulee, sillä innostun aina hirveästi kaikista tuotteista, jotka näihin päätyy! :D Huomasitteko muuten, että koodilla 20EXTRA saa Booztilta 20% alennuksen lähes kaikesta kesämuodista* eli nyt viimeistään on oikea hetki päivittää vaatekaappi kesän juhlia varten!

p.s Emily-mekko kannattaa valita normaalia isommassa koossa, on nimittäin tosi pientä kokoa.

*postaus sisältää mainoslinkkejä
Share:

2017/06/08

Furla Metropolis


Kuten aikaisemmassa postauksessa jo kerroinkin, pastellisävyt ovat tänä kesänä vieneet mukanaan. Vaaleanpunainen leikkohortensian oksa on ehkä yksi kauneimmista kukista, jonka tiedän. Harvemmin vain tulee enää ostettua leikkokukkia kotiin, sillä laadukkaiden silkkikukkien löytäminen on mahdollistanut sen, että kotona kukkii aina -vuodenajasta riippumatta.


Ja jos vaaleanpunainen näyttää upealta tuossa kukassa, niin ihan mielettömältä se näyttää myös yhdessä tämän hetken varmasti suosituimmassa asusteessa eli Furla Metropolis* -pikkulaukussa. Tilasin laukun Zalandolta sävyssä moonstone (vaaleanpunainen) ja gold khaki. Tarkistin laukkujen hintoja, niin Zalandolla oli ehdottomasti edullisin hinta verkkokaupoissa. Alennuskoodilla FMQALEZZL saa uudet asiakkaat vielä 10% alennuksen Zalandon valikoimista.


Furlan Metropolis laukussa viehättää sen klassinen muotokieli, mutta myöskin kohtuullinen hinta, sillä useassa merkkiliikkeessä tuohon saisi vielä laittaa nollan perään. Omat suosikkisävyt laukusta ovat tuo Moonstone sekä Sabbia, sillä tuo Gold Khaki olikin luonnossa turhan kiiltäväpintainen makuuni. Näin ollen päädyin pitämään noista tuon vaaleanpunaisen ja tähän kyselinkin teiltä jo suosituksia Instagramin puolella. Tietysti tuossa vaaleanpunaisessa huolettaa hieman se, että laukku sopii yksinomaan kesään ja kevääseen, mutta koska se vain näyttää niin herkulliselta, en voinut antaa sen häiritä!

Aika herttainen, eikö?

*Postaus sisältää mainoslinkkejä


Share:

2017/06/06

Flos ja tunnelma katossa


Täällä on vietetty eilistä sadepäivää kotosalla ja vihdoin meillä on Flosin 2097/30 kattokruunu ripustettuna. Kyseinen valaisinhan lymyili paketissa monta kuukautta, sillä meidän tarkoitus oli alunperin asentaa se vasta uuden kodin kattoon. Uuden maton lisäksi myöskin tähän hankintaan on inspiraatio tullut sisustamastani asuntomessukohteesta Lakkalakaudesta, joskin saman upeuden näkeminen niin Charilla että Alexalla vain vahvistivat päätöstäni. Omani tosin halusin Lauran tapaan kromisena, sillä koen sen istuvan meidän vastavalmistuneeseen kotiin paremmin -keskustan arvoasunnoissa messinki on kyllä ihan paikallaan!


Haaveilin valaisimesta jo edelliseen kotiin, mutta koin se silloin liian ylelliseksi silloiseen enemmän skandinaaviseen tyyliini. Tähän asuntoon muutettuani en kruunusta myöskään haaveillut, koska jotenkin mielsin sen vain vuosisadan alun, yli kolmimetrisen huonekorkeuden omaavien asuntojen valaisimeksi. Miten väärässä olinkaan! Se sopii tännekin, uuteen kerrostalokotiin, jossa on vain aavistuksen tavallista korkeampi huonekorkeus.


Eilen illalla oli kyllä mukava tunnelmoida valaisimen loisteessa, sillä sadepäivän harmaus ja kolea ilma on ollut näin alkukesästä enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja mikä piristävä vaikutus sillä varmasti on marraskuiden pimeydessä! Lisäkuvia on tarkoitus ottaa vielä uudesta kokonaisuudesta, mutta tässä hieman esimakua.

Mukavaa alkuviikkoa!
Share:

2017/06/04

Pastellisävyjä


Lukijani tietävätkin pitkäaikaisen ihastukseni vaaleanpunaiseen sisustamisessa sekä pukeutumisessa, mutta tänä kesänä olen jostain syystä laajentanut ihastukseni myöskin vaaleansiniseen. Kaikki oikeastaan alkoi yhdestä vaaleansinisestä paidasta, jota kollegani kehui kovasti ja sanoi vaaleansinisen pukevan minua todella hyvin.



Kuten Laura tuossa sohvamme edellisessä postauksessa kommentoidessaan sanoi, tyylini on aina ollut aavistuksen romanttinen, joskus jopa maalaisromanttinen (pois se minusta!). Ehkä se kertoo myös jotain luonteestani, sillä sisälläni asuu paatumaton romantikko, joka haluaa uskoa loputtomasti rakkauden voimaan.


 Pastellisävyjen inspiroimana ajattelinkin koota teille kollaasin muotoon muutamia kesäisiä asukokonaisuuksia, jotka osuvat tänä kesänä omaan makuhermoon, joten jos siellä pastellisävyt myöskin inspiroi, niin pysy kuulolla ensi viikolla!


Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig