2019/09/29

Syksyisiä tunnelmia mökiltä


Jos olisin nyt mökillä, sytyttäisin takkaan tulen, tekisin jotain hyvää ruokaa ja korkkaisin pullon viiniä. No en ole, mutta on kiva leikkiä ajatuksella, sillä tarkoituksena on vielä tässä syksyllä mennä ihastelemaan ruskaa mökkimaisemiin.


Nämä kuvat olen ottanut loppukesästä illan hämärtyessä. Pitkälle ollaan mökin sisustusta saatu jo vietyä, ensi kesänä jatkuu remontit taas ulkopuolella ja osittain varmasti sisäpuolellakin. 


Meidän mökkihän on talviasuttava, joten leikin ajoittain myös ajatuksella viettää siellä joulu. Miten tunnelmallista olisikaan hakea kuusi omasta metsästä isojen kinosten keskeltä, lämmittää rantasauna ja hypätä lumihankeen sekä ihailla kirkasta tähtitaivasta glögillisen äärellä terassilta.


Täällä on juhlittu eilen niin kaverin valmistujaisia kuin myös Maija-koiran 8-vuotissyntymäpäiviä (lisää näistä IG-storiesien puolella), joten ajattelin tänään ottaa ihan rauhassa kotona pötkötellen ja toivoen, että hotjoogaan vapautuisi peruutuspaikka.

Tunnelmallista sunnuntaita!
Share:

2019/09/28

Keittiön päivitystä

Ei ole varmasti yksi tai kaksi kertaa, kun olen täällä blogissakin maininnut meidän keittiön olevan "ihan kiva, mutta ei kovin mieleinen". Tämä johtuu siitä, että ostin nykyisen kodin jo valmiina uudiskohteena ja näin ollen en päässyt vaikuttamaan pintamateriaaleihin. Tammiparketin tosin olisin voinut valita ihan omasta päätöksestä, mutta muilta osin nämä perusvalinnat tuntuivat sillä hetkellä kompromissilta. Siinä hetkessä arvostin kuitenkin enemmän uudiskohteen sijaintia, pohjaratkaisua sekä huolettomuutta yli visuaalisten seikkojen. Kuitenkin minulle tarjoutui nyt mahdollisuus muutaman yhteistyön myötä lähteä päivittämään keittiötämme enemmän mieleiseksi ja halusin tähän mahdollisuuteen todellakin tarttua! 
Tulevien keittiön päivitysten osalta halusin valita ajattomia sekä laadukkaita materiaaleja. Keittiömaailman valkoiset kaapistot ja ovet ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta haluan niihin klassisempaa ilmettä Beslagin messinkisillä vetimillä. Niin ikään messinkiä tulee hanaan, jonka osalta olemme päätyneen Lapetekin kauniiseen yksilöön. Sekä tasomateriaali että välitilan taustaseinä saavat uuden ilmeen Cosentinon kautta tulevalla Silestonen kvartsilla sävyssä Et Statuario, joka muistuttaa marmoria, mutta on kuitenkin ominaisuuksiltaan merkittävästi kestävämpi ja helppohoitoisempi. Tasoon hankitaan uusi keraaminen keittolevy (vanha on kulunut yllättävän paljon neljässä vuodessa) sekä huullettu valkoinen Blanco Sublime -allas. Lisäksi päivitämme nykyisen valaistuksen Limenten Led-Leno valoihin sekä pistorasiat vaihtuvat Limente Mini-pistorasioihin. Myös osa kodinkoneista saadaan integroinnin avulla piiloon, joten uskon, että uudestuneesta keittiöstä tulee vihdoinkin mieleinen – en malta odottaa!


Nykyisessä keittiössähän ei sinänsä ole mitään toiminnallista vikaa ja olen pantannut keittiön muutoksia sillä ajatuksella, että kyseessä ei kuitenkaan ole loppuelämän koti. Nyt kuitenkin tilaisuuden tarjoutuessa halusin ehdottomasti tehdä keittiöstä mieluisan, sillä olemme vaihtaneet tässä vaiheessa suunnitelmat uuden kodin suhteen jo myös mahdollisuuteen rakennuttaa oma talo, joten ei voi tietää kauan tässä nykyisessä asumme.


Share:

2019/09/22

New Works Kizu

 *Valasimesta saatu alennusta osana yhteistyötä


Kuten aikaisemmissa postauksissa olenkin kertonut, Bylassenin senkin siirtäminen olohuoneeseen sai aikamoisen muutosprosessin kotona, joka yhtäkkiä ulottui jopa pieneen keittiöremonttiin. Käykö teille usein niin, että teette jonkin pienen muutoksen kotona ja yhtäkkiä huomaatte olevanne tilanteessa, jossa kaikki kaapit on tyhjennetty keskelle kotia ja homma lähtenyt ihan laukalle? Ainakin itselleni käy kotia laittaessa usein niin, että saan enemmän aikaan kaaosta kuin järjestystä.



Senkin siirtäminen toi olohuoneeseen kaivattua laskutilaa sekä mahdollisuuden astelmille, joilla aikaisemmin ei ole oikein ollut sijaa – sisustusalttari, vihdoinkin! Lisäksi huomasin tässä tilanteessa yhden valaisimen vajauksen, sillä Balmuirin klassinen valaisin oli viety mökille ja tunnelmavalaisimelle oli tarvetta. Pitkän googlettelun ja vertailun jälkeen päädyin New Worksin isompaan Kizu-valaisimeen vaalealla marmorijalalla. Finnish Design Shopista* valaisimen sai pikaisella toimitusajalla, joten päädyin hankkimaan valaisimen verkkokaupasta suoraan kotiin toimitettuna – miten kätevää!



Ja miten kauniiksi ja sopivaksi tilaan valaisin osoittautuikaan! Pidempiaikaiset lukijani tietävät viehätykseni kauniisiin, epäsuoraa valoa tuottaviin valaisimeen ja tämä Kizu on ehdottomasti myös sellainen. Jos haluat lukea valaistuksesta osana sisustusta tarkemmin, löytyy blogissa postauksia tunnelmallisen valaistuksen luomisesta mm. täältä ja täältä.


 Täällä olisi tarkoitus kohta suunnata joka syksyiselle metsäretkelle etsimään kanttarelleja ja suppilovahveroita Nuuksion suunnalle. Toivotaan hyvää saalista!

Share:

2019/09/20

Olohuoneen uusi järjestys

Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroinkin, laitoimme eteisen senkin vaihteeksi olohuoneeseen, koska se istuikin sinne aivan todella hyvin. Olohuone onkin kaivannut laskutilaa ja nyt sellainen sitten vihdoin saatiin. Mustakehyksiset taulut laitoin vain suuren taideteoksen vanhoihin koukkuihin, mutta näiden tilalle on tulossa piakkoin jotain muuta.


Suuri taideteos lepää tällä hetkellä huolettomasti seinää vasten PK22-tuolien takana ja sitä tuskin tulemme enää tämän kodin seinille ripustamaan. Pampaheinien hankinta on muuten lähtenyt täältä aivan käsistä, olen löytänyt niitä nyt lisää ja hankin heinät myöskin makuuhuoneeseen ja eteiseen. Lisäksi löysin muita heinälajeja mm. parvekkeelle, joten silkkikukat saavat nyt hetkeksi väistyä ja heinät tuovat syksyistä tunnelmaa.


Tämän valkoisen tyynyn perään kyselitte instan puolella ja se on Classic Collectionin tyyny, jota myydään esim. Zarrossa. Tyyny tuo kivaa etnisyyttä muuten moderniin sisustukseen, kaikenlaiset hapsut tuntuvat nyt olevan mieleen.


Huomenna saan tilaamani valaisimen olohuoneeseen ja seinälläkään ei ole enää näissä vilahtavat julisteet, mutta niistä lisää myöhemmin. Myöskin muuta päivitystä on tänne kotiin tulossa, sillä päädyimme päivittämään meidän keittiötä hieman enemmän mieleiseksi. Keittiö ei ole mitenkään kovin vanha, mutta tietyt materiaalivalinnat, joita itse en ole tänne valinnut, eivät ole koskaan oikein miellyttänyt silmää. Uudistuneessa keittiössä tulee olemaan niin valkoista, messinkiä kuin myös marmorinsävyistä kiveä, joten uskon, että siitä saadaan todella mieleinen!


Seuraavaksi siirryn ottamaan yhtä rennosti kuin tuo meidän Maija, joka aina hakeutuu lempipaikalleen nojatuolille. Viikonloppuna on tiedossa yhden asiakkaan sisustussuunnitelman tekemistä sekä sienimetsessä samoilua, viettäkää tekin kiva viikonloppu!
Share:

2019/09/14

Matkalla Habitareen? Katso ainakin nämä!

* Habitare-liput saatu

Kun 14 vuotta sitten astuin ensimmäistä kertaa jalallani Habitare-messuille, en todellakaan olisi voinut aavistaa, minne tie sisustamisen parissa minut viekään. Vaikka olenkin sittemmin suunnannut ammatillisesti toisen intohimoni kohteen eli somemarkkinoinnin pariin, ei se poissulje sitä tosiasiaa, että sisustaminen on edelleen lähellä sydäntäni. Siksi olen niin iloinen, että olen päässyt näkemään tämän kehityksen, joka on mielestäni tapahtunut niin Suomen koko sisustuskentässä kuin myös Habitare-messujen esillepanoissa. Tänäkin vuonna kannattaa siis ehdottomasti vierailla Habitare-messuilla ja ajattelin pikaisesti avata omia sisustamisen trendikatsauksia messuilta. 



Pyöreät muodot ovat tulleet jäädäkseen. Siinä missä vielä viisi vuotta sitten nähtiin vain kulmikkaita sohvia, nyt olen bongannut sisustustarjonnasta paljon pehmeitä muotoja. Pyöreät muodot eivät tosin rajoitu ainoastaan sohviin, vaan myös sohva- ja ruokapöytiin, peileihin ja piensisustukseen. Hakolan osastolta löytyi tämä uutuus Bobo, jossa on myös kaunis, lampaankarvamainen kangas.



Pastellisävyt maustavat edelleen skandinaavista tyyliä. Tosin nyt hieman aikaisempia vuosia vahvempana ja mukaan on otettu myös puuteriroosan lisäksi keltaisen ja liilan sävyjä. Lisäksi edelleen vaalea terrakotta jatkaa suosiota ja sitä näkyi mm. usean osaston verhoissa sametin muodossa. Yksinkertaiset muodot, rouheus ja minimalismi korostuivat Decorativin osastolla, jossa oli myöskin esillä Laura Seppäsen suunnittelma uusi ruokapöytä. Tämä osasto oli mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan todella onnistunut ja ehkä myös mieleisin osasto kaikista.



Luonnolliset sävyt jatkavat selkeästi sisustuksen trendinä, joskin koen, että tämä on myöskin hyvin ajaton ja klassinen linjaus. Matrin osastolla päästiin ihailemaan niin samettia, pellavaa kuin rottinkia – pampaheiniä unohtamatta! 



Vaikka vaalean puunsävyt ovat edelleen vallalla, myös tummempien sävyjen paluuta on ollut jo jonkin aikaa havaittavissa. Asunin kauniilla osastolla olivat mm. nämä kauniit puupaneloinnit sekä Carl Hansenin CH24 -tuoli smoked oak värissä. Tässä tuolissa on mielestäni aivan upea ruskean sävy ja pohdinkin jo yhden sellaisen hankkimista kotiin tuomaan särmää vaaleaan sisustukseen. Ainut huoli itselläni on vain, että kyllästyykö tuohon ruskeaan – allekirjoittaneella on nimittäin vähän turhan vahvasti mielessä vielä pähkinäkausi limenvihreään yhdistettynä.



Etnisiä viboja ja ekologisia materiaaleja oli havaittavissa Annon upealla osastolla. Kudotut matot sekä lampaankarvarahit antavat tunnelman skandinaavisella twistillä maustetusta marokkolaisuudesta, joka jatkaa mukavasti Beni Ouarain mattoilla avattua linjaa.



Messujen parhaaksi osastoksi valittiin Woodnotesin osasto, josta kuva yllä. Ulla Koskisen suunnittelma kokonaisuus tarjosi varmalla maulla toteutetun elämyksen, josta voi nähdä, että valitusta linjassa pysyminen ja maltilliset uudistuksen jatkuvan poikkoilun sijaan tuo brändille vain uskottavuutta tässä jatkuvalla syötöllä uutta tavaraa tuottavassa maailmassa.

Ihania messuhetkiä!
Share:

2019/09/06

Eteisen uusi ilme


Kuten viime postauksessa kerroinkin, että sisustuspäissäni lähdin pampaheinähankinnan siivittämänä tekemään muitakin muutoksia kotiin, yksi näistä muutoksista oli eteisen senkin siirtäminen olohuoneeseen. Eteinen on meillä hieman käytävämäinen ja ByLassenin senkki oli tilaan muuten hyvä, mutta liian syvä: tuntui, että eteisessä ei mahtunut kunnolla kulkemaan, varsinkaan, jos oli isompia määriä kasseja vietävänä. Myöskään kylpyhuoneen ovi ei mahtunut kunnolla auki, joten järkisyiden lisäksi sain perusteltua itselleni uutta eteisen kalustehankintaa - niiden muiden syiden lisäksi tietysti.


Käänsin googlen ympäri pohdinnoissani ja ajatukset uuden kalusteen tiimoilta laukkasivat aina kevyestä konsolitasosta pelkkään matalaan penkkiin. Totesin, että eteisessä tarvitaan kuitenkin säilytystilaa (hanskat, teippirulla, koiran hihnat jne) ja päädyinkin pohtimaan Ikean Bestå kaappia 20c syvänä meille. Bestå on tuttu ennestäänkin: sellainen on ollut niin meidän edellisessä kodissa kuin eteisessä aikaisemminkin, tosin sillä kertaa vain 40cm syvänä.



Vaikka Bestå -seinäkaappi oli siis ennen Ikeaan menoa lyöty lukkoon, luulin lähteväni liikkeestä kokonaan valkoisen, vetimettömän version kanssa. Myymälässä innostuin kuitenkin rakentamaan kaapin suunnitteluohjelmalla ja havahduin niin eri vetosarja- kuin vedinvaihtoehtoihinkin. Päädyin siis messinkivetimiin ja vaaleanharmaisiin oviin, jotka itseasiassa sopivat eteiseen todella hyvin – varsinkin, kun eteisessä majailee usein käsilaukut, joissa monissa on kultaiset yksityiskohdat. Siirsin olohuoneen puolelta myös patinoituneen, Fritz Hansenin messinkipeilin eteiseen ja täällä sekin tuntuu pääsevän paremmin oikeuksiinsa, kuin olohuoneessa.



Mitä muutoksia tämän tiimoilta sitten olohuoneessa tapahtui, niin niistä kuulette myöhemmin. Voin kuitenkin kertoa, siihen liittyvät mm. uusi pöytävalaisin sekä taulut, joista olen ainakin todella innoissani. Eteisen aikaisemman ilmeen pääset muuten katsomaan täältämitä mieltä olet keventyneestä muutoksesta?
Share:

2019/09/01

Pampaheinät


Vaikka olen jo useamman kerran tänne kirjoittanut, että ajatukset ovat jo uuden kodin hankinnassa ja sen sisustamisessa, niin vihdoin kotiin löytämäni pampaheinät laittoivat laukalle kaikki sisustusajatukset. Huomasin yhtäkkiä heinien myötävaikutuksesta tilanneeni kotiin uuden valaisimen ja pyörittäneeni kalusteiden paikkoja muutenkin.




Viime syksynä en onnistunut löytämään pampaheiniä (tai niitä ei vain tullut sopivasti vastaan), joten kun kuulin, että Kauniasten Ihana Kukkasessa on niitä saatavilla, niin suuntasin sinne oitis hakemaan. Kauniin sävyn lisäksi heinät olivat kohtuu hintaisiakin (8,50e), olen nähnyt näitä myös puolet kalliimmalla toisissa kukkakaupoissa. 




Ja kuten tuo toiseksi viimeinen kuva antaa osviittaa, tein heinien myötä olohuoneeseen (ja eteiseen) muutoksia muutenkin, mutta näistä sitten lisää myöhemmin, kun saan tilaamaani valaisimen paikoilleen.

Ihanaa sunnuntaita!


Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig