Valkoiset ja vaaleanpunaiset kukat ovat saaneet haastajansa! Yllätin itsenikin valitsemalla eilen vappukukiksi värikkään kimpun, jossa on keltaisen, oranssin, sinisen ja pinkin sävyjä. Jostain luin, että ihminen erittää mielihyvähormoneja värejä nähdessään, joten voisiko olla, että sitä kaipaa näin poikkeuksellisen koronakevään aikana haaleita pastelleja voimaakkaampia sävyjä ympärilleen?
Joku enemmän kukkiin perehtynyt ystäväni tiesi kertoa, että tämä kimpusta löytyvä aivan upea pinkki pionilaji on nimeltään Coral Charm. Nupulla olleessaan pioni on voimaakkaan pinkki, mutta auetessaan haalistuu tummemman ja vaaleamman korallin kautta aina valkoiseksi. Kimpun pioneista yksi oli kimpun ostaessa nupulla, mutta sekin aukesi päivän sisällä täyteen loistoonsa.
Blogiani pitkään seuranneet saattavat muistaa, että lempikukkani on nimenomaan pioni, istutin niitä jo viime kodin pihaankin, tosin ne eivät ehtineet kukkia lainkaan. Mökiltä löytyvät nämä upeat Sarah Bernhardt -lajiketta olevat pionit, sinne olisi aivan ihana istuttaa lisää eri lajikkeita!
Miten paljon voikaan yhdet kukat tuoda iloa, ihastelen ja nuuhkutan näitä aina mennessäni ohi, sillä pioneista tulee myös aivan huumaava tuoksu.