Elämä on seikkailu. Vuosi sitten, en olisi uskonut, että kirjoitan näitä postauksia omasta uudesta ihanasta kodistani -yksin, mutta en yksinäisenä. Tuntuu, että elämässäni on auennut ihan kokonaan uusi lehti, se on suorastaan puhjennut kukkaan! Olen saanut kaiken tämän myllerryksen keskellä elämääni uusia ihania tyyppejä, ja kaikki vanhat parhaat, kuten esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä karvakuono, ovat pysyneet mukana.
Ympärilläni mennään naimisiin, saadaan lapsia ja vakiinnutaan -toisaalla taas vietetään hauskaa sinkkuelämää, seikkaillaan, perustetaan yrityksiä ja matkustellaan. Itse ajattelin nauttia tästä elämänvaiheesta täysin siemauksin, ja kun se oikea kävelee vastaan -sen vain tietää. Vähempään ei kannata tyytyä, eikös niin!? Välillä toki tulee hetkiä, että kaipaa kainaloa, syliä ja hyväksyvää katsetta. Onneksi minulla on elämässä ainakin yksi huippu tyyppi, joka tekee sen täysin vilpittömästi. Jos joskus, niin ainakin näin sinkkuna on korostunut se, kuinka tärkeä kaveri koira voi olla.
Täällä pakerretaan vielä viimeisiä viikkoja asuntomessukohteen kimpussa ja puuhaa todellakin riittää! En tosin malta odottaa, että saan esitellä kohteeni täällä blogin puolella kokonaisuudessan.
Mukavaa viikonjatkoa mussut!
// Single, taken -who cares, I'm awesome!