2020/09/20

Asuntosijoittaksi


Kuten Instagramin puolella saatoittekin jo huomata, osallistuin viime torstaina Nordean Säästä! -päivien webinaariin, jossa olin keskustelemassa Mimmit Sijoittaa Hanna Tikanderin, Nordean sijoitusneuvojan sekä Aki Linnanahteen kanssa suunnitelmallisesta säästämisestä ja sijoittamisesta. Miten inspiroiva ja jännittävä keskustelutilaisuus, josta sain itsekin valtavasti inspiraatiota talousasioita ajatellen.


Olen tästä Nordean yhteistyöstä todella innoissani, sillä laina-asioita järjestellessä ja useita pettymyksiä pankkipalveluissa koettua,  Nordean yhteyshenkilö veti ehdottomasti pisimmän korren palvelullaan ja olemme näin ollen siirtämässä kaikki pankkipalvelut Nordeaan. Halusinkin jakaa nyt teidän kanssa ne tekijät, jotka mahdollistivat nykyisen asunnon jättämisen sijoitukseen ja uuden ostamisen vanhaa asuntoa vakuutena käyttäen.


- Säästäminen matalien asumiskustannusten ohella
- Asunto lähtökohtaisesti ostettu sijoitusmielessä sijainnin ja koon puolesta, vaikka en koskaan olisi uskonut, että sijoitusasunnoksi jättäminen olisi taloudellisesti mahdollista 
- Leasing-auto, joka mahdollistaa autoon tarkoitetun pääoman vapauttamisen asuntoon
- Pitkä historia omistusasujana, jonka puolesta nykyisen asunnon vakuus riittää myös uuteen asuntoon

Mikäli haluat katsoa vielä tallenteen Nordean Säästä! -päivien keskusteluista, pääset sen katsomaan vielä näin myöhemminkin täältä: 



Share:

2020/09/06

Asiaa rahasta

Silloin kun sosiaalisessa mediassa puhutaan sisustamisesta, asunnon vaihdoista ja matkustelusta, sekä kuluttamisesta ylipäätään, olisi mielestäni vastuullista ottaa myös rahakeskustelu osaksi tätä – rahaa kun kaiken toteuttaminen kuitenkin vaatii. Harvalla meistä raha kasvaa puussa ja monen hankinnan taustalla on joko tarkkaa säästämistä tai keskivertoa suurempi työpanos. Te olette pyytäneet enemmän talous-aiheisia sisältöjä kanaviin ja nyt kun kesän jälkeen arki taas on alkanut, koen luonnolliseksi nostaa aiheen kaiken lomahumputtelun jälkeen keskustelunaiheeksi. 

Millainen talousihminen siis olen? 


& Koska en ole saanut verenperintönä pihiyttä, ainut mahdollisuus itselleni säästämiseen ja vaurastumiseen on ollut tienata lisää. Pyöritän tällä hetkellä päivätyön lisäksi omaa liiketoimintaa, johon kuuluvat somekonsultoinnin ja sisustussuunnittelun lisäksi omien kanavien kaupalliset yhteistyöt. En ole kokenut mielekkääksi pohtia vain mistä voi säästää, vaan ennemmin miten voin tienata lisää ja miten tämän rahan voi laittaa poikimaan. En ole valmis tinkimään elämänlaadusta niin, että se ei sallisi esimerkiksi matkustelua ja ajoittaisia luksushankintoja.


& En ole henkilö, joka vertailee WC-paperien hintoja kaupassa, mutta olen kuitenkin monessa asiassa hyvin hintatietoinen ja suurempia ostoksia teen harvemmin täyteen hintaan. Asioin kuitenkin arkena mieluiten Lidlissä, etsin nettitilauksiin alennuskoodeja ja tingin huonekaluostoksilla. 


& Sijoittana olen varovainen. Säästän automaattisesti kuukausiveloituksella rahastoihin, mutta osakkeisiin en ole vielä koskenut. Elämänkokemuksen myötä olen asuntomarkkinoilla hyvin perusteellinen pohdinnoissani ja mietin esimerkiksi tulevaa kotia myös sijoituksen näkökulmasta. Koen sijoituslajien hajauttamisen tärkeäksi niin ajallisesti kuten myös lajeittain: esimerkiksi yksi syy jättää nykyinen asunto sijoitusasunnoksi sekä näin ollen tinkiä uuden asunnon taloudellisesti panostuksesta on riskin minimointi – tällöin kaikki munat eivät ole samassa korissa jos jotain sattuisikin.


& Taloudellinen itsenäisyys on itselleni ollut tärkeä arvo läpi elämän. Aina pitää olla mahdollisuus lähteä, oli kyse sitten huonosta parisuhteesta tai kuormittavasta työpaikasta. Haluan seistä omilla jaloillani taloudellisesti siten, että se mahdollistaa itselleni omien arvojeni mukaisen elämän, vie eteenpäin urallani sekä tukee hyvinvointiani.

Löysittekö yhtymäkohtia omaan talouskäyttäytymiseen?


Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig