Joku saattaa muistaakin, miten kävi meidän aikaisemmassa asuntoprojektissa parisen vuotta sitten – ei mennyt ihan nappiin, niinkun kaikki ei aina elämässä menekään. Tämän kevään aikana meillä onkin tarkoituksena etsiä pidempiaikasempi koti, joko kerrostalo tai paritalo, mielellään uusi kolmio tai neliö. Arvatkaa vaan, onko tullut asuntonäytöillä ravattua, pohdittua erilaisia rakenteita, rakentajan vastuita ja takuita, pohdittua plussia ja miinuksia, sitä mistä voisi luopua ja mitä ainakin pitäisi saada. Voin sanoa, että tavallisen ihmisen budjetilla nämä pääkaupunseudun asuntomarkkinat ovat kohtalaisen haastavat varsinkin kun meillä on aika tarkasti rajattu sijainti uuden kodin suhteen. Haluaisimme, että julkiset yhteydet ovat keskustaan hyvät, mutta koti saisi kuitenkin olla rauhaisalla paikalla.
Kuva täältä |
Välillä tuntuu, että tekisi jo mieli luovuttaa, sillä niitä kriteerejä täyttäviä kotia tuntuu olevan vähän tarjolla. Haluaisimme nimittäin helppojen kulkuyhteyksien, mutta rauhallisen sijainnin lisäksi lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat, modernit ja laadukkaat pintamateriaalit, avaruutta, vaalean parketin, saunan sekä kompaktin koon. Ja koska olemme tottuneet asumaan meren läheisyydessä, tuntuu haastavalta muuttaa muihin maisemiin. Muutama potentiaalinen on kiikarissa, mutta silti lopullisen päätöksen tekeminen tuntuu haastavalta – sanoin jo yksi päivä, että antaa olla, ollaan tässä nykyisessä loppuelämä! Näiden kuvien tiimoilta halusin hakea suuntaa siitä, mitä parhaillaan tavoittelemme – paino sanalla tavoitella, sillä kaikki haaveet eivät varmasti tule toteutumaan, mutta toivottavasti suurin osa ainakin. Modernia ja klassista tyylikkyyttä, linjakkuutta, elegantteja ja ylellisiä materiaaleja. Kiva piha, avaruutta ja valoisuutta. Pitäkää peukkuja meidän projektille!
Kuvat täältä ja täältä. |
Tsemppiä kotiprojektiin – se on kyllä aina vähän työlästä mutta toivottavasti löytyy täydellinen!
VastaaPoistaKiitos! Näin toivotaan! :)
PoistaTsemppiä kodin etsimiseen. Sieltä se vielä löytyy ��
VastaaPoistaKiitos, toivotaan näin! :)
Poista