2013/12/21

Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta


 Taljat, vihreät havut, pieni huonekuusi, jouluvalot sekä muutamat koristeet luovat meillä joulun tunnelmaa. En ole ottanut itselleni mitään joulustressiä, sillä se on minusta oikeasti todella turhaa. Oikeastaan vasta muutama joulu sitten ymmärsin, mistä joulussa on pohjimmiltaan kyse: joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta. Joulumieli ei lopulta vaatinutkaan mitään lisää, vaan sitä, että heittää jotain pois: vaatimukset täydellisestä jouluidyllistä. Joulussa ei ole tärkeintä se, kuka hankkii parhaimmat lahjat ja kuka tekee itse laatikot alusta asti itse, kenellä on eniten kiire. Perinteet ovat mukavia, mutta niitäkään ei tarvitse noudattaa, jos se ei oikealta tunnu. Meidän joulu sujuu tänä vuonna sushia syöden, läheisiä tavaten ja rentoutuen.

Tärkeintä on muodostaa omannäköinen joulu.

Millainen on sinun joulusi?

// We will be spending our christmas eating sushi and relaxing.

Share:

14 kommenttia

  1. Ihanalta kyllä kuulostaa teidän joulu. :) Minä vietän jouluaaton lapsuudenkodissani vanhempieni kanssa ja jos vain suinkin jaksan niin joulupäivänä olisi tarkoitus mennä siskoni ja hänen (aikuisten) lasten luokse illalliselle. Tapaninpäiväksi olen saanut kutsun ystäväperheen luokse saunomaan ja syömään, mutta voi olla, että jään kotiin vain möllöttämään, kun aatto ja joulupäivä menevät jo kyläillessä.

    Aattona meillä syödään ihan perinteistä jouluruokaa, mutta sitä ei hankita kovin paljon. Muutamalle ihmiselle riittää jokaista laatikkoa yksi pieni rasia, kinkkua valmiina viipaleina, perunaa ja graavilohta sekä isäni valmistamaa (normaalista poikkeavaa) makaronilaatikkoa, jota meillä on syöty jo ennen minunkin olemassaoloa. Mukaani vien leipomiani joulutorttuja ja jälkkäriksi on myös pipareita ja aurajuustoa.

    Itse kotona valmistan usein joulun aikaan riisipuuroa, leivon torttuja ja tänään leivoin muutaman piparinkin. Muutama vuosi sitten valmistin tapanina itselleni karjalanpaistia. Nyt en muutamaan vuoteen ole sitäkään tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Irina sunkin joulunvietosta! Aikamoista kyläilyä sinunkin joulusi! Mekin käydään molempien (mun ja miehen) vanhemmilla kylässä joulunaikaan, joten reissaamista riittää. Aatto ollaan pyhitetty rauhalliselle joulun vietolle kolmistaan (me ja karvakasa) ja syödään omannäköisiä jouluruokia, kuten sushia, mätileipiä, kraavilohileipiä, sisäfilettä, uunipuuroa jne. Kylässä syödään sitten perinteisempiä jouluruokia. Riisipuuro on ihan parasta, sitä syön itsekin pitkin talvea. :)

      Poista
  2. Tärkeitä on tosiaan viettää joulu rennolla fiiliksellä läheisten kanssa. Mä oon vähän suorittaja-tyyppiä ja laadin itselleni aina kasan tehtäviä asioita ja aikatauluja. Se on välillä tosi rasittavaa ja siitä pitäisi oppia pois, mutta sitten toisaalta rakastan tätä vuodenaikaa, tykkään tehdä itse paljon ja ilahduttaa muita. En tiedä olisinko itseni, jos en tekisi...? Ristiriitaista :)

    Aatto alkaa kotona rauhallisesti nukkumalla pitkään, aamusaunalla, riisipuurolla ja käymällä haudalla. Aatto vietetään meidän kotona, kuten jo useamman vuoden ajan. Meitä on ruokapöydässä yhteensä 7 henkeä ja ruoka on aika perinteistä. Valmistan joka joulu jälkkäriksi suklaa-kahvijäädykettä ja se on jo muodostunut perinteeksi. Aatto aloitetaan glögeillä ja jossain välissä skoolataa shampanjalla vanhempieni hääpäivän kunniaksi - kyllä, he siis menivät aikoinaan jouluaattona naimisiin(!). Sitten jatketaan ruoalla, jälkkärillä ja availlaan lahjoja illalla.

    Joulupäivänä menemme aina vuorostaan vanhemmille syömään ja Tapaninpäivänä minä vietän synttäreitä. Joulu on kirjaimellisesti yhtä juhlaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin kyllä suakin, sillä olen itsekin ollut aikaisemmin suorittaja-tyyppiä. Toki, jos siitä tekemisestä nauttii, niin eihän touhuilu mitään haittaa. Ja todellakin muiden ilahduttaminen on kivaa, joskaan siitäkään ei kannata ottaa stressiä. :) No teillä osuu monta juhlaa pyhiin, on vanhempien hääpäivää ja sun syntteireitä, eli todellakin täynnä juhlaa teidän joulu. Kuulostaa kivalta! :) On kiva luoda myös omia perinteitä.

      Poista
  3. Meilläkin on tänä vuonna iskän luona luvassa jotain tavallisuudesta poikkeavaa jouluruokaa. Pihvejä, salaatteja ja juustoja kuulemma ainakin, nams! Äitin luona ja mummon luona saan nauttia sitten perinteisemmästä kattauksesta, molempi parempi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nams! Pihviä on täälläkin, kiva että saa jouluruokiin vähän vaihtelua. <3

      Poista
  4. Oman näköinen joulu on juuri se oikea! Minä olen eniten maailmassa jouluihminen. Haluan laittaa paljon kaikkea, käydä joulutoreilla, konserteissa yms. lahjoja en paljoa osta, mutta ne jotka ostan niin hyvissä ajoin. Pääsääntöisesti vain nautin ja olen..muistan läheisiä yms. Ressi ei kuulu sanavarastooni!

    Ihana joulunaikaa sinulle ja kiitos hienosta blogistasi. Se on ilahduttanut minua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ja mukavaa joulunaikaa teidän perheelle! <3

      Poista
  5. Ihanalta ja rennolta kuulostaa teidän joulu. Tiedätkö, itse ymmärsin tämän saman pari vuotta sitten ja viime jouluna meilläkin oli ihan toisenlainen meno. Tänä vuonna olen osannut ottaa vielä rennommin ja kyllä se joulumieli on tullut, vaikka ihan niin paljon en ole laittanutkaan. Olet ihan oikeassa, että omannäköinen joulu on se paras. Meilläkin syödään hiukan tavanomaisia perinneruokia ohittaen, tänä vuonna on enemmin perinnejoulu kun sitä vietetään vanhempien luona.

    Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana oivaltaa, että mitään ei ole pakko tehdä, jos ei itse halua. "Pitäisi ostaa lahjat" "vielä pitäisi tehdä laatikoita" jne. Tottakai niitä saa tehdä, jos haluaa, mutta musta on tärkeää, että asiat tehdään juuri halun, ei minkään ulkopuolelta tulevan pakon kautta. :) Ihanaa joulua myös teille! <3

      Poista
  6. Vaikka kuinka joulua väsäisi, löytyy se joulun tunnelma meistä itsestämme, itse luomme tunnelman.
    Meillä ei stressata, syödään tosin perinteisiä ruokia, lahjat lapsille, pääasia yhdessäolo ja rauhallinen tunnelma. Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi ja kiitos vielä ihanasta karahvista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juurikin näin Minna! <3 Kiva kun karahvi oli mieleinen. :)

      Poista
  7. Tuo pingviini-tyyny on niin symppiksen näköinen; pingu on aivan kuin omassa suojaisassa pesässään :).

    Minun jouluni on rauhallinen, ja sitä vietän läheiset ihmiset ympärilläni. Hyvää ruokaa, kaunista tunnelmaa, rauhallista ja rentoa mieltä. Eikä naurua ja iloa sovi unohtaa :). Vaikka moni tuntuukin masentuneen siitä, että todennäköisesti joulu on tänä vuonna musta, niin minua lumen puute ei haittaa. Toki se toisi vielä extralisänsä tunnelmaan, mutta itse ainakin nautin joulun tunnelmasta sisätiloissa, jossa onkin todella kaunista kaikkine kynttilöineen, tuikkuineen ja kuusen valoineen :).

    Oikein mukavaa ja rauhallista joulun aikaa sinulle Sanna <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pingiviinin poikanen on niin supersuloinen, että antaa kyllä hirmusti iloa. <3 Lumi luo kyllä tunnelmaa, mutta yritetään pärjätä ilman -siihen kun ei oikein itse voi vaikuttaa. :) Mutta niinkuin sanoit, sisälle voisi sitten luoda ihanan tunnelman. Muakvaa joulunaikaa myös teille! :)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig