2019/01/16

Vastuulliset valinnat 2019

Vuosi vaihtui ja viime vuonna toin blogissani esille muutoksen sen suhteen, miten haluan tehdä blogistani jatkuvan kuluttamisen kehdon sijaan myös paikan, jossa yhdessä (tähän tarvitsen teitä lukijoita!) kyseenalaistetaan jatkuva kuluttaminen ja yli luonnonvarojen eläminen elämäntapana – kuitenkin elämästä ja esteettisyydestä nauttien. Tällainen elämän katsantokannan muuttaminen ja totuttujen toimintatapojen päivittäminen vastuullisempiin valintoihin ei luonnollisesti tapahdu yhdessä yössä saatikka sormia napauttamalla – en voi siis täysin itsekään sanoa onnistuneeni kaikessa, jonka suhteen toivoin muutosta. Koen kuitenkin, että oikeaan suuntaan ollaan menossa ja halusinkin eritellä tarkemmin blogiin, mitä vastuullisuus elämäntapana tulee tarkoittamaan tekojeni kannalta tänä vuonna.


Matkailun osalta teimme päätöksen, että peruimme alkuperäisen suunnitelman matkustaa Abu Dhabiin tänä keväänä ja suunnittelemme nyt uutta matkakohdetta. Ihmisoikeusasioiden ja eettisten syiden takia emme halua matkustaa kohteeseen, jossa koko äveriäs, pilviähipova, kerskakulutusta ihannoiva kulissi on rakennettu orjien selkänahasta kuolonuhreja säästelemättä. Moni teistä on varmasti myöskin seurannut uutisoitua prinsessa Latifan Pakoa Dubaista, joka alleviivaa naisen ihmisarvon puuttumista tässä kulttuurissa. Toki tiedostan, että asiat eivät parane sillä, että jätämme matkustamatta näihin ihmisoikeuksia polkeviin maihin – ei varmasti, mutta en usko että voisin nauttia lomastani ympäristössä, joka on niin omien arvojeni vastainen.
 

Ruokahävikin osalta meidän talouden täytyy parantaa hurjasti. Erityisesti joulun jälkeen jääkaapin siivottuani kauhistelin kaikkien päivämäärän ylittäneiden purkkien ja purnukoiden roskiin heittämistä. Tiesitkö esimerkiksi ruokahävikistä sen, että poisheitetty ruisleipä on ympäristön kannalta kuormittavampaa kuin ruisleivän muovipussin valmistus? Sen lisäksi että ruuan poisheittäminen ei ole ekologista, ei se todellakaan ole myöskään ekonomista: normaali nelihenkinen perhe heittää vuodessa ruokaa 500e edestä roskiin! Täytyy siis tehdä ruuanlaitosta suunnitelmallisempaa: any good tips?


Myöskin lihan vähentäminen sekä satokausikasvisten suosiminen kuuluu tämän vuoden keittiökulttuurin muutokseen. Kiinnostaisiko teitä muuten täällä blogissa, jos joskus jaan arkiruokareseptejä? Aikaisemmin olen postannut lähinnä juhlien tarjoiluista, mutta arkiruokailu varmasti kiinnostaisi myös – itse ainakin kaipaan siihen säännöllisesti vinkkejä? Lihan ajattelimme korvata kaurajauhiksella sekä mahdollisimman paljon suosia luomulihaa, jota ostamme suoraan Keski-Suomalaiselta tilalta.
 

Pienyrittäjien tukemisesta kirjoitin jo viime kuussakin tavoitteenani hieman nostaa sekä pieniä verkkokauppayrittäjiä että kivijalkaliikkeitä, joiden tuotteiden tai palveluiden takana voin todella seistä. Ette varmasti ole voineet välttyä kivijalkaliikkeitä koskevilta uutisilta tänä vuonna, kun sekä legendaarinen Ajatar että menestyvä My o My päättivät sulkea ovensa kannattamattomien näkymien kaupan alaan sekä markkinoihin perustuen. Omasta mielestäni kivijalkaliikkeet ovat tärkeä osa kaupunkikulttuuria, joten haluan itse tukea niiden toimintaa ja nostaa esille blogssani lempiliikkeitäni pääkaupunkiseudulla.



Tavaroiden kierrättämisen osalta olemme tehneet hurjan ryhtiliikkeen ja käyneet läpi ylimääräiset tavarat ja vaatteet niin varaston kuin puolien muiden säilytystilojen puitteissa. Saimme karsittua useita pahvilaatikollisia hyvää, käyttökelpoista tavaraa kierrätykseen ja ajattelimme viedä ne SPR:n konttiin. Joidenkin vaatteiden osalta päivitän keväämmällä varmasti myös Zadaahan lisää myytävää. Oletko muuten tutustunut jo tähän muotikirppis-aplikaatioon? Kirjoitin sen käytöstä tarkemmin täällä ja mielestäni se on todella kätevä tapa hyvänkuntoisten vaatteiden myymiseen.

Sellaisia vastuullisuusteemoja täällä olisi tälle vuodelle mielessä. Tarkoitushan ei ole tulla näissäkään asioissa miksikään ekologisuuden huipentumaksi, vaan etsiä keinoja tehdä vastuullisempia valintoja omaan elämäntilanteeseen peilaten.

Share:

2019/01/12

Klassinen sängynpääty


Kuten Black Fridayn jälkeisessä Giving Tueasday postauksessa kerroinkin, teimme yhden pidempään harkitun hankinnan tänne kotiin. Vaikka tänä vuonna onkin tarkoitus vaihtaa asuntoa vihdoin isompaan, halusin hyödyntään edullisen tarjouksen tämän Kodin1:sen sängynpäädyn osalta jo meidän nykyiseen kotiin. Alunperinhän etsimmme sängynpäätyä mökille, mutta nähdessäni tämän ihanan klassisen päädyn, päätimme, että nykyinen modernimpi siirtyisi vapaa-ajan asunnolle ja tämä olisi nappi valinta kodin tyyliin.


Vihdoin seitsemän viikon odottelun jälkeen pääty saapui ja se kyllä sopii makuuhuoneeseen todella hyvin! Olin jo pitkään haaveillut tähän kotiin tällaisesta klassisemmasta päädystä, sillä luovuin aikaisemman muuton yhteydessä edellisen kodin hyvin vastaavasta sängynpäädystä. Koin sen liian suureksi nykyiseen makuuhuoneeseen, mutta olin kyllä väärässä – pääty ei pienennä tilaa mitenkään! Tämä korkea pääty antaa mahdollisuuden muhkeille tyynypetauksille, ja nuo 60x80cm tyynytkään eivät peitä päätyä liiaksi.




Meillä jäi viime vuoden (vai jopa toissavuoden - well, kuka näitä laskee!) makuuhuoneen maalausprojekti hieman vaiheeseen, mutta maali odottaa purkissa joko tämän makuuhuoneen tai seuraavan kodin makuuhuoneen maalaamista. Tanja Meskin vaaleanharmaat muotokuvat hopeisissa kehyksissä odottavat niinikään kolmatta taulua, mutta emme ajattelleet porata näihin seiniin enää enempää reikiä, joten kahdella mennään seuraavaan kotiin asti.
 


 Makuuhuoneessa on tapahtunut yksi toinenkin pieni muutos, joka lähinnä on parantanut meidän nukkumisergonomiaa, mutta siitä myöhemmin omassa postauksessa. Tuntuu, että voisinkin mennä ottamaan pienet päiväunet, sillä auringossa reippaillun pakkaslenkin jälkeen sänky alkoi kummasti kutsumaan. Illalla olisi vielä tarkoitus vielä mennä testaamaan Emo -ravintola kaverin syntymäpäivien merkeissä.


Ihanaa viikonloppua!



Share:

2019/01/05

No comments

Ajattelin tulla kirjottamaan hieman asiasta, joka on ärsyttänyt mua jo jonkin aikaa ja johon tulee nyt muutos. Asiasta, josta aina joku ilmoittaa mulle, kun olen kirjoittanut blogipostauksen. Mun kommenttiboksi ei nimittäin ole toiminut hyvin viimeiseen vuoteen, enkä tiedä johtuuko se bloggerista, mun blogipohjan yhteensopivuudesta alustan muutosten kanssa vai mistä, mutta päätin, että siihen tulee nyt muutos – teidän kommentit ovat nimittäin parasta mitä tiedän!


Mulla oli tarkoitus jo viime keväänä muuttaa blogialusta toiselle pohjalle ja tehdä samalla yritykselleni nettisivut, mutta liiketoiminnan lähtiessä lentoon tämä puoli jäi kokonaan tekemättä. Nyt kuitenkin ajattelin varata tälle asialle aikaa kalenterista ja käyttää tämän viikonlopun uusien sivujen suunnittelmiseen. Vaikka suurin osa teistä edelleen lukee blogeja puhelimella, koen, että uusista sivuista on kaikille iloa, varsinkin tämän parantuneen kommenttikentän muodossa.


Tänään olisi tarkoitus uusien sivujen suunnittelemisen lisäksi siivoilla joulua pois – tuntuu ikävältä luopua joulukuusesta, mutta onneksi sen saa taas kaivaa esille uudestaan ensi vuonna. Viikonlopun aikana olisi myös ajatuksena käydä läpi varastoa myytävien tavaroiden suhteen sekä käydä yhdessä asuntonäytössä. 

Kuvat: Camilla Bloom
Tällasia arkisia kuulumisia tällä kertaa – kiinnostaako teitä tällaiset postauksen silloin tällöin myös? Tai no mitä tässä oikein kyselen, jos ette pääse edes vastaamaan!


Share:

2019/01/01

Vuosikatsaus 2018

Toivottavasti siellä on ollut rentouttava joulu ja hauska uusivuosi! Meillä joulu sekä välipäivät ovat menneet levätessä, syödessä ja flunssasta toipuessa. On tehnyt hyvää ottaa etäisyyttä hieman työntekoon, mutta toki yrittäjänä viime viikko meni osittain myös koneen ääressä naputellessa, vuoden 2019  työkalenteria suunnitellessa sekä uusia yhteistöitä ideoidessa. Olen halunnut joka vuosi koostaa menneen vuoden tänne blogiinkin, katsaukseksi niin itselle kuin teille siitä, mitä kaikkea onkaan tapahtunut sekä jakaa tämän vuoden vielä kertaalleen teidän kanssa. Vuoden koostamisessa olen käyttänyt apuna tätä 37 kysymyksen listaa, kuten postauksissa Vuosikatsaus 2017Your greatness is not what you have, it is what you give 2016 ja Let's get deeper 2015.


1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt?

Varmasti yhtenä mieleenpainuvimpina asiana vuodesta 2018 nousevat päivätyöstä irtisanoutuminen ja täyspäiväiseksi yrittäjäksi hyppääminen. Tästä kerroinkin tarkemmin postauksessa Kun yhden oven sulkee, jossa erittelin tarkemmin syitä yrittäjäksi ryhtymisen taustalla. Päätös oli vaikea, mutta nyt kun pystyn menemään ajassa taaksepäin, niin täysin oikea – toki tätä uumoilin jo yrittäjäksi ryhtyessäni! Olen päässyt tekemään todella mielenkiintoisia projekteja sekä pärjännyt yrittäjänä paremmin, kuin olisin koskaan uskonut! Toki paljon on vielä opeteltavaa monella saralla, mutta onneksi lähden yrittäjänä vuoteen 2019 täynnä ideoita ja innostusta, enkä ole antanut vastoinkäymisten lannistaa itseäni.




2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tekemäsi lupaukset?

Minulla ei ole tapana tehdä niinkään uuden vuoden lupauksia, vaan lähinnä vuoden lopussa tarkastella kulunutta vuotta sen tiimoilta, olenko menossa oikeaan suuntaan. Nykyään olen ymmärtänyt, että myös tämä niin sanottu väärään suuntaan meneminen on aina eteenpäin menemistä, sillä ilman vääriä polkuja emme tunnistaisi sitä oikeaa. Asetin kyllä viime vuonna itselleni tavoitteita, jotka menivät näin: uusia haasteita työnparissa (yrittäjyys – well check!), mahdollisuutta panostaa blogiin enemmän (yrittäjyyden myötä tämäkin mahdollistui – double check!), parempaa tasapainoa työntekemisen ja itsestä huolehtimisen välillä (tässäkin onnistuin, sillä olen selkeästi yrittäjyyden myötä ajallisesti keventänyt työtaakkaa), armollisuutta itseä kohtaan (koen, että yleisillä mittareilla mitattuna olen varmaan keskivertoa armollisempikin) sekä enemmän aikaa läheisten kanssa. Tämä läheisten kanssa vietetty aika ei ehkä toteutunut siinä määrin, mitä olisin halunnut, mutta toivottavasti saan viettää paljon ihania hetkiä ensi vuonna kaikkien rakkaiden ihmisten parissa!

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Vaikka pitkäaikaiset ystäväni ovat rakkaita, olen ihminen, joka haluaa luoda ystäviä läpi elämän ja olla aivoin uusille tuttavuuksille. Näitä olenkin saanut blogin sekä yrittäjyyden kautta ja olen tästä todella kiitollinen. Ihmiset ovat elämässä parasta, mitä tiedän!



4. Menetitkö ketään läheisistäsi?

En ehkä sanan varsiaisessa merkityksessä, mutta koska olen yrittänyt opetella asettamaan paremmin rajojani, tämä karsii luonnollisesti aina niitä ihmisiä, jotka yrittävät kulkea näiden yli.

5. Missä maissa vierailit?

Kuten tarkoituksena olikin, halusin viime vuonna vähentää ulkomaille lentämistä, mutta toki sitä tuli jossain vierailtukin – tällä kertaa tosin ei sen kauempana kuin Ruotsissa läheisten ystävien ja kummitytön luona ja upeassa Norjassa vaellusreissun muodossa. Joulukuussa kävin myös Barcelonassa asuvan ystäväni luona sekä lapsuudenystävieni kanssa joulumarkkinoilla Tallinnassa (tästä postaus tulossa ensi vuonna joulun alla vinkkien muodossa!). Mutta vaikka en lentänytkään merkittävästi vuoden aikana, tuli reissattua Suomessa erilaisissa upeissa kohteissa, kuten Noormarkun historiallisessa Ruukissa Porin asuntomessujen yhteydessä, useita kertoja niin omalla kuin kavereiden mökeillä sekä Fiskarssissa sisustustoimittajien kesäpäivillä,  lukuisia picnicejä, Espoon rannoilla vietettyjä kesäpäiviä, sekä Tammisaaren ja Hangon reissua unohtamatta.



6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Tähän kysymykseen vastaan samalla tavalla kuin viime vuonnakin: meidän asuntoasia ei ole edennyt näytöillä kiertämistä pidemmälle. Olemme kartoittaneet kaikkea aina Töölön jugend-kodeista Porvoon vanhaan kaupunkiin, joten teemme nyt sitä kuuluisaa taustatyötä, koska haluamme seuraavan ratkaisun olevan pitkäikäinen hankinta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että emme ole valmiita tinkimään hyvästä sijainnista emmekä siitä, että kohde on uusi tai uudehko rakennus. Kohtuulliset neliöt tulee seuraavassakin kodissamme olemaan, joten emme etsi mitään paria sataa neliötä, mutta siitä huolimatta järkevällä ja kohtuullisella hinnalla varustettua taloa tai asuntoa tuntuu olevan vaikea löytää – nyt tosin on muutama sellainen kiikarissa, joten katsotaan millaiseen ratkaisuun tulemme päätymään.

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

Viimeinen työpäivä Vepsäläisellä oli varmasti sellainen eli 5.4. Tein Vepsäläisellä pitkän, sitoutuneen uran ja siitä johtuen irrottautuminen oli kuin olisi eronnut pitkästä parisuhteesta.


8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Täytyy palata jälleen tähän päätökseen ryhtyä yrittäjäksi – sekä saavuttaa tämän myötä tietynlainen riippumattomuus ja itsenäisyys.

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Pettymyksiä tulee aina elämässä, mutta lähinnä itsellä ne kulminoituvat aina jotenkin toisten ihmisten käyttäytymiseen. Näitä mahtuu tähänkin vuoteen.



10. Sairastitko tai loukkaannuitko?

Flunssia ja yhden ruokamyrkytyksen, sekä erään melkein leikkauspöydälle johtaneen ikävämmän vaivan tässä syksyllä.

11. Mikä oli paras ostoksesi?


Ostin pitkään haaveilemani Hermesin Avalon tyynyn vaaleanharmaana palkinnoksi itselle onnistuneesta vuodesta yrittäjänä.


12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Useiden ja välillä myöskin oma. 

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Asumiseen taitaa kulua aina suurin lovi, mutta muulta osin voin kerrankin ylpeänä sanoa, että tavaroiden tai matkustelun sijaan säästämiseen ja sijoittamiseen!


14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Näistä loppuvuoden joulukuvauksista blogiin ja muistin taas, miksi bloggaminen on niin hauskaa!

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Yökyöpeleiden Allakka Pullakka. Tämän tahtiin jorasimme meidän varjoflowssa Ruotissa kellarissa.


16. Viime kauteen verrattuna, oletko

–  onnellisempi vai onnettomampi: onnellisempi, viime vuoden vaihteessa olin tietämättäni todella uupunut
–  laihempi vai lihavampi: lihavampi (taas!), täytyy aloittaa taas huomenna tämän jo jokavuotiseksi klassikoksi muodostunut kevennys, jossa syön smoothieita ja salaatteja (ehkä sen yhden viikon)
rikkaampi vai köyhempi: säästämisen ansiosta hieman rikkaampi

17. Mitä toivoiset tehneesi enemmän?

Töiden suhteen otin itseasiassa tämän alkuyrittäjyyden (lue: koko kesän) kohtalaisen rennosti, joten olisin voinut tehdä enemmänkin töitä, mutta ehkä itselleni olikin tärkeää rankan alkukevään jälkeen kerätä hieman voimia. Nyt on taas voimat palautuneet ja täyttä höyryä kohti tämän vuoden työprojekteja!


18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Nukkunut! Olen nukkunut tämän vuoden ajan niin pitkiä ja makoisia unia, että siinä jää Prinsessa Ruususet kakkoseksi.

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulua vietimme useassa eri paikassa perheen kesken, juhannuksena raivasimme metsää kahdestaan mökillä.


20. Rakastuitko kauden aikana?

Samoilla mennään!

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Olen alkanut uudestaan seuraamaan klassissikkosarja Frendejä Netflixistä, mutta muutoin hävettää myöntää että Love Island, jota katsoin silmä kovana koko syksyn.


22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Vastaan samalla tavalla kuin viime vuonna: "en vihaa ketään ihmistä, kukaan ei ole sen arvoinen, mutta monet teot olisivat mielestäni saaneet jäädä väliin. Tässä toimiikin hyvin lausepari, jolle usein nauran I am in therapy, so I learn how to deal with people, who should be in therapy."

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Yritin lukea montaakin eri kirjaa, mutta ne usein jäävät kesken. Huomaan, että kirjan pitää olla jotenkin todella mielenkiintoinen, että jaksan lukea/kuunnella sen loppuun. Yksi tällainen oli psykologiseen analyysiin värien avulla pyrkivä "Idiootit ympärilläni" ja toinen johtamiseen liittyvä "Perkele! Tunneosaamisen oppikirja esimiehille". Jälkimmäinen sopii luettavaksi toki muillekin kuin esimiehille, siinä on hyviä tunnetaitojen kehittämiseen liittyviä pohdintoja.


24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Christmas with Homevialaura – soittolista, joka pyöri repeatilla marraskuun lopusta aina jouluun asti.

25. Mitä halusit ja sait?

Halusin ammatillisen vapauden ja sen sain yrittäjyyden myötä.


26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Olisin halunnut, että asuntoasiat olisivat jo ratkenneet, mutta tässä sitä vielä pohditaan ja pyöritellään! Ajattelin muuten tehdä sisustuksellisista haaveista postauksen, jolloin pääsette hieman näkemään, mihin suuntaan seuraavan kodin sisustus tulisi menemään.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Cheek. Vaikka sinänsä en pitänyt elokuvan taiteellisesta luonteesta, niin se herätti kuitenkin todella paljon mietteitä ja pohdintoja liittyen menestymiseen.


28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Juhlin 35-vuotis syntymäpäiviäni meillä kotona kavereiden kesken. Juhlia oli niin ihana suunnitella!

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodesta selvästi paremman ja onnellisemman?

Kesän helle on vieläkin elävänä mielessä, kun yritin kuumuudessa tehdä töitä kotona ja aivot eivät toimineet ollenkaan. Toivottavasti ensi vuonna ei tule vastaavia helteitä!


30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Samalla ajattomalla tyylillä mennään niin sisustuksen kuin pukeutumisenkin saralla, mutta ehkä käyttänyt enemmän taas itselleni tunnusomaista hempeää puuteriroosaa.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?

Muiden apuun turvautuminen.


32. Ketä julkkista himoitsit eniten?

No en kyllä ketään. Muistaakseni?

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?

IPCC:n ilmastoraportti ja sitä edeltävä hellekesä sai minut pohtimaan tarkemminkin blogini linjaa ja päätymään siihen, että en halua toimia enää älyttömän shoppailun tai matkailun puolestapuhujana. Päätin blogini tuovan jatkossa enemmän esille vastuullisuuden sekä eettisyyden näkökulmia yrityksien tuotteita esitellessä.


34. Ketä kaipasit?

Ruotsissa asuvaa sielunsiskoa sekä kummilapsia – tänäkin vuonna! Onneksi saimme viettää pitkän ajan yhdessä kesällä ja toivottavasti pääsemme Ruotsiin taas pian.

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Espoon Yritysneuvonnan sparraaja, joka näki minussa potentiaalia ja osaamista enemmän kuin olen nähnyt itsessäni pitkiin aikoihin.


36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Itseni yllätti se, miten hyvin pärjäsinkään yrittäjänä.

37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

- oman liiketoiminnan kasvattaminen ja mielenkiintoisten projektien löytäminen
- uuden kodin etsiminen
- terveellisempiin elämäntapoihin keskittyminen
- vastuullisempien elämäntapojen toteuttaminen
- inspiroivan ja monipuolisen sisällön tuottaminen teille lukijoille

Tehdään vuodesta 2019 mahtava!
Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig