2018/05/31

Sisustusbloggajien vinkit onnistuneisiin juhliin


Meillä sisustusbloggaajien keskuudessa on tapana tehdä vuorollamme kuukauden haaste, eli aihe, jonka yksi ideoi ja koostaa ja johon muut bloggaajat vastaavat. Toukokuussa oli minun vuoroni keksiä haasteen teema, ja toukokuuhun sopi todella hyvin mielestäni aiheeksi juhlat. 

Kevät ja lähestyvä kesä antavat monta aihetta juhlaan. Bloggaajien arjesta saa nostettua esille monta ilahduttavaa hetkeä, mutta niin ikään on mukava virittäytyä aina silloin tällöin juhlatunnelmaan - oli tämän ilon mahdollistajana sitten valmistujaiset, syntymäpäivät, puutarhajuhlat tai häät. Näistä tunnelmista on varmasti myös lukijoille inspiraatiota jaettavaksi. Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi onnistuneisiin juhliin?

Kerroinkin jo omat vinkkini tässä postauksessamutta nyt pääsen jakamaan teille Suomen suosituimpien sisustusbloggaajien ideoita onnistuneisiin juhliin! Oletteko valmiita?


Kattaus ja koristelu

Juhlissa usein parasta on oikeastaan etukäteisvalmistelut ja suunnittelu. Juhlien fiilistely hyvissä ajoin saa mieleen tulemaan erilaisia huolehdittavia asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon hyvissä ajoin. - Esmeraldas



Kuulun niihin ihmisiin, jotka nauttivat juhlien järjestelystä melkein yhtä paljon kuin itse juhlista. Itse juhla on tietysti kohokohta, mutta koska juhlapäivä menee aina niin nopeasti, tykkään fiilistellä juhlia jo suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa. - Kuistin kautta



Rentojen juhlien kattaus syntyy mukavasti eripari kupeillakin, mutta yhtenäisellä astiastolla saa kattaukseen helposti juhlallisuutta. Yhtä juhlaa varten ei kannata lähteä itselleen hankkimaan ja vaihtoehtona kannattaakin miettiä astioiden lainausta. - Pilkkeitä

Aseta juhlapöydälle yksi (omani on valmiskimppu Stockmannilta!) kukkakimppu vaasiin ja anna sen toimia katseenvangitsijana. Kukkakimpun ei tarvitse olla iso, jos vaasi on hieman kookkaampi. - Char & the city


Yksi tapa tuoda kattaukseen ja koristeluun rentoutta on erilaiset maljakot joita voi sijoitella ympäri kotia tai tarjoiltavien sekaan. Tässä kuitenkin kannattaa pitää linja kukkien suhteen, niin että pitää värimaailman tai kukkalajikkeet samanlaisena. Kesäaikaan juhlia järjestäessä kannattaa hyödyntää luonnosta poimittavia kukkia ja kasveja. Mustikanvarvut, koivunoksat ja monet muut kasvit voi sijoittaa leikkokukkien kaveriksi.Mikäli keli antaa myöden niin Suomen kesä tarjoaa kauniit puitteet juhlien pitämiseen ulkona. - Marjamailla


Rakastan suunnitella juhlien ruokamenuja ja monesti suositaan lähipiirissäni erilaisia teemoja sekoitellen. Milloin on vähähiilarista, tapas tyyppistä tai texmex henkistä. Kun on teema, on menunkin keksiminen helpompaa. Arjesta poikkeava ruoka luo aina tunnelman jostain erikoisemmasta, ainakin tällaiselle herkkusuulle.Chandelier Home

Valitsen oikeastaan aina juhliin jonkinlaisen teeman. Valitsen teeman usein sen mukaan millaista tunnelmaa juhliin haluan. Teeman ei tarvitse tarkoittaa mauttomuutta. Kuistin kautta


Päätin, että jos vain sää sallii, juhlimme takapihallamme. Olen laittanut sitä nyt uuteen uskoon ja tehnyt kukkapenkkiä yms. ja se alkaa näyttämään varsin viihtyisältä. Koristeeksi juhliin riittävät luonnon omat kukkaset, kynttilät ja valoketjut. Aikas rennolla otteella siis mennään. - Retromoderni

Meille on ehtinyt muodostua perinteitä kahdeksassa vuodessa, tärkeinpänä lienee juhlakukat, jotka meillä ovat aina olleet pioneja. Emme ihan päässeet nauttimaan auenneista kukista, mutta onneksi pioneissa nuputkin ovat herkän kauniita. - Keskipiste

Kattauksen pääosassa toimii valkoiset pionit, jotka kävin kaupasta ostamassa, sillä vielä niitä ei ole valmiina omalla pihalla eikä kukinnassa vanhempien pihallakaan. Coconut White


Itse satsaan juhlissa kukkiin ja kaikkeen kauniiseen rekvisiittaan, jotka kaunistavat juhlatilan. Kesällä on niin helppo kerätä luonnonkukkia maljakkoon ja säästää sievoinen summa, kuin että hakisi kukat kukkakaupasta.  Tai sitten voit luonnonkukilla rehevöittää kaupan kimppua. Levitä kukkaloisto koko taloon ! Kukat tuovat juhlafiilistä.  Myös terassille ja pihalle on kätevä tehdä luonnonkukista asetelmia. - Idis & Interiööri




Tarjoilut ja syötävät

Ellei joku ole ihan itse järjestämässä illallista kotosallaan, niin jaamme usein ruoanlaittovastuut vaikka pariskunnittain. Näin ollen kellekään yhdelle kokille ei tule hikeä hattuun, vaan ahkeroimme kaikki keittiössä vuorotellen. Char & the city


Itse olen helpottanut usein juhlia hankkimalla esimerkiksi kakun valmiina, tällöin aikaa jää paremmin muiden tarjottavien leipomiseen. Leivonnaisia ei välttämättä tarvitse itse hankkia konditoriasta vaan tässäkin voi kysyä ehtisikö ystävä tekemään sen hänen pravuuripiirakkansa tai olisiko anopilla aikaa leipoa pullaa. Pilkkeitä

Isommissa juhlissa kannattaa harkita edes osan tarjoilujen ulkoistamista. Ainakin itse olen jo vuosia ostanut jotain, ja välttänyt näin juhlia edeltävän yön leivontasessiot. Toki aina on mukava jotain tehdä itsekin. Varsinaisia aarteita ovat ystävät, jotka voivat jeesiä ja tehdä omia bravuureitaan. Uskalla myös pyytää apua varsinkin isompien juhlien järjestelyssä. - Idis & Interiööri


Siinä missä pienet pavlovat on kivoja pieniin juhliin niin isoissa juhlissa ne voi koitua työläiksi. Suosittelen tekemään isoja kakkuja ja olenkin aiemmin puhunut pellillä paistettavien kakkupohjien helppoudesta. Marjamailla


Juhlien tarjottavatkin voi suorittaa ilman stressiä. Valitse helppoja ja nopeita reseptejä tai osta herkut valmiina kaupasta. Minä suosin niiden yhdistelmää. Jos haluat (ja kukapa ei haluaisi) helpottaa kahvittelujen sujumista, tee noutopöytä. - At home



Juhlanhan ei tarvitse olla mitään suureellista tai vaatia valtavasti vaivannäköä. Pääasia on, että pysähtyy, nostaa maljan (se voi olla vaikka smoothieta, jos alkoholi ei maistu) ja kiittää itseään sekä läheisiään ääneen siitä, mitä on saanut aikaan. Nimeää ne asiat, joiden ansiosta meillä kaikilla on jokin syy juhlaan. - Visu Sillvan

Yksinkertainen toimii aina. Lämpimänä juhlapäivänä kuplavesi sitruunasiivuilla maistuu useimmille. Omenamehusta, kivennäisvedestä ja sitruunalimusta valmistettu booli toimii myös aina. - Esmeraldas


Keskiössä täytekakut, joista kaksi ensimmäistä on tilattu hartaan haaveilun kera naapurista (ja toteutus enemmän kuin kymppi molemmilla kerroilla). Loput ovat omia kokeiluja. Mikä näistä osui eniten makuhermoosi? - No home without you



Jos juhliin on tulossa pieniä vieraita, kannattaa huolehtia että heillekin on helppoa syötävää. Vesimeloni valmiina tikkuina maistuu pienillekin ja vaahtokarkit ovat varma hitti myös isompien lasten keskuudessa. Kesäjuhlissa maistuu raikas ja kevyt naposteltava, mutta koska juhlapäivä voi olla pitkä, tarvitaan tukevampaakin syötävää.  - Esmeraldas

Koska muumit ovat nyt kuuminta hottia, pyysin häntä loihtimaan Muumi-aiheisen kakun, joka olisi silti kaunis myös aikuisten silmään. Tässä onkin loistava vinkki siihen, miten kakun voi koristella kauniisti ja juhlavasti aikuisille unohtamatta kuitenkaan juhlien pienimpiä vieraita. Lasten synttäreille ei aina tarvitse vääntää kirkuvan värikästä teemakakkua Disney-figuureineen, vaan kakun koristelu voi olla lapsille mieluisa hieman hillitymmilläkin viitteillä pikkuväen ikilemppareihin. - Muotoseikka


Rento tunnelma ja seurustelu

Muista siis ottaa rennosti juhlajärjestelyistä lähtien..! Tiedän kokemuksesta, että se voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Ota siis myös aikaa itsellesi virittäytyä juhlatunnelmaan, jos olet niitä järjestämässä ja muista pysähtyä juhlapäivänä seurustelemaan vieraiden kanssa. - At Home


Jos et jotain ehdi niin ei huolta, rennot juhlat on parhaita. Kukaan ei huomaa jos servettejä ei ole aseteltu justiinsa, joku tarjoilu onkin ostettu valmiina tai muutama kuppi on unohtunut tiskialtaaseen. Parasta on se kun tilan täyttää puheensorina ja lasten iloiset kiljahdukset. lloa, naurua ja yhdessäoloa. - Villa H


Yleensä sitä luo itselleen liikaa paineita siitä mitä pöytään katetaan, vaikka pääasia ovat lopulta ne ihmiset siinä pöydän ympärillä. - Pilkkeitä

Yksiäkään juhlia ei kuitenkaan ole ilman ihmisiä ja heidän yhdessä luomaa tunnelmaa. Joskus ex-tempore järjestetyt juhlat voivat olla ne kesän hauskimmat, ja toisaalta varsinkin isompien juhlien kohdalla huolellinen suunnittelu on monesti paikallaan ja juhlahetki sen myötä herkkä ja merkityksellinen. Kuistin kautta


Vaikka juhlista jäisikin muistoja kuvien muodossa, on tärkein muisto sydämissämme. Tämä tulisi myös juhlien järjestäjän muistaa. Kaikki työmäärä juhlien järjestämisen suhteen menee mönkään mikäli piiputat itsesi, etkä jälkeenpäin muista juhlista muuta kuin valtavan työmäärän. Tämä ei ole juhlien tarkoitus! - Marjamailla

Brunssin rakentaminen parvekkeelle vei todella vähän aikaa, eikä sisältänyt sinänsä mitään kovin ylellistä tai erityistä, mutta se erityisyys oli itse hetki, kokoontuminen, rakkaus. Se on juhlassa tärkeintä. - Visu Villan

Näiden ihanien vinkkien myötä toivotan teille oikein antoisaa ja nautinnollista kesän juhlakautta!

Share:

6 kommenttia

  1. Loistavasti kasattu yhteen kaikki hyvät vinkit! Meidän täytyisi pitää kimppajuhlat ja toimia ohjeiden mukaan. Olishan meillä hauskaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei voi kuin olla hauskaa ja mielettömät kattaukset sekä herkut ainakin :D Kiitos, tämän tekeminen oli työlästä mutta antoisaa. <3

      Poista
  2. Tulipas juhlafiilis heti aamusta 😊 Onneksi on viikonloppu! Kiitos haasteesta ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun niin moni lähti mukaan ja aivan ihania postauksia kaikilla <3

      Poista
  3. Ite en kerinnyt tähän mukaan, mutta mitä nyt tuli viikonloppuna käytyä kolmissa juhlissa. Yhdessä paikkaa oli täytekakun alle laitettu iso kylmäkalle, johon oli tehty lasten sängynalusesta (josta ei tule pissa läpi, hyvin kuvailtu...heh), niin pussi kylmäkallelle ettei pöytäliina kastu. Näin kakut pysyivät pitkään hyvänä. Kummitytön lakkiaisiin otin hänestä kuvat jo hyvissä ajoin ja niistä tehtiin kiitos kortit valmiiksi, näin jokainen vieras sai kuvan ottaa lähtiessään ja samalla raapustaa vieraskirjaan nimensä. Kotiväkikään ei tartte miettiä kelle lähettää. Meillä tyttö täytti tammikuussa vuosia ja halusi nyt toisen kerran kesällä järjestää juhlat eli juhlia voi minusta siirtää ihan hyvin. Lapset voi ulkona touhuilla ja tarjoilukin onnistuu hyvin. Lasten synkkäreillä toimii hyvin karkki ja jätski baari, ei kauheasti tartte olla sortteja. Sekä isosta perhe pizzasta saa monta palasta. Kesällä luonnonkukat ja yhtenäinen väriteema toimii hienosti. Isopimpiin juhliin voi lainata astioita ja keittimiä esim. Martoilta....tässäpä tuli kirjoitusta .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huh, siellä on ollut sitten juhlahumua kerrakseen! Tuo kylmäkalle kakun alla kuulostaa hyvältä idealta, kuten myös nuo muut mainitsemasi, täytyykin pistää nämä tulevaisuutta varten korvan taakse! :)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig