2016/10/21

Siunaus ja kirous


Vaikka bloggaajan arki vaikuttaa usein ruusuiselta skumpan kilistelyltä ja ilmaisten tuotteiden saamiselta, haluaisin kertoa teille lukijoille hieman tarkemmin työstä blogin taustalla. Olen kohta neljä vuotta blogia pitäneenä huomannut, että blogin itsenäisesti pitäminen on yrittäjämäistä 24/7 työtä. Tämä tarkoittaa kaiken käytännön työn lisäksi sitä, että useimmat tapahtumat, tilaisuudet ja hankinnat alkaa näkemään bloggaajan silmin: millaisen kuvan, blogipostauksen tai yhteistyön tästäkin tuotteesta tai tapahtumasta saisi tehtyä. Päässä juoksee jatkuvasti ideoita tulevista postauksista, uusista yhteistyökuvioista ja mahdollisuuksista kehittää blogia. Tämän lisäksi tietysti se, että postauksien takana on paljon kuvanmuokkausta, sähköpostirumbaa ja pressitilaisuuksissa juoksua. Vapaapäiviä ei oikeastaan ole, postaukset tehdään myös matkalla ja sairasvuoteella, jos niin on sovittu.


Kyseessä on siis sekä siunaus että kirous. Siunaus siksi, että bloggaamisen myötä koen kehittyneeni niin kirjoittajana, valokuvaajana, kaupallisten yhteistöiden neuvottelijana ja some-asiantuntijana. Saanut uusia ystäviä, matkoja, mahdollisuuksia ja asiakkaita. Päässyt koulutuksiin, verkostoitunut, tuonut blogin kautta inspiraatiota myös päivätyöhöni sisustussuunnittelijana ja ammentanut työstäni myös blogiini. Kaiken kaikkiaan blogin pitäminen on ollut todella inspiroivaa ja palkitsevaa, lukijoiden kivat kommentit ovat ehdottomasti blogin pitämisen suola! Ilman nimittäin teitä, ei olisi minullakaan kiinnostusta kirjoitella.



Ja, noh se kirous sitten? Älkää ottako tätä väärin, bloggaaminen ehdottomasti antaa enemmän kuin ottaa. Mutta olispa joskus todella kiva elää yhdet juhlat ilman, että katsoo hyviä kuvakulmia tarjoiluista, naputtelee kännykkään hastageja ja kuvaa kuohuviinin kilistelyä snapchattiin kanssajuhlijien silmiinkatsomisen sijaan. Ja olisipa rentouttavaa samoilla rauhassa se metsäreissu, ilman että kaivaa kameran esille joka hetki, kun auringonsäde taitaa kauniisti lähisammaleeseen tai nauttia se päiväkahvi ennen kuin siitä on otettu kuvia niin kauan, että kahvi on jo jäähtynyt. Pysähtyä läsnäolevaksi hetkeen, josta näkee muutoin vain hyvän kuvakulman ja tuntea juhlien tunnelma koko kehossa ilman mitään tarvetta jakaa sitä kenenkään kanssa. 

Oikeastaan heräsin tähän Haikon Kartonon reissullamme, kun pyysin avopuolisoa kuvaamaan itseäni kylpytakissa, kuohuviinilasi kädessä. Mies totesi vain kuvia ottaessaan "tämä on ihan älytöntä, ei meidän elämä ole edes tällaista". Totesin vain, että ei taida ollakkaan, riisuin kylpytakin ja jätin kuohuviinin väljähtymään. Kauniit kuvat niistä tuli silti.


Vaikka näistä bloggajan silmistä tuskin kokonaan eroon pääsee, niin haluan kuitenkin, että elämä enemmin tuntuu, kuin näyttää joltain. Olen nyt ajatellut pitää nyt siitä kiinni, että se kaverin kanssa vietetty kahvihetki, puolison seurassa nautittu lounas tai Maijan kanssa tehty metsälenkki menisi ihan ilman someilua. Tästä syystä olen päättänyt jättää snapchatin käytön kokonaan, kaikki se vähä "kulissien takana" tapahtuva tulee päivittymään IG-storiesien puolelle.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli kirjoittaa tässä postauksessa omasta kotityöpisteestäni, joka useimmiten on tuo kuvissa näkyvä sängyn kulmaus. Pehmeät pellavalakanat ja kupillinen ehkä jopa lämmintä kahvia vieressä, Maija kainalossa.

Tämä jos joku, on bloggaamisen siunaus. :)

Onko teillä kanssabloggaajilla herännyt samanlaisia ajatuksia?
Share:

19 kommenttia

  1. Voi kyllä! Itse en koe eläväni mitenkään erilaista elämää blogissa ja muussa elämässä (skumppa kylpytakissa tekee oikeasti onnelliseksi), mutta ajankäyttöä olen taas viime aikoina miettinyt paljon. En esimerkiksi ehdi nähdä ystäviäni ollenkaan niin paljon kuin haluaisin, koska blogi. Tai urheilla. Tai lukea. Tai mitään. Kaikki pyörii blogin ympärillä ja ehdoilla. Millaisen siivun se elämästä viekään. En toivottavasti kuule enää koskaan kenenkään suusta, että me bloggaajat saamme asioita "ilmaiseksi", koska tavalla tai toisella tämä on 24/7-työtä. Samanaikaisesti en osaa kuvitella elämääni ilman. Hajoaisin, jos en voisi toteuttaa itseäni visuaalisesti ja verbaalisesti. Löytääpä tasapaino näiden kahden välillä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaista tasapainoilua elämä blogin kanssa on. Itsellä on sama homma, eli liian vähän tulee nykyään tanssittua (ennen oli hyvä kun oli pakko mennä treeneihin, nyt kun ei ole vakioryhmää niin kukaan ei odota). Tai joogattua. Ja voisi niitä kavereitakin nähdä enemmän! Ja silti blogin pitäminen on kivaakin. Täytyy vaan löytää niitä rajoja, mistä jättäytyy pois ja mihin haluaa oikeasti mukaan. En itsekään koe eläväni erilaista elämää, kuin blogi antaa ymmärtää, se vain antaa huomattavan kapean kuvan elämästä kokonaisuudessaan, vaikka niitä kylpytakkiahetkiä mahtuu myös mukaan. :)

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta,mutta ehkä olen sitten onneton tuon somen kanssa, että vaikka kuvia otankin juhlissa ja tilaisuuksissa, naputan tiedot ja lähetän ne vasta kotimatkalla bussissa tai sitten vasta kotona. Ei onnistuisi siinä "mennentullen" ja koen sen epäkohteliaaksikin, koska kuka kuuntelee tilaisuuden pitäjää, jos on kokoajan somessa. Ei ne sen kummemmin "laimene", vaikka ne antaa itseänsä odottaa sen, että pääsee kotiin. Mutta kyllähän tämä vie mukanaan ja en olisi ikinä silloin kun lapset olivat pieniä kyennyt tähän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, eli on hyvä löytää tasapaino miten paljon, missä ja miten monessa foorumissa päivittelee. Olen samaa mieltä, että juhlissa ja muutenkin jatkuva someilu on epäkohteliasta, se vain vie helposti mennessään!

      Poista
  3. Sekä Lauran että Mysterious M:n kommentit olivat hyviä lisäyksiä. Blogissa ja snapissa on ne jutut, mitä elämässämme tapahtuu ja yritän pitää blogin ajankäytöllisesti järkevällä tasolla. Jaskan kanssa, juhlissa ollessa tai ystävän kanssa ollessa jätän mielelläni postaukset myöhempään tai siihen "some-taukoon" ja somettomat yhteiset hetket on oikeesti todella tärkeät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! :) Tätä on hyvä opetella, ei ole bloggaajana itsestäänselvyys.

      Poista
  4. Niin tuttua :)
    Itse olen tietoisesti jättänyt esim. snapin pois - veisi aivan liian paljon aikaa pois rakkailtani.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Siis juuri näin. Täysin samoja ajatuksia täälläkin. Näitä pohtiessani olen sitten lopulta tullut siihen tulokseen, että on myös ilo osata jakaa ne tunnelmat kuvina eteenpäin. Ei aina jaksaisi eikä aina pidäkään, jotkut hetket on vaan itselle. Hyvä kirjoitus, mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Näitä samoja ajatuksia olen myös pyöritellyt päässäni. 2 päivää syyslomalla ja ne uhrasin blogille tai sain päivätyön sijaan tehdä mitä haluan, kumpikohan noista nyt sitten pitää paikkansa ? ;)

    Pyrin kyllä elämään myös ilman somea, töissä ei puhelin ole kädessä, ei myöskään kaikissa perheen kanssa vietetyissä hetkissä. Snapchatin jätin myös, insta on oma pääkanavani.

    Aika hauska sattuma tuo Haikon juttu, olin siellä tyttöjeni kanssa, pore-amme kuvaus sai heidätkin toteamaan, että tämä on liikaa.

    Mutta kyllä blogin pitäminen ja kaikki mikä tähän liittyy on vaan niin mun juttu. En osaisi elää ilman blogia ja olen yrittänyt. Aloitin bloggaamisen jo 2008 asuessamme Marokossa. Muutettuamme Suomeen olin reilun vuoden ilman blogia, mutta kuvasin silloinkin asuja, kahvila käyntejä, kotia ja retkiä :)

    Ihanaa viikonloppun jatkoa !

    VastaaPoista
  7. Samoja ajatuksia ja ehkä itselläni juuri siksi onkin bloggailu jäänyt vähemmälle. Koen, että ihan kasvotusten tapahtuva sosiaalinen elämä on paljon tärkeämpää ja siksi blogi jäänyt taka-alalle. Kuitenkaan kokonaan en ole halunnut sitä sulkea, koska rakastan valokuvausta ja kaikkea blogiin liittyvää. Siksipä tasapaino on hyvä säilyttää :)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän niin hyvin ja todellakin on! Sitten on kuitenkin ihanaa päästä ilmaisemaan itseään ja itsellä tässä kuitenkin myös toinen työ kyseessä, niin ei niin vain lopeteta. :)

      Poista
  8. Voi että, tämä juttu kyllä kolahti! Kirjoitat tosi taitavasti. :) Itse olen ihan vasta aloittanut oman sisustusblogin ja jo nyt olen näiden samojen pohdintojen äärellä. Poden huonoa omaatuntoa ajankäytöstäni, sillä minulla on kolme pientä lasta kotihoidossa. Koitan antaa heille niin paljon rakkautta ja huomiota kuin pystyn, mutta samalla huomaan, että ajatukseni karkaavat usein blogiin liittyviin asioihin. Minulla on tavoitteena tehdä bloggaamisesta itselleni ammatti, joten en jätä päivääkään välistä, etten ottaisi kuvia tai suunnittelisi tulevia kirjoituksia. Sydäntäni riipaisi, kun tyttäreni totesi minulle alettuani kuvaamaan leikkituokiomme jälkeen, että "sinua taitaa kiinnostaa kuvaaminen enemmän kuin meidän kanssa leikkiminen." Se oli aika jäätävä palaute. Olenkin koittanut nyt järkeistää ajankäyttöäni ja ihan kalenterin kanssa suunnitella, milloin teen mitäkin. Snäppiä en käytä ollenkaan ja instagrmissa en juuri selaile muiden kuvia. Useimmiten alan muokkaamaan ottamiani kuvia ja kirjoittaamaan postausta vasta myöhään illalla muun perheen jo mentyä nukkumaan. Uskon, että edessäni siintää ajat, jolloin kaikki on helpompaa ja pelkän iloisen mielen lisäksi saan tästä jo elantoakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! <3 Tuo on niin totta että lapsen suusta varmasti tulee totuus! Täyden elannon saamisen voi mennä pitkä tovi, mutta sinulla on ainakin tosi vauhdikas alku ja laadukas blogi! :) Tsemppiä blogitielle!

      Poista
  9. Ainiin, blogini jäi pois tuosta kommentista, eli kirjoitan sellaista blogia kuin Pellavaa&pastellia, ainakin instan puolella olemme jo tuttuja :) (www.pellavaajapastellia.fi)

    VastaaPoista
  10. Pystyin samaistumaan moneen ajatukseen. Kiitos ajatuksia herättävästä ja rehellisestä pohdinnasta! Ihailen tapaasi kirjoittaa.

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig