2016/10/07

Ihan tavallinen


Ihan tavallinen kerrostalokaksio. Tavallinen, tarkoittaen standardiparkettia, valkoisia seiniä, uusia raikkaita puitteita, mutta ei mitään sen persoonallisempaa. Edellistä kotiani pääsin eräässä haasteessa kutsumaan arkkitehtuuriseksi, seesteiseksi ja skandinaaviseksi. Muistan aina kun mietin parin vuoden takaisen eron yhteydessä, että voinko erota kun joudun luopumaan persoonalisesta talostani, ja mitä sisustuksesta kiinnostuneet lukijatkin ajattelisivat jos asun vain ihan tavallisessa kodissa.


Vaikka päätöksiä rakkaudessa ei koskaan pitäisi sitoa materiaan, tosiasia on, että enemmän tai vähemmän se sitoo ihmisiä yhteen. Ei lähdetä, kun pelätään muutosta, pienempää asuntoa ja suurempia asumiskustannuksia. Vaikka kuinka rakastan kauniita asioita ympärilläni, koen, että tässä asiassa olen oppirahani maksanut -raha ja rakkaus kannattaa pitää erillään.


Niinpä aloittaessani uuden elämän puhtaalta pöydältä, luovuin ehkä jostain, mutta sain paljon tilalle -en ehkä kauniimpia kulisseja, mutta tasapainoisemman elämän ja mikä tärkeintä - sen oikean elämänkumppanin. Muilla tekijöillä kun on tapana järjestyä ajan kanssa ja vaikka olemmekin ottaneet poikaystäväni kanssa askelia yhteisen elämän suuntaan, se unelmiemme koti siintää vielä sielä jossain, joskus. Sitä ennen nautin siitä mitä jo on, ja tottakai, haaveilen tulevasta. Ajattelinkin tehdä oman postauksen siitä, miltä meidän dream house näyttäisi, jos saisimme päättää kaiken alusta alkaen.


Tässä matkan varrella on kuitenkin ollut kiva kuulla, että vinkkejä blogista toivotaan nimenomaan tällaisten tavallisen asuntojen kivaksi laittamiseen. Valtaosa suomalaisista asuu kuitenkin kohtalaisen ahtaasti, makuuhuoneet ovat pieniä ja pintamateriaalivalinnat aina jonkinlaisia kompromisseja. Näistäkin puitteista on mahdollista luoda kaunis ympäristö, se vaatii ehkä vain hulppeita tiloja enemmän vaivaa ja silmää.


Omalla kohdallani tiedän, että koti ei ole koskaan valmis, eikä sen tarvitsekkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että keskellä matkaa ei vois pysähtyä ihastelemaan jotain mieleistä kohtaa, kaunista asetelmaa tai vastamaalattua seinää. Olen muuten huomannut, että kun koti on kohdassa "nyt täällä on kaikki juuri niinkuin pitää", tulee itselleni halu muuttaa. En voisi kuvitella asuvani viittä vuotta kauempaa samassa kodissa, mutta ehkä sekin joskus on edessäpäin? Aika näyttää.


Nyt kuitenkin keskityn ihastelmaan ruokapöydän ympärillä olevia erilaisia design-tuoleja, Adean uutta Mood-mattoa (kyllä, mattorumba näyttää jatkuvan), seinän kaunista Ajopuu-sävyä sekä Tanja Meskin upeaa taideteosta työnimellä Inspired by love. Taulu toteutettiin pyytämieni sävyjen mukaisesti: valkoista, murretuja harmaansävyjä sekä ripaus kultaa -juuri niinkuin kotini tällähetkellä onkin. Ei ehkä kaikilta osilta kuitenkaan ihan tavallinen.

Share:

16 kommenttia

  1. Kiitos Sanna, hyvää kuvausta asioista joita nyt juuri itse käyn läpi. On kannustavaa kuulla, että elämä asettuu ja uusi parempi vaihe alkaa alun surutyön jäökeen..
    Ja kyllä - sisustajan taidonnäytteitä ovat nimenomaan perusasuntoihin tehdyt pienimuotoiset päivitykset ja kauneuden luominen tavallisuuden keskelle. Kotiinne on todella kaunis. Avaa vain rohkeasti sitä enemmän jos raaskit esim. Keittiön osalta. Mitä piku noituuksia olet sinne tehnyt jotta se näyttää upealta - pohjan materiaalivalinnoista huolimatta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet saanut blogistani vertaistukea! Hyvin sanottu tuo "kauneuden luominen tavallisuuden keskelle" -siitä kai elämässä on kaikenkaikkiaan kysymys. Keittiö sekä kylpyhuonepostaus ovat molemmat tekeillä! :)

      Poista
  2. No, ensinnäkin - kaunis kotisi on varmasti kaukana ihan tavallisesta! Mutta allekirjoitan, että bloggaajien vahvuus on aina ollut se, että voimme näyttää mitä kaikkea saa ns. tavallinen ihminen aikaan tavallisista lähtökohdista, oli kyse sitten pukeutumisesta tai kodin laittamisesta. Tämän pitäisi erottaa meidät lehdistä, jotka esittelevät täydellisyyttä. Oikeastaan vähän harmittaa se, mihin suuntaan homma on viime vuosina homma lipsunut... Adean matto on ihana, villaa ja pellavaa, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lisbet! Juu kyllä blogeiltakin helposti odotetaan lehtimäistä otetta eli itse olet koko ns. Lehtesi tiimi ammattilaisia! Toisaalta haastavaa ja toisaalta antoisaa kun koko aika saa/joutuu opettelemaan uusia taitoja! Mood on upea!

      Poista
  3. Aivan ihana ajatus tässä tekstissä <3
    En ole koskaan blogeja seurannut, mutta sun blogiin jotenkin jämähtänyt. Niin aito ja tavallinen (hyvässä mielessä) <3


    Saako udella onko sinulla Elloksen Tanger matto myynnissä tai tarpeettomana? :) Itse yrittänyt metsästää sitä ja ellokselta valkoharmaat ovat Loppu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulipa hyvä mieli sanoistasi! <3 tavalliiset ihmiset on niitä onnellisimpia! :) ei valitettavasti ole enää tangeria, kun se löysi jo uuden kodin, toivottavasti oma matto löytyy pian!

      Poista
  4. Miten kaunis teksti. Sydämesi ja ajatuksesi ovat kultaa. ❤️

    VastaaPoista
  5. Todella hyvää tekstiä! Luin tämän kahdesti ja jäin oikein miettimään. Tosiaan, hulppeaan loft-kotiin ei tarvitse kuin iskeä tuoli keskelle lattiaa ja näyttää jo upealta, mutta todelliset taidot tulevat esiin kun näkee potentiaalin siellä missä muut eivät ja saa kuoria tavallisuudesta upeuden esille. :) Myös mietteesi rakkaudesta ja rahasta pistivät miettimään! Onneksi itsellä ei ole sellaisia murheita nyt, mutta on hyvä jos on itselleen tehnyt silti selväksi sydämessään mikä elämässä on tärkeintä, mikäli joskus sattuisi tulemaan tilanne missä lusikat pitäisikin laittaa jakoon...

    VastaaPoista
  6. Kiitos kauniista sanoistasi! :) Se on juuri näin ja tavallisuutta näissä meidän suomalaisissa, vasta viime vuosikymmeninä rakennetuissa kodeissa piisaa.

    VastaaPoista
  7. Hyviä ajatuksia. Omalla kohdalla vastaava tapahtui muuttaessani ulkomaille. Mulla oli Suomessa ihana omistusasunto vanhassa talossa kaupungin keskustassa. Oikea unelma, korkeat huoneet ja hienosti remontoitu. Ja mä olin asunut siinä vajaan vuoden, kun tuli mahdollisuus mennä ulkomaille töihin. Otin mukaan matkalaukullisen vaatteita ja muutin todellakin parhaat päivänsä nähneeseen miniyksiöön. Kaupunki johon muutin on yksi maailman kalleimpia, enempään ei ollut varaa. Mutta yllätttäen homepilkut kylppärissä eivät häirinneetkään. Sisustuksesta ja vähän kodistastakin tuli hetkellisesti vähiten kiinnostava asia. Uudet ihmiset, uuteen maahan tutustuminen ja tietysti uusi työkin veivät elämästäni niin suurin osan, että kotini laittamiseen ei kiinnostusta riittänyt useampaan vuoteen! Sekin aika taas tuli ja nyt jo perheeellisenä voimme asua aivan ihanassa suuressa talossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta ja noin juuri se meneekin! Tulee aikoja, jolloin huomio on muussa kuin kodissa ja kodissa viettää muutenkin vähemmän aikaa. Itse huomasin tämän eron jälkeen kun rientoja riitti jatkuvasti ja oman kodin laittaminen jäi toisarvoiseksi asiaksi. Nyt huomaa taas, että sisustusvimma nostaa päätään! Aikansa kutakin. :)

      Poista
  8. Hei, onko ruokapöytäsi Vepsäläisellä myynnissä oleva Planet-pöytä? Mikäli on, niin keikkaseeko pöytä jos painaa pöytälevyn sivusta? Itse ostin kyseisen pöydän kesällä, ja tuli yllätykenä, että pöytä keikkasee, kun siihen nojaa, tai painaa pöytälevystä. Tätä en huomannut ostohetkellä, kun testailin pöytää. Olemmeko kenties koonneet pöydän jotenkin väärin, jos se ei ole normaalia. Kiitos vastauksestasi jo etukäteen. :)
    terveisin, Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna! Pöytä on juurikin tuo samainen ja ei kyllä keikkaa. Ilmeisesti asennuksessa on tärkeää kiristää ruuveja tarpeeksi, oma pöytä ei nimittäin heilu yhtään. Suosittelen, että otat yhteyttä siihen myyjään, keltä pöydän ostit ja pyydät selvittämään asiaa, jos ette itse saa sitä kuntoon! :)

      Poista
  9. Tulin verhoja tsiigailemaan. ;) Kivat on, mutta ei ihan minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat kun tulit piipahtamaan! Toivottavasti löydät omasi! :)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig