2016/08/07

Viimeistä päivää asuntomessuja


Tänään käynnistyi viimeinen päivä, kun on mahdollisuus piipahtaa asuntomessuilla. Itse pääsin kiertämään messuja paremmalla ajalalla vasta viime viikolla ollessani valaistusyritys Winledin vieraana Seinäjoella. Majoituimme reissun ajaksi joen rannalla sijaitsevaan hotelli Sorsanpesään, jonka linjakas Kelly Hoppen tyylinen sisustus miellytti silmääni kovasti (klik).


 Sisustamani Lakkalakeuden valaistuksestahan vastasi irtovalaisimia lukuunottamatta juuri Winled ja heidän ideasta syntyi mm. tuo ledinauhoin viimeistelty rimakatto, joka on herättänyt messuilla paljon kiinnostusta. Hyvä valaistus oli suuressa roolissa kohdetta suunniteltaessa, vaikka ikkunoista tulviikin paljon luonnonvaloa. Kohteessa oli käytetty paljon epäsuoraa valoa sekä valotehosteita mm. portaissa ja keittiössä. 


Kaikki valo pyrittiin saamaan yhtä valkoiseksi, jotta tilaan syntyisi raikas ja yhtenäinen vaikutelma. Myös irtovalaisimiin hankittiin samaa valon sävyä toistavat polttimot.


Talon terassilla aamupalapöytänä ollut Calligarisin Cocktail -pöytä Skin-tuoleilla vilahti omallakin parvekkeella hetki sitten ja yksinkertainen muotokieli vain puhuttelee kovasti.


Muista kohteista mainittavia oli erityisesti Talo Riihi, jonka yksinkertainen arkkitehtuuri miellytti silmää. Erityisesti allaselementti sekä kaunis ulkoterassi jäivät tästä kohteesta mieleen.


Myös Helena Karihtalan sisustama Pohjanmaa oli taidokkaasti toteutettu, joskin omaan makuuni hieman yksinkertaisempi tyyli puhuttelee. Elämänmakuisuus, tummat sävyt sekä Carl Hansenin veistokselliset design-huonekalut olivat varmasti tämän kohteen parhainta antia!


Talo Kotolasta jäi mieleen runsas puunkäyttö, luonnonläheisyys sekä tämä upea betoninen kylpyhuone. Turhat kikkailut on jätetty sikseen ja yksinkertaiset pinnat antavat tilaa hengittää.


Lempikohteekseni muodoistui kuitenkin messuilla Ulla Koskisen stailaama Koskela, jossa tietty sisustuksen ilmavuus sekä talon arkkitehtuuriin sopivat huonekaluvalinnat puhuttelivat kovasti. On taito luoda minimalistinen kokonaisuus, joka ei kuitenkaan ratsasta kodikkuuden kustannuksella. Tältä naiselta minulla on vielä paljon opittavaa!


Ensi vuonna suunnataan asuntomessujen osalta sitten Mikkeliin ja jää nähtäväksi, pääsenkö taas toteuttamaan messukohteen!

Saatteko te lukijat paljon inspiraatiota sisustukseen asuntomessuilta? Mikä oli oma suosikkikohteesi tänä vuonna?

Share:

5 kommenttia

  1. Oma suosikkini oli niin ikään talo Koskela! Talossa oli hyvä henki.

    VastaaPoista
  2. Hei,osaatko kertoa minkä valmistajan Lakka Lakeuden kokolattiamatot on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vepsäläisen myymä Jabin Diva matto on hyvin vastaava, juuri tätä nimenomaista en valitettavasti muista.

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig