2017/03/01

Spa-lomalla Turussa

Parin viikon takaisen talviloman aikana pääsimme piipahtamaan miehen työreissun viitoittamana myös Holiday Club Caribia -kylpylähotellissa yhteistyön merkeissä parin yön minilomalla. En muista, olenko kertonut, että pidän kovasti Turusta kaupunkina - olenhan siellä asunutkin viitisen vuotta Turun kauppakorkeakoulussa opiskellessani! Aina kun palaan Turkuun, tulee opiskeluajat mieleen haalareineen ja sitseineen -aikamoista aikaa se olikin, ihmettelen välillä kovasti miten tutkintopaperit kaiken sen mun hulinan keskeltä sieltä käsiini joskus sain.


Loma alkoi -milläs muullakaan - kuin kuohuviinillä hotellilla ja olimme saaneet huoneeseen myöskin hieman naposteltavaa kuohuvan kylkeen. Mielestäni näissä minilomissa on parasta se, että tuntuu kuin olisi pidemmälläkin reissulla, kun saa kylpytakin päälle, kuohuviinilasin käteen ja pujahtaa valmiiksi pedattuun sänkyyn.


Pääsimme reissumme aikana nauttimaan niin kylpylähotellin allasosastosta kuutamouinteineen (ystävänpäivän kunniaksi järjestetty tapahtuma aikuisille) kuin myös hieronnan ja kasvohoidon merkeissä. Itselle tämä Harmony Spa:ssa toteutettu Guinot-hoito oli ensimmäinen laatuaan ja se jätti ihon todella kosteutetuksi ja virkistyneeksi. Mieheni pääsi testaamaan kuumakivihierontaa ja se tuli varmasti todella tarpeeseen rankan työputken jälkeen.


Caribia kylpylähotellin allasosasto on kattava, sieltä löytyy ulkoaltaan, porealtaan ja tavallisen altaan lisäksi myöskin liukumäkiä sekä kahluualtaita perheen pienemmille. Voisin kuvitella, että tällainen paikka olisi juuri hyvä lapsiperheen ensimmäinen reissu -kaikki on helppoa ja toimivaa, mutta kuitenkin saa uusia kokemuksia ja pääsee tutustumaan vesileikkien saloihin.


Ja tietysti kun hotellissa ollaan, yksi asia on aina ylitse muiden -hotellin aamiaisbuffet! Miten ihanaa onkaan mennä notkuviin pöytiin ja herkutella oikein ajan kanssa. Caribia kylpylähotellista löytyi perinteisten ruokien lisäksi myöskin suklaaputous, johon sai dipata hedelmiä sekä vaahtokarkkeja -so yummy!


Ja koska kerran Turussa oltiin, pääsin tapaamaan myöskin joitain opiskeluaikaisia kavereitani. Vaikka tällä kertaa emme viettäneetkään aikaa sitsaten, snapsilauluja laulaen tai pulkkamäkeä haalarit päällä laskien, vierähtää mukavassa kaupungissa ja seurassa helposti tunti jos toinenkin. Turun osalta onkin tulossa ihan oma postauksensa, joten jos olet sinnepäin suuntaamassa niin vinkkaan muutamasta itselle mieluisasta paikasta Turun suunnalla!



Share:

4 kommenttia

  1. Me ollaan mietitty lyhyttä kylpylälomaa avomiehen kanssa, jotta saataisiin vähän sitä omaa aikaa. Ei olla vain saatu päätetyksi minne haluttaisiin mennä ja lapsenvahtikin pitäisi hommata, vaikka ihanaahan se olisi taaperon kanssa lähteä reissuun, mutta silloin se oma aika jäisi aika vähäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Caribiaa voin suositella ehdottomasti perhelomalle, mutta ehkä sitten kahdenkeskiselle reissulle valitisisin esim. Haikon Kartanon :)

      http://interiordesignerinspiredbylove.blogspot.fi/2016/08/minilomalla-haikon-kartanossa.html

      Poista
  2. Kylpylälomat ovat juuri perhelomista niitä helpompia aloittaa, kuten mainitsitkin. Muistan, että kun tytöt olivat pieniä, niin olemme kerran tuolla minilomaa vietetty. Nyt voisi olla kiva viettää miniloma miehen kanssa ihan vaan kahden!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, näin todellakin varmasti on. Toinen mistä monet aloittavat, on risteilyt, sekin on musta hyvä idea :)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig