2020/04/26

Pioni Coral Charm


Valkoiset ja vaaleanpunaiset kukat ovat saaneet haastajansa! Yllätin itsenikin valitsemalla eilen vappukukiksi värikkään kimpun, jossa on keltaisen, oranssin, sinisen ja pinkin sävyjä. Jostain luin, että ihminen erittää mielihyvähormoneja värejä nähdessään, joten voisiko olla, että sitä kaipaa näin poikkeuksellisen koronakevään aikana haaleita pastelleja voimaakkaampia sävyjä ympärilleen?


Joku enemmän kukkiin perehtynyt ystäväni tiesi kertoa, että tämä kimpusta löytyvä aivan upea pinkki pionilaji on nimeltään Coral Charm. Nupulla olleessaan pioni on voimaakkaan pinkki, mutta auetessaan haalistuu tummemman ja vaaleamman korallin kautta aina valkoiseksi. Kimpun pioneista yksi oli kimpun ostaessa nupulla, mutta sekin aukesi päivän sisällä täyteen loistoonsa.


Blogiani pitkään seuranneet saattavat muistaa, että lempikukkani on nimenomaan pioni, istutin niitä jo viime kodin pihaankin, tosin ne eivät ehtineet kukkia lainkaan. Mökiltä löytyvät nämä upeat  Sarah Bernhardt -lajiketta olevat pionit, sinne olisi aivan ihana istuttaa lisää eri lajikkeita!


Miten paljon voikaan yhdet kukat tuoda iloa, ihastelen ja nuuhkutan näitä aina mennessäni ohi, sillä pioneista tulee myös aivan huumaava tuoksu. 


Share:

2 kommenttia

  1. Pionit ovat kylla upeita!

    Meilla on pioneja omalla pihalla; edelliset omistajat olivat istuttaneet niita eri puolille pihaa. Ne eivat viela kuki mutta pienia nuppuja on jo paljon ja taytyy vaan toivoa etta tamanpaivainen sade tekee niille hyvaa jo monen viikon kuivuuden jalkeen eika runtele niita. Pionimme on viininpunaisia, tosin en tieda lajikkeen nimea kun kasvilappunen on vuosien saatossa havinnyt.

    Kukkakaupat ovat taalla kiinni jatkuvan lockdownin myota, mutta liljoja ja tulppaaneja saa ihan tavallisesta ruokakaupasta, jotka ovatkin ainoat auki olevat kaupat. Niita on kiva katsoa pihan pioneja odotellessa.

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niin on! Pioni on mun lempikukka! Ihanaa, jos oman kodin pihassa kasvaa pioneja! Ja hyvä jos ruokakaupoista saa leikkokukkia, niin saa piristystä niistä kotiin ennen pionien kukintaa. :)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig