2019/04/28

Brunssivinkkejä vappuun


Järjestin parisen viikkoa sitten yrittäjyyteni 1-vuotispäivää tekosyynä käyttäen keväisen brunssin ystävilleni ja halusin jakaa hieman vinkkejä brunssipöytään näin tulevaa vappua ajatellen. Yhden tarjolla olevista salaateista jaonkin jo viime postauksessa (kevään maukkain parsasalaatti), mutta lisäksi tarjolla oli myös seuraavia herkkuja:



Metsäinen smoothie

Pakastepuolukoita
Pakastevadelmia
Luonnonjugurttia
Kuusenkerkkäuutetta
Chiansiemeniä
Hunajaa
Limeä
Rosmariinia

Mozzarellasalaatti

Salaattipohja 
Tomaatti
Mozzarella
Basilika
Oliiviöljy 
Mustapippuri




Hedelmälautanen

Vesimelonia pilkottunua
Karhunvatukoita
Pensasmustikoita
Mansikoita
Passionhedelmiä




Minipavlovat

Valmiita marekipohjia
Kermavaahtoa
Mintunlehtiä
Macaronseja
Karhuvatukoita


Lisäksi tarjolla oli muitakin hedelmiä, kookossuklaata, keitettyjä kananmunia, pakastecroisantteja, tuoretta leipää sekä juustolautanen (gluteenittomille riisikakkuja sekä gluteeniton näkkileipä), juomana mimosa sekä teetä ja kahvia.


Ehkä näistä helpoista tarjottavista saitte jotain vinkkejä brunssipöytään? Meillä vappusuunnitelmissa on grillaaminen, joten pidetään peukut pystyssä, että ei klassisesti sada kissoja ja koiria!

Share:

1 kommentti

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig