2016/11/22

Maria Care


Pääsin jokunen kuukausi sitten tutustumaan yhteistyön merkeissä Maria Care -kauneushoitolan palveluihin. Hoitola sijaitsee itselle kulkuyhteydellisesti kätevässä paikassa Ison Omenan kupeessa, ja kauniiseen vaaleaan hoitolaan toivottaa tervetulleeksi niin Päivikki kuin hänen tytär Amanda. Olen testannut hoitolasta niin lymfahierontaa, kasvohoitoa ja volyymiripsiä, mutta nyt pääsin tutustumaan aivan uuteen hoitomuotoon -Cryo21 -cool sculptingiin.


Hoitomuoto on Suomessa kohtalaisen uusi, mutta rantautumassa pikkuhiljaa hoitoloihin -tosin toistaiseksi tätä on saatavilla Maria Caren lisäksi ainoastaan yhdestä toisesta hoitolasta. Cryo21 pohjautuu luonnolliseen ja pysyvään rasvanpoistoon ilman kirurgiaa. Menetelmässä rasvasolut ikäänkuin kylmetetään ja samalla hoito vähentää tulehdusta kehossa ja poistaa jännitystä lihaksista. Menetelmä onkin alunperin kehitetty leikkauksista toipuville potilaille nopeuttamaan paranemista, kunnes huomattiin samalla rasvasoluja polttava, tai pitäisikö sanoa kylmettävä vaikutus.


Cryo21 -hoito voidaan tehdä usealle eri alueelle kehossa ja parhaiten tehotakseen se tulisi suorittaa sarjahoitona. Itse otin kasvojen käsittelyn, jolloin kasvojen ihon turvotus hävisi ja juonteet ikäänkuin vetäytyi iholta. En tosin päässyt testaamaan hoitoa kuin muutaman kerran, joten uskoisin että pidempänä sarjana tulokset olisivat vielä tehokkaampia.


Mikäli Cryo21 -hoito kiinnostaa sinua tarkemminkin, niin siihen pääset perehtymään lisää täältä. Oma kokemus hoidosta oli erittäin miellyttävä ja tuntui, että tuloksia tuli heti yön yli nukuttuani. Toisaalta, olen pitkään käynyt lymfahieronnassa ja se antaa nesteiden liikkumisen lisäksi myös aivan mielettömän levollisen ja hyvän olon, joten voisin suositella näitä yhdistelmähoitona esimerkiksi kokonaisvaltaista hyvinvointia hakevalle!

Pitäkää tekin siellä huolta itsestänne ja toisistanne! Huomenna tosiaan tulee lupaamani Balmuir -arvonta hemmottelupaketin muodossa. 

Share:

2 kommenttia

  1. Kiva kuulla tästä hoitomuodosta! Huomasitko siinä jotain sivuvaikutuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kasvot tuntuivat hieman kylmiltä ja "vetäytyneiltä" hoidon jälkeen, mutta muuten en oikein mitään erikoisempaa huomannut! :)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig