2016/11/15

Kauneusviikko


Ajattelin näin marraskuun synkimmän ajan kunniaksi pitää blogissa kauneus- ja hemmotteluviikon! Viikon aikana käyn läpi lempituotteita kosmetiikan saralla, kerron Cryo -jäähoidosta sekä esittelen kivoja hemmotteluideoita pukinkonttiin. Viikko huipentuu joulun ajan ensimmäiseen arvontaan yhteistyössä Balmuirin kanssa, jossa Balmuir lupasi lähettää voittajalle ylellisen Spa-paketin sisältäen uusia kosmetiikkatuotteita sekä Lugano -pyyhkeitä.

Olen tehnyt viimeaikoina muutaman hankinnan Kicksistä, joka onkin yksi lempi kosmetiikka liikkeeni Suomessa. BareMiralsin jauhemainen meikkivoide on saanut season-pakkauksen ja näyttää uudessa ulkoasussaan todella raikkaalta! Kicksissä oli uuden meikkivoiteen ostajalle tuo kaunis sivellin kaupan päälle. Jauhemainen meikkivoide toimii omalla rasvoittuvalla iholla hyvin ja on huomattavasti kevyemmän tuntuinen kuin nestemäinen meikkivoide. Jauhoisen koostumuksen ansioista meikki saattaa näyttää hieman liiankin puuteriselta, joten olen alkanut käyttää kosteus- ja viimeistelysuihketta meikin päällä (mm. Clarins). Suihketta voi käyttää myös kesken päivää virkistämään ja kosteuttamaan.


Smashboxin tuotteet ovat rantautuneet Suomeen oikein rytinällä ja itse viehätyin heidän uuden huulikiillon lisäksi myös palkintoja voittaneesta primerista, joka tasoittaa ihon epätasaisuutta. Muutaman päivän käytön jälkeen voin kyllä suositella tuota primeria, sillä iho näyttää sen jälkeen sileältä eikä ala kiiltämään päivän mittaan. Smasboxilla löytyy myös meikin kiinnityssuihke, joka on seuraavaksi hankintalistalla.


Hugo Boss lanseerasi jonkin aikaa sitten uuden tuoksun The Scent for her*, joka on vienyt sydämeni täysin! Tämä hienostuneen raikas tuoksu hehkuu naisellista eleganssia ja on yhtä aikaa vahva sekä herkkä -pystynpä tähän tuoksuun näiden sanojen myötä hyvin samaistumaan! Olen myös mukana Hugo Bossin kampanjasta, josta tulen kirjoittamaan lisää myöhemminkin ja saan arpoa teille lukijoille silloin myös tämän tuoksun.


Mia Höydön tuoteperhe on laajentunut Helmi kasvinaamioilla sekä Sievä puhdistusmaidolla*, joita pääsin testaamaan. Helmi -kasvonaamio vaikuttaa hyvin ihoa raikastavalta ja kosteuttavalta, joten tulee näin pakkaskeleille oikein tarpeeseen. Aikaisimmista tuotteista Mia Höydön Lumous-seerumi on ehdottomasti talvella suosikkini, sillä sen öljymäinen koostumus hellii pintakuivaa ihoa ja näin ollen meikkikin näyttää kuulaammalta.


Oletteko muuten innostuneet nyt paljon pinnalla olevasta Strobing-meikkaamisesta, jossa ihon korkeimpia kohtia korostetaan kuultotuotteilla? Esim. Isadoralla ja Lumenella on tähän tarkoitukseen tehtyjä voiteita, joita olen päässyt kokeilemaan. Itse tykkään nimenomaan kuulasta, kohtalaisen luonnollisesta meikistä, joten tämä on virkistävää vaihtelua kaiken contouring -kokeilujen jälkeen. Pääsen parin viikon päästä ammattilaisen tekemään meikkiin, jossa käytetään toivon mukaan juuri näitä kuultotuotteita. Näette lopputuloksen sitten täällä blogissakin!

Kauniita ajatuksia viikkoosi!

p.s kiitos kaikista Kööpenhamina -vinkeistä, arvonnan voittajaksi valikoitui "Julia" kommentilla

"Joku muu kuin sisustusvinkki. Tivolissa illall myöhään lammella on kaunis ja tunnelmallinen vesisuihku, valo- ja musiikkiesitys. Sitä olisi voinu katsoa loputtomiin. Kannattaa käydä katsomassa!" 

Onnea! Laitatko minulle sähköpostia niin saan palkinnon matkaan.

*Tuote saatu blogin kautta


Share:

8 kommenttia

  1. Minäkin tykkään käydä Kicksissä ostoksilla! Oi ja tuota Bossin uutta tuoksua olisi ihana nuuhakaista! Olen aika nirso tykkäämään tuoksuista mutta tuo The Scent voisi olla kiva! Ihania kuvia olet ottanut ja minulta löytyy muuten tuo sama marmorinen tarjotin. Loistava blogikuvissa ja kaunsi vaikka wc:n tasolla saippuapullolle ja käsivoiteelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! Toi marmorinen tarjotin on kyllä loistava, toimii monessa jutussa. <3 Ja juuri noin vaikka kylppärissäkin, miten ehdotit. En ole raaskinut laittaa siihen Hay:n marmoritarjottimeen vielä rahoja, vaikka se vaikuttaakin paljon laadukkaammalta! :)

      Poista
  2. Iloinen yllätys tuo arvontavoitto! Laitoin eilen mailia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Julia ja hyvä kun laitoit vielä tännekin viestiä! Näin sen sun sähköpostin, mutta kun yritin etsiä sitä seuraavan kerran niin se oli mystisesti kadonnut! Laitatko siis vielä yhteystiedot uudestaan tulemaan ja pahoittelut vaivannäöstä! :)

      Poista
  3. Tämä The scent on kyllä ihana, niin makea ja tyttömäinen <3 Siinä on ehkä vähän jotain samaa kuin Miss Diorissa, joka on toinen suosikkini tällä hetkellä :) En ole itse vielä ehtinyt kokeilla noita Mia Höytön uutuuksia, ehkä kokeilen sunnuntaina ennen kasvohoitoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miss Dior on ollut mullakin käytössä joskus kymmenen vuotta sitten, mutta se ei mielestäni ollut silloin näin kevyt tuoksu, mitä tämä Hugo Bossin on. Tai onhan tässäkin syvyyttä, mutta Miss Diorista jäi jotenkin tunkkainen olo? Mian uudet tuotteet vaikuttaa hyviltä ja mulla molemmat jo aktiivisessa käytössä! :) Toivottavasti oli rentouttava kasvohoito.

      Poista
  4. Nämä kuvasi hipovat täydellisyyttä! Olen näitä useaan otteeseen ihaillut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jenna! kiitos! Osui tarpeeksi kirkas päivä hyvään valoon! ;)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig