2013/05/14

Riviin järjesty


Ikean Hemnes sai tänään uuden kodin ja sen sisältämän tavaramäärä oli järjesteltävä uudelleen, jotta sain kaikki lipaston tavarat sijoitettua muualle. Kävin samalla kaikki kaapit läpi ja kierrätykseen sekä roskiin lähti viisi isoa kassia tavaraa! Voi että kun tekee tuo turhan poisheittäminen hyvää. Suosittelen. 


Tavara sitoo energiaa hirveästi, tulee hyvä olo kun kaapeissa on väljyyttä ja kaikella on paikkansa. En tiedä voinko kutsua itseäni minimalistiksi, mutta en siedä tavaranpaljoutta. Kun esillä (ja kaapeissa) on tarkkaan harkittuja esineistä, on jotenkin kevyempi olo.


Pyyhkeet ja lakanat ovat tietysti värijärjestyksessä, niinkuin esteetikolla kuuluu. ;) Iän myötä tietyntyyppinen krääsän ostelu on jäänyt vähemmälle, haluan sijoittaa rahani johonkin kestävään ja arvokkaaseen. Tämä koskee sisustamisen myötä myös muita osa-alueita elämässä.


Ystävältä saatu Buddha-patsas, jonka käsimerkit kertovat pelon torjumisesta ja rakkauden antamisesta, merkitsee minulle paljon. Thomas Sabon hopeakoru enkelinsiivillä oli puolestaan valmistujaislahja hyviltä ystäviltä. Korun siivet symboloivat minulle elämän kantavaa voimaa sekä ystäviäni, jotka kannattelevat niissä elämän kuopissa. Silkkikukka on muisto railakkaista polttareista vuosientakaa, Zara Homen kehys puolestaan tuliainen Espanjasta, joka edelleen odottaa sitä oikeaa kuvaa.

Minkälainen suhde sinulla on tavaroihin? Onko suhteesi materiaan muuttunut iän myötä?





Share:

14 kommenttia

  1. Toinen minimalisti ilmoittautuu! Allekirjoitan saman, tavaran vähyys keventää oloa. -Ulla

    VastaaPoista
  2. Matkalla ollaan kohti minimalistisempaa elämää oltu jo tovi ja näin muuton myötä, tulee tehtyä kerralla täydellinen puhdistautuminen. Neliöt vaihtuu 200 -> 50 neliöön, joten tilaa ylimääräiselle ei ole ja "elämä" kevenee suunnattomasti ;) Itsekin olen ennen ollut vähän turhan kevytmielinen ostosteni suhteen, nyt tarkoituksena itselläkin panostaa laadukkaampiin tuotteisiin ja harkita kunnolla ostokäyttäytymistäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä onkin varmasti haastetta, kun siirtyy pienempään! Toisaalta on hyvä huomata, miten vähällä tavaralla tulee toimeen! :)

      Poista
  3. Kaunista!! Täällä kanssa suurin osa turhasta on poissa , vaikka vielä matkaa on!! Mutta vauhti on hyvä :))

    Kivaa päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava päivä olikin, toivottavasti siellä myös :)

      Poista
  4. Samaa mieltä, turha roju ahdistaa. Mulla on tosin juuri nyt tilanne, että kaikki paikat pursuaa tavaraa, mutten raaski luopua oikein mistään. Lähinnä erilaisia purnukoita ja kynttiläkippoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin se oli täälläkin vielä viime vuonna, mutta muutto teki tosi hyvää:oli pakko käydä tavarat läpi kunnolla. :)

      Poista
  5. Suhteeni tavaraan ja materiaan on muuttunut. Toki hutiostoksiakin tulee, mutta perusidea on se, että parempaa ja kalliimmalla. Olen sanonut, että yleensä hyvä ostos kirpaisee jonkin verran. Ei siis hinta tai merkki ratkaise, vaan se hyvä design ja laatu. Aina toki ei näin käy: tänään lähdin ostamaan nahkaballerinoja ja tulin kotiin kolmien kangasballerinojen kanssa :/ Hih, mutta sisustuksessa pyrin tavaroihin, jotka kestävät ja ovat ajattomia, tavaranpaljous ahdistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tulee välillä ostettua jotain ihan höpöhöpöä, varsinkin matkoilta, mutta yrittää edes keskittyä siihen, että ostaa kestävämpää ja laadukkaampaa. Ne parin euron rantatunikat kun yleensä tuppaa sitten aika pian lentämään roskiin ja ne kymmenennet kynttilänjalat jää sinne kaapinpohjalle. :) Voi kun aina osaisikin ennakoida, että kallis on myös hyvä laatuista, niin ei tulisi hutiostoksia..

      Poista
    2. Sinäpä se sen sanoit! Kangasbaltsut perustelin sillä, että ne nahkaballerinatkin tulee kävelty kesässä loppuun. Ja selityksiä riittää ;)

      Poista
    3. Laadukkaat kangaskengät voi kestää ihan yhtä hyvin kun nahkaisetkin :)

      Poista
  6. Kyllä vain. Ikä tekee tehtävänsä. Ja myös iän myötä osaa arvostaa joitakin tavaroita erilailla. :)

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig