2019/11/24

Joulutunnelmaa kaupunkilomalta

Itselläni on ihan huomaamatta muodostunut tapa lähteä ennen joulua kaupunkilomalle jonnekin Euroopan kaupunkiin joko kavereiden tai avopuolison kanssa. Joulutunnelma on monissa kaupungeissa käsinkosketeltavaa joulumarkkinoineen ja koristeineen – olenkin näiltä reissuilta poiminut usein mukaan joululahjojen lisäksi myös rutkasti inspiraariota joulukoristeluun.


Viime vuonna teimme pidennetyn viikonlopun Barcelonaan, jossa yksi kaverini asuu. Vaikka Barcelonaa ei ehkä mielletä perinteiseksi joulukaupungiksi, olin todella yllättynyt, miten tunnelmalliseksi kaupunki oli koristelu. Erityisiä huokailuja aiheutti tämä Diorin liikkeestä bongattu joulukuusi, jonka huurteiset oksat olivat saaneet puuteriroosat koristeet ylleen: ja josta inspiroituneena hankin muutaman joulupallon samassa sävyssä kotiinkin. Barcelonan matkavinkeistä pääset lukemaan lisää täällä.


Kolme joulua sitten olimme Tomasin kanssa Kööpenhaminassa ja jos olen aikaisemmin jo ihastunut tähän kaupunkiin niin nyt viimeistään rakastuin! Jouluinen Kööpenhamina on sisustajan mekka, jossa designia uhkuvat tavaratalot on puettu jouluun todella kauniisti. Tunnelmallinen Tivoli oli myös ikimuistoinen elämys karuselleineen ja Nimb-ravintolassa nautittuine joulumenuineenTivolista lähtikin mukaan jouluvalot, jotka koristavat nykyään meidän joulukuusta: aivan täydellinen kirkas lednauhaIhana muisto, joka on ihana kaivaa joka joulu esille!


Kööpenhaminan sisustustarjonta oli kyllä aivan omaa luokkaansa, kuten Sisustajan Kööpenhamina-postauksessa aikoinaan avasinkin. Kööpenhaminaan täytyy ehdottomasti päästä vielä uudestaan joku päivä ja onneksi meillä on sinne ensi kevääksi jo sisustushenkinen reissu viritteillä.. 


Jouluinen Pariisi oli aivan ihana myöskin. Pariisissa olin muutama joulu sitten Maijan luona vierailulla ja nautin kaupungin tunnelmasta täysin rinnoin. Kaupunki oli koristeltu mielettömin valoin ja taisi tuolloin itseltäni lähteä hieman joululahjojen kanssa käsistä – ainakin mitä tuota paperikassiröykkiötä on katsominen.


Viime vuonna olimme lapsuudenystävieni kanssa Tallinnassa viikonloppureissulla ja olin aivan unohtanut, miten eurooppalainen tunnelma Tallinnan vanhan kaupungin joulumarkkinoilla olikaan. Tallinna on sopivan lähellä ja näin joulun aikaan aivan todella tunnelmallinen – vahva suositus tälle, mikäli extemporereissu näin joulun alla kiinnostaa! Tallinanan ShiShi-myymälästä kerroinkin jo aikaisemmassa postauksessa, siellä suosittelen vierailemaan mikäli reissu Tallinnaan tulee ajankohtaiseksi.




Ja jos ei halua lähteä joulutunnelman metsästämiseksi merta edemmäs kalaan, niin onhan meillä aina Suomen Turku – maamme virallinen joulukaupunki! Vuosia sitten olinkin Turussa ennen joulua hieman sisustusostoksilla. Tänä vuonna meillä ei ole kaupunkilomaa Euroopassa tiedossa, mutta olemme suuntaamassa niin Porvoon jouluavajaisiin kuin myös mökille joulutunnelmaa etsimään.

Toivottavasti näistä saitte vinkkejä, mikäli kaupunkiloma on siellä suunnitteilla!


Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig