2019/09/01

Pampaheinät


Vaikka olen jo useamman kerran tänne kirjoittanut, että ajatukset ovat jo uuden kodin hankinnassa ja sen sisustamisessa, niin vihdoin kotiin löytämäni pampaheinät laittoivat laukalle kaikki sisustusajatukset. Huomasin yhtäkkiä heinien myötävaikutuksesta tilanneeni kotiin uuden valaisimen ja pyörittäneeni kalusteiden paikkoja muutenkin.




Viime syksynä en onnistunut löytämään pampaheiniä (tai niitä ei vain tullut sopivasti vastaan), joten kun kuulin, että Kauniasten Ihana Kukkasessa on niitä saatavilla, niin suuntasin sinne oitis hakemaan. Kauniin sävyn lisäksi heinät olivat kohtuu hintaisiakin (8,50e), olen nähnyt näitä myös puolet kalliimmalla toisissa kukkakaupoissa. 




Ja kuten tuo toiseksi viimeinen kuva antaa osviittaa, tein heinien myötä olohuoneeseen (ja eteiseen) muutoksia muutenkin, mutta näistä sitten lisää myöhemmin, kun saan tilaamaani valaisimen paikoilleen.

Ihanaa sunnuntaita!


Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig