2017/06/22

Pionin tuoksuinen juhannus



Pikaiset terveiset myös tänne blogin pariin täältä juhannusjärjestelyjen keskeltä! Tarkoituksenamme on lähteä mökille juhannuksen viettoon ja tämä viikon agendalla on ollut käydä hieman tavaroita kodissa läpi, miten mökistämme saisi viihtyisämmän paikan meille vapaa-ajankodiksi. Tänään teemme vielä keikan Ikeaan ennen huomista kesämökkireissua ja toivottavasti pääsen jossain vaiheessa esittelemään päivitettyä mökki-ilmettä myös täällä blogin puolella.


Halusin nopeasti näyttää teille ehdottoman kesälempituoksuni, joka on JoMalonen valikoimista. Peony & Blush Suede on tuoksu, johon tutustuin Madeiran reissullamme JoMalonen Helsinki-Vantaan lentokentän liikkeessä. Oikeastaan idea tuoksuun lähti Jessican tuomasta syntymäpäivälahjasta viime vuodelta, jolloin pääsin nuuhkimaan tätä ihanaa tuoksu kosteusvoiteen muodossa. Aivan mielettömän herkkä ja kukkaisa tuoksu, joka on saanut ihmiset ympärillä ihmettelemään, mikä tuoksu on kyseessä -lämmin suositus!

Näiden kuvien myötä toivotan teille blogin lukijoille tunnelmallista juhannusta! 

Instagramin puolella pääsette seuraamaan juhannustunnelmia, mutta blogin osalta palataan taas ensi viikolla suunnittelukohteen esittelyn sekä mökin sisustussuunnitelmien tiimoilta.
Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig