2016/07/09

Videoesittely asuntomessukohteestani










Seinäjoella käynnistyivät tänään asuntomessut ja itse vietin oikeastaan koko alkuviikon kohteeni viimeistelyn parissa messualueella. Torstaina oli lehdistöpäivä, mutta päivystin lähes koko päivän talollani, joten muihin kohteisiin en ehtinyt tekemään kuin nopeita pyrähdyksiä. Toisaalta ilmojen puolesta tämä oli ihan suotavaa, sillä päällä keikkunut kevytuntuvatakki ei ollut ollenkaan liioittelua. Suomen kesä, sinua olenkin kaivannut!

Monet blogikollegani tulevat kuitenkin tekemään kattavia messupostauksia, joten suosittelen kurkkaamaan ainakin Modernisti Kodikas ja Valkoinen harmaja -blogeihin. Oli mukava tavata pitkästä aikaa tuttuja ja uudempiakian tuttavuuksia, tällaisia treffejä pitäisi järjestää ehdottomasti enemmän!

Pidemmittä puheitta pääsette nyt blogihistoriani ensimmäisen videopostauksen pariin, eli tervetuloa virtuaalikierrokselle Lakka Lakeuteen! Video löytyy täältä, eli blogini Facebook-sivuilta. Kannattaa muutenkin käydä tykkäämässä sivusta, sinne ilmestyy aina arvontoja ja jatkossa mahdollisesti lisää videoita muun muassa oman kodin esittelyn muodossa.

Toivottavasti viihdytte videon parissa ja kertokaa ihmeessä kommenttiboksissa, haluatteko nähdä videoita tulevaisuudessa lisää!
Share:

16 kommenttia

  1. Upea! Mistä nuo mustat pyöreät säilytys- tai hatturasiat?

    VastaaPoista
  2. WAU! Voisin muuttaa tuonne ihan milloin vain! :D Mistä olette löytäneet tuon sängyn ja samaa kuosia olevat muut huonekalut? :)

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti videoita lisää! Keittiöpostausta kotoasi odotellaan edelleen.

    VastaaPoista
  4. Kohteessa on ihana tunnelma. Ennenkaikkea fiilis on raikas, valoisa ja selkeä. Materiaalit ja kalustevalinnat antavat tilaa hengittää ja ihailla myös sitä tärkeintä, eli maisemia! Hienot kuvat. Hyvin tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! :) Kalusteet eivät saa viedä liikaa huomiota upealta maisemalta! Hienot ovat myös sun maalaamat taulut kohteessa, kiitos niistä!<3

      Poista
  5. Ihanan valoisa ja avara kokonaisuus.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Oujee, upea on <3 "Luonto ja luksus kohtaavat" määrittää kohteen todella hyvin! Hyvä sinä! Lukaisin messulehden, muttei siinä juuri muuta ollut kuin tämä timantti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kohteeni on toki todella moderni, mutta onneksi messuilla on moneen makuun tarjontaa! Itseä viehätti paljon Helena Karihtalan sekä Ulla Koskisen kohteet myöskin, jotka todella kauniita omassa tyylissään! :)

      Poista
  7. Oli kiva törmätä ! Mullakin tuloillaan pieni juttu tästä teitin upeasta kohteesta. Olisin voinut jäädä asumaan pelkästään yhteen nurkkaukseen....

    VastaaPoista
  8. Moikka, Sisustamasi messukohde 11 oli upea. Minua jäi kiinnostamaan erityisesti päämakuuhuoneen seinien sävy?

    VastaaPoista

© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig