Sain viime vuoden puolella Homevialauralta
Olen sisustaja -haasteen, jossa pyydettiin pohtimaan tarkemmin oman kodin sisustamista. Vaikka kysymykset olivat mielenkiintoisia ja ajatusta herättäviä, haaste jäi silloin tekemättä muiden kiireiden vuoksi. Halusin nyt kuitenkin tarttua tähän haasteeseen ja tarjota teille hieman viikonloppulukemista näiden
Camillan ottamien kauniin kuvien saattelemana.
Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?
Kotini (tai pitäisikö sanoa kotimme?) tyyli kertoo paljon estetiikan ja harmonian kaipuustani. Olen hyvin tarkka kodin laittamisen suhteen ja haluan luoda kotiin seesteisen sekä rauhoittavan tunnelman. Uskon, että tässä haen vastapainoa ajatuksia kimpoavan yrittäjän mielen sekä sisälläni asuvan erityisherkän taiteiljan tasapainottamiseksi. En voisi asua voimakkaiden värien tai runsaiden tavaroiden ympäröimänä, sillä koen sellaisissa tiloissa rauhattomuutta ja jopa ahdistusta. Haluan panostaa klassisiin, laadukkaisiin ja ajattomiin sisustustavaroihin ja huonekaluihin, joten uskon että estetiikan ja harmonian lisäksi koti edustaa arvojamme myös kulutusvalintojen suhteen – laadukas kestää pidempään ja näin ollen on myös vastuullinen valinta.
Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?
Kotimme persoonallisin sisustusesine on varmastikin Tanja Meskin tekemä taulu olohuoneessa, joka ihastuttaa seinällämme valkoisen, harmaan ja kullan eri sävyissä. Tiedän, että tämä taulu tulee seuraamaan meitä kodista toiseen ja olen iloinen, että nykyään myös makuuhuoneestamme löytyy Tanja Meskin taidetta abstraktien piirroksien muodossa. Persoonallisuutta tuovat myöskin matkamuistot, kuten esimerkiksi Nizzan markkinoilta ostettu Hermesin juliste tai Thaimaasta tuotu Buddha-patsas.
Onko kotonasi jokin tärkeä sisustusesine, jota et ole esitellyt julkisesti? Miksi?
Itse asiassa on. Minulla on tiibetiläisen Munkin, henkilökohtaisesti minulle tekemä chakra-juliste sydänchakran puhdistamiseksi. Tämä on tällä hetkellä vaatekaapin oven sisäpuolella, johon olen teipannut kollaasin itselle tärkeistä mietelauseista, lehtileikkeistä ja muista muistoista.
Miten sisustustrendit tai muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?
Tottakai haluaisin sanoa, että eivät vaikuta, koska tyylini on klassinen. Mutta tämä ei ole kyllä aivan totta – trendit ja ajankohtaisuudet vaikuttavat meihin kaikkiin, jos ei tietoisesti niin ainakin alitajuisesti. Skandinaavinen sisustustarjonta on muutenkin niin yksipuolinen, joten en yhtään ihmettele, että samankaltaisia tai jopa samanlaisia esineitä löytyy yhdeltä jos toiselta – varsinkin, mitä on vaikka instagramin kuvavirtaa seuraaminen.
Oletko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi insta-feedeesi?
En ymmärrä miksi haluaisin ostaa kotiini jotain, joka ei sovi instafeedeeni – sehän tarkottaisi, että se ei sopisi myöskään kotiini. Kotiin tehtävät hankinnat ilmentävät makuani, joten en usko, että itselläni tulee halua ostaa jotain, jonka koen omaan makuuni sopimattomaksi.
Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?
Tottakai! Tai siis, uskon, että me kaikki julkiset sisustajat teemme tällaisia valintoja – ja miksi ei ei-julkisetkin sisustajat. Sisustaminen ja sen homogeenisyys ilmentävät paljon meidän joukkoonkuulumisen tarvettamme, halusimme tai emme. Siksi haluamme tehdä valintoja, jotka toki miellyttävät itseämme, mutta joidenka myös toivomme miellyttävän muita. Ehkä sen verran voin tätä kuitenkin avata, että en voisi ostaa esinettä jota inhoan, vain muita miellyttääkseni, mutta useassa esineessä jonka kotiin haluan, on myös elementtejä siitä, että tiedän sen miellyttävän yleistä makua. No niin, se siitä itselle sisustamisesta.
Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodinsisustusta päivittäviä tuotteita – olipa en sitten tuoreita kukkia tai samettisohvia, jotta saisit kauniita kuvia?
Koen. Tottakai sitä haluaa saada kauniita kuvia ja herättää ilahduttavia reaktioita seuraajissa. Tämä ei toki ole ainut syy näiden ostamiseen, mutta joku päätös saattaa tulla ihan ajatuksesta, että tästä tuotteesta saa kauniin kuvan. Ehkä sanoisin, että itselläni tämä ei ulotu ihan tuonne samettisohvien tasolle, mutta kyllä jotkut pienesineet tulee ostettua kuvienkin takia.
Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?
Harvemmin tulee kuvattua meidän keittiötä, parveketta tai kylpyhuonetta. Ne ovat mielestäni ihan kivat, mutta parhaimmat kuvakulmat ja paras valo tulee olohuoneeseen, ruokatilaan ja makuuhuoneeseen. Kaappien sisältöjä en tulee blogissani esittelemään, koska en itse ole myöskään kiinnostunut muiden kaappien sisällöistä.
Millaisia ajatuksia kysymykset sinussa herätti? Teetkö ostopäätöksiä puhtaasti itselle, toisia miellyttääksesi tai kauniita kuvia saadaksesi? Itselläni on pitkästä aikaa tiedossa vapaa viikonloppu ja ajattelin pitää samalla somevapaata lumisateesta, lepäilystä ja metsälenkeistä nauttien.