2015/07/23

Skiffer







Vietettiin eilen Jessican kanssa ihanaa, joskin ilmoiltaan vaihtelevaa (hassut säät!), kesäpäivää. Pyörähdettiin päivällä asuntomessuilla katsomassa kohteita, mutta oma kokemus messuista jäi hieman laimeaksi. Voi toki olla, että oma elämäntilanne (en ole rakentamassa omaa omakotitaloa ja sisustusasioita saan fiilistellä tarpeeksi jo töidenkin puolesta) vaikutti asiaan. Minkälaisia ajatuksia teille on jäänyt messujen suhteen?

Asuntomessukierroksen jälkeen suuntasimme Helsingin keskustaan shoppailemaan ja nauttimaan ilta-auringosta Skifferin terassille. Skiffer sijaitsee Liuskaluodolla Kaivopuiston edustalla ja sinne pääsee julkisella venekuljetuksella tai omalla veneellä kätevästi. Skifferin erikoistuuteen kuuluvat superohuella pohjalla ja yllättävillä täytteillä varustetut pizzat ja voin valehtelmatta sanoa, että noiden pizzojen veroista ei saa edes Italiasta! Oma suosikki on tuo kuvissa vilahtava pizza mansikalla, vuohenjuustolla, pinjansiemenillä ja rukolalla -nam! Skifferillä soittaa myös iltamyöhään DJ ja sielä voi näin heinä-elokuussa jammailla aina puolille öin asti. Suosittelen lämpimästi ja ehdottomasti kohde, jonne veisin ulkomaisen vieraan.

// Skiffer restaurant is definitely one of my favorite places in Helsinki -by the sea, excellent pizza and groovy beats.
Share:

3 kommenttia

  1. Hei taisin muuten nähdä sinut, kun itsekin pyörin messuilla eilen:) Vähän alkavat messut toistaa itseään sisustusten suhteen ja en kyllä mitään wau-elämystä saanut. Aikaisemmin kyllä tuo maisema messuilla on puhuttanut, mikäli messualue löytyy läheltä vesistöä, niin antaa se paljon enemmän mahdollisuuksia pihasaunojen sun muiden laiturien suhteen. Nyt alue on suoraan "ei missään metsikössä", joten se ei paljoa hetkauttanut. Ups, taisinpa olla aika kriittinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hauskaa! Siellä sitä pyörittiin! Joo musta saa todellakin kritisoidakin... toki nämä messut olivat jotkin ilmeisesti vähän pienempien asuntojen ja talojen messut, eikä Vantaalla taida muutenkaan pahemmin järvimaisemia olla -sitä se tietysti on, kun messut on pääkaupunkiseudulla. :)

      Poista
  2. Ovatko nuo mustat Balmuirin tyynyt kohteessasi samettia?

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig