2014/08/29

Sisustajan Tukholma

Tukholman reissulla taas oivalsin, miten maailmassa on kyllä kaikkea niin kaunista, mutta onneksi kaikkea ei tarvitse omistaa -ne voi ikuistaa mukaan kuvina. Jäimme metrosta pois poikkeuksellisesti Östermalmin asemalla ja kappas: kaikki ihanat putiikit olivat siinä nenän edessä odottamassa. 


Zara Homessa en ole vieraillut sitten Espanjassa tapahtuneiden sekoamisten (sori T, muistatte miten niitä tyynyjä roudattiin jokaisen käsissä ja matkalaukku painoi reilusti yli 30kg). Tuolta mukana lähti ihana huonetuoksu sekä edellisessä postauksessa vilahtanut pääkallo. Olisin kotiuttanut mieluusti muutakin, mutta nyt ennen uuden kodin löytymistä pitää vähän himmailla ostoksissa.


Näitä upeita taljoista tehtyjä mattoja ihailtiin matkakaverin kanssa, tuollainen sopisi moderniinkin sisustukseen antamaan särmää.


Zara Homessa on sisustustavaroiden lisäksi ihana kotiasu-mallisto, joka sopiikin tällaiselle kotikissalle niinkuin minä! Rakastan kaikkia ylellisiä ja pehmeitä materiaaleja ja yksi ihana yöpaita lähti myöskin tuolta mukaan.


Illumis Bolighus on tankalainen sisustustavaratalo, ja miten kiva että naapurimaamme on saanut tämän liikkeen myöskin! Liike sijaitsee aivan ydinkeskustassa, Zara Homelta on sellainen 10 minuutin kävelymatka rantaan päin (riippuen tietysti siitä, eksyykö matkalla mm. Gantin, By Malene Birgerin tai Massimo Duttin liikkeisiin, jolloin matkassa voi kestää hieman pidempään ;). Viime Kööpenhaminan reissulla juuri päivittelin, että miksi ihmeessä meillä ei ole Suomessa mitään vastaavaa. No nyt ei onneksi tarvitse lähteä Tukholmaa edemmäs, niin johon löytyy.


Kählerin Omaggiot ja By Lassenin Kubukset ovat muun muassa edustettuna Illumsilla. Vaikka itseltä löytyykin jo tuo valkoinen Kubus, niin ei tuo kuparinenkaan olisi hullumpi. Seuraavaksi olisi kiva hankkia Kubuksen Bowl-kuhlo kynttelikölle kaveriksi.


Illumsilla oli kyllä upeiden pientavaroiden sekä huonekalujen lisäksi vaikuttava valaisinosasto -kaikki Louis Pouolsenin valaisinklassikot olivat näyttävästi esillä. Portaikossa roikkui vielä tuo monen unelma, Artisokka-valaisin, tosin vähän harvinaisempana lasisena versiona.


Pienen kahvittelun jälkeen oli vielä vuorossa Illumsia vastapäätä sijaitsevan NK-tavaratalon sisustusosasto, jossa ihastuin tähän kupariputkesta valmistettuun naulakkoon. Tuonhan voisi vaikka itsekin tehdä, eikös vaan?


Ja voitteko kuvitella, lähdin tuolta NK:n sisustusosastolta tyhjin käsin? No muutama haave uuteen kotiin jäi kyllä kytemään, katsotaan mitä mahdan sinne niistä sitten toteuttaa!

Ajattelinkin tehdä uuden kodin osalta hieman haavepostauksia, miltä se voisi tulla sitten huonekalujen ja tyylin osalta näyttämään. Mikään ei ole kyllä kivempaa kuin haaveilu -ja onneksi kaikkea ei tarvitse edes toteuttaa.

// My visit to Stockholm -always nice to see what our neighbor has to offer!
Share:

12 kommenttia

  1. Ihana -kiitos vinkeistä. Ensi viikolla tähän aikaan kuljeskelen samoilla kujilla :)
    Mukavaa lauantaita ja onnittelut vielä Plaza koti lehden jutusta!
    terkuin.Sanna

    VastaaPoista
  2. Voi mitä ihania! Se on niin totta, että kaikkea ei tarvitse saada omaksi, tunnelmoida voi niin livenä kaupassa kuin kuvienkin kautta (ja blogeissa:). Kiitos Stokiksen vinkeistä, odotan hetkeä jolloin ehdin livenä ihastelemaan noita kauppoja. Saako kysyä mikä tuo Plaza Koti lehden juttu on? Kahlasin 8/2014 lehden läpi enkä osannut bongata oikeaa juttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Tukholma on todellakin! Se kohde oli se musta-valkoinen koti Espoossa :)

      Poista
  3. Nyt iski himo lähteä Tukholmaan, kiitti vain nainen! ;)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia!! Menisin noiden Omaggioiden ääressä sekaisin. Pitäisi saada tuollainen keltaraidallinen olemassa olevan mustaraidallisen lisäksi ja tietysti mustaraidallisesta eri kokoja... Ja tuo Kubus voisi olla tämän syksyn hankinta, onhan kynttilänpoltto jo täydessä vauhdissa. Tuo vaalea talja on varmaan upein mitä olen nähnyt, et sattunut katsomaan hintaa...?

    -Saila-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Onneks itsellä jäi shoppailut aika pieneksi, mutta sekoamisen vaaran ymmärrän hyvin :D Vaalea talja taisi olla jossain 500e hujakoilla, että aika kohtuuhintainen kyllä! :)

      Poista
  5. Kiva postaus! Noista Omaggioista tahtoisin kultaraidallisen, mutta sekös on lopetettu kokonaan... en ole löytänyt. Kubus on kaunis myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei! :) Niitä voisi todella kerätä koko sarjan :D Kubus on ihana!

      Poista
  6. Kiva postaus ja just minulle oikeaan aikaan. Parin viikon päästä olen ystäväni kanssa Tukholmassa neljän yön reissulla. Blogissani jo huutelin lukijoilta vinkkejä ihaniin sisustuskauppoihin, kahviloihin ja ravintoloihin. Jos sinulla on tämän lisäksi vielä jotain vinkkejä niin tulehan kertomaan. http://kotihiirivarvikossa.blogspot.fi/2014/08/tule-antamaan-tukholma-vinkkeja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, neljä yötä! No siinä jo ehtii jos jonkinmoista! Tämä oli tällainen pikavisiitti. Ehkä tässä tuli ne parhaimmat tärpit, tulen vielä vinkkaamaan jos jotain tulee mieleen :)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig