2018/10/07

Puoli vuotta yrittäjänä, osa 1

Takana on nyt aikalailla tarkalleen puoli vuotta yrittäjyyden aloittamisesta ja ajattelin kirjoittaa asian tiimoilta parin postauksen sarjan – millaisia tunteita on herännyt, mitä yrittäjyys on opettanut, mitä kaikkea olen tehnyt ja miten olen pärjännyt yrittäjänä? Sainkin teiltä hyviä kysymyksiä instastoriesien puolella yrittäjyyteen liittyen ja ajattelin rytmittää postaukset niihin vastaamalla. Ehkä siellä teissä lukijoissa on joku, joka harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä ja pohtii samoja asioita, joita itsekin pyörittelin päässäni aikoinaan. Voin sanoa, että tämä takana ollut puoli vuotta on ollut antoisaa aikaa monella tapaa – mutta myöskin osittain rankkaa, kuten varmasti yrittäjyyteen usein kuuluu. Toisaalta olen taas ylpeä siitä, että olen kuitenkin onnistunut siinä, mitä tavoittelin – pystynyt elättämään itseni yrittäjänä.


Mitä kaikkea olet tehnyt yrittäjänä?

Kuin jäin täyspäiväiseksi yrittäjäksi, olin blogimaailmassa ollut tunnettu lähinnä bloggaajana ja sisustussuunnittelijana, vaikka toki olin ammatillisesti ja koulutukseni tiimoilta suuntautunut myöskin markkinointiin. Yrittäjyyden myötä kävikin sitten niin, että tilausta oli blogiyhteistöiden lisäksi nimenomaan sisällöntuotannolle ja markkinointikonsultoinnille – en ole yrittäjänä tehnyt kuin yhden sisustussuunnitelman ja senkin tutulle! Ja hyvä niin, halusin nimittäin enemmän suuntautua bloggaamisen ja markkinoinnin pariin – sekä samalla jättää toistaiseksi suunnittelijan hommat lähes kokonaan. Tällä hetkellä päätyöllistäjäni on suurempi asiakkuus nimenomaan markkinoinnin kentässä. Markkinoinnin konsultoinnin lisäksi olen tehnyt muutaman valokuvauksen sekä sisustustoimituksellisen jutun.

Miten löysit rohkeuden tehdä sen ison askeleen hypätä tyhjän päälle?

Ehkä rohkeuden voisi tiivistää siihen, että pelotti enemmän jäädä kuin lähteä. Halu kokeilla omia siipiä oli suurempi, kuin päätös mukavuusalueelle jäämisestä. Elämässä on pakko ottaa riskejä, jos haluaa kehittyä ja kasvaa. Tässä kohtaa koin, että yrittäjyyden tuoma vapaus ja työn väljyys sekä oma aikatauluttaminen sopivat sen hetkiseen elämäntilanteeseen hyvin. Olin tietysti blogin myötä tideostamattani alustanut itselleni jo yrittäjyyden taipaletta lähes viiden vuoden ajan päätyöni rinnalla. Postauksessa ajatuksia yrittäjyydestä kiteytinkin aika monia pohdintoja, joita yrittäjyyden alkutaival herätti tunteiden vuoristoradasta onnistumisen kokemuksiin. Isossa roolissa toki oli myös aloittavalle yrittäjälle suunnattu starttiraha, jolla ei tietenkään täysin elä, mutta joka tasoittaa ehkä aluksi putoavaa tulovirtaa. Lisäksi minulla oli säästössä hieman alle puolen vuoden palkkaa vastaava summa, johon toistaiseksi ei ole onneksi tarvinnut kajota.




Tuliko yrittäjänä yllätyksiä vastaan - mitä hyviä ja huonoja puolia?

Yllätyin ihan rehellisesti sanottuna eniten siitä, miten sain itseni kuitenkin kohtalaisen helposti täyspäiväisesti työllistettyä. En ole alun hurjista suunnitelmista omien verkkosivujen toteuttamisesta lanseerausbileisiin mitään saanut tehtyä, koska töitä on riittänyt, kun on itse ollut aktiivinen ja kulkenut silmät avoinna uusille mahdollisuuksille (ne bileet olisi kuitenkin tietysti olleet kivat!). Hyvistä puolista voi tietysti mainita vapauden, koska voin tehdä töitä lähes milloin haluan, mutta tähän kytkeytyy myös yrittäjyyden yksi haastava puoli: kun olet vastuussa vain itsellesi, olet myös yksin vastuussa siitä, että asiat tulee hoidettua ajallaan ja oikein. Isoimman haasteen omalla kohdallani voin katsoa olevan sosiaalisuuden puuttumisessa – yksinyrittäjänä sitä todellakin – yrittää yksin. Ei ole kollegoita, joiden kanssa purnata haasteita tai iloita onnen hetkiä. Onneksi kuitenkin nykyisen asiakkuuden myötä olen saanut päiviini työyhteisön, jonka parissa osa työpäivistäni menee.

Olisitko valmis menemään takaisin palkkatöihin?

Monet yrittäjäthän sanovat, että heistä ei ole takaisin palkkatöihin palaamaan. Itse suhtaudun asiaan näin puolen vuoden kokemuksella toisin. Mikäli ovet unelmieni työpaikkaan aukenisivat, olisin ehdottomasti valmis vaihtamaan yrittäjyyden myös palkkatöihin. Koen kuitenkin työyhteisössä työskentelyn huomattavasti mielekkäämmäksi, kuin pelkästään yksin pakertamisen. Olen koko työelämäni ajan kuitenkin palkkatöissä ollessaankin työskennellyt aina hyvin yrittäjämäisesti, joten sinänsä näissä ei hirveästi ole eroa – muuta kuin se tasaisen turvattu tulovirta tietysti.


Mitä pitää ottaa huomioon yritystä perustaessa?

Ensin tulee tietysti päättää yrityksen nimi, yhtiömuoto sekä varsinkin starttirahaa haettaessa, tehdä liiketoimintasuunnitelma arvioitune tuloslaskelmineen. Näihin kaikkiin saa apua kaupunkin yritysneuvonnasta, esim. paikallisesta uusyrityskeskuksesta, jossa yhdessä yritysneuvojan kanssa voi puntaroida yrityksen onnistumisen edellytyksiä ja tehdä tarvittavia laskelmia. Ennen yrityksen perustamista itse ainakin varaisin ihan ensimmäisenä ajan tuonne neuvontaan, sillä sieltä saa todella paljon tarvittavaa tietoa yritystoiminnan aloittamiseen liittyen. Nämä toimet ovat tie myös starttirahaan, jota myönnetään aina puoleksi vuodeksi kerrallaan aloittavalle yrittäjälle. Esim. itse olin perustanut sivutoimisen yrityksen ennen täyspäiväistä yrittäjyyttä, mutta olin silti oikeutettu starttirahaan, koska pystyin todistamaan yrittäjyyden sivutoimisuuden hakemuksessa. Mikäli yritystoiminnan käynnistäminen vaatii suurempia taloudellisia panostuksia, voi toki hakea myös lisärahoitusta Finnveralta.


Sinänsä esimerkiksi toiminimen perustaminen on kohtalaisen helppoa ja edullista (vaatii vain hieman perehtymistä), mutta byrokratia sen jälkeen onkin hieman mutkikkaampaa – mutta ei mielestäni mitään sellaista, josta ei halutessaan selviäisi. Toiminimen yhteydessä liitytään automaattisesti kaupparekisteriin, mutta samalla kannattaa liittyä myös ennakkoperintärekisteriin (tämä mahdollistaa laskutuksen, koska tulet ennakkoverovelvolliseksi) ja ALV-rekisteriin (ALV on liiketoiminnassa laskutettava 24% vero, joka siirtyy verottajalle laskutuksen jälkeen), vaikka liikevaihto jäisikin alle 10t euroa. Tämä ALV-vinkkini pohjautuu siihen, että alle 10t liikevaihdolla saa loppujen lopuksi kuitenkin itse pitää alv-veron alv-huojennuksella ja sen saa itseasiassa osittain pitää myös, jos liikevaihto jää alle 30t euroa tilikautena. Kirjanpitäjä osaa laskea sitten sen, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta summa summarum – ALV-rekisteriin kannattaa heti liittyä.

Seuraavassa yrittäjyys-postauksessa ajattelinkin avata tuota ALV-asiaa enemmän, sillä siitä oli tullut teiltä kysymyksiä. Ja jos muutenkin herää lisäkysymyksiä/täsmennyksiä näihin yrittäjyyden kiemuroihin liittyen, niin laittakaa vain kommenttia tai viestiä. 

Share:

5 kommenttia

  1. Hienoa kuulla, että yrittäjyys on lähtenyt mainiosti käyntiin. Itselleni tuli juuri tällä viikkoa yksi vuosi täyteen ja olen ikionnellinen, että tähän ryhdyin. Aika-ajoin rankkaa, mutta plussia enemmän kuin miinuksia ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Hanna, että säkin olet pärjännyt hyvin yrittäjänä! :) Sehän se, monessa asiassa on aina niitä plussia ja miinuksia ja sitten täytyy vain miettiä, mikä on itselle sopiva tapa tehdä töitä!

      Poista
  2. Tuo olikin hyvin sanottu, että pelotti enemmän jäädä kuin lähteä, mitä tulee yrittäjyyteen. Tyttäreni on aina ollut kiinnostunut tekemään jotain 'omaa', hän on miettinyt kevytyrittäjyyttä. Se voisi olla hyvä idea saada hieman näkökulmaa, ja sitten lähteä myöhemmin ehkäpä perustamaan sitä omaa toiminimeä. Kovasti tsemppiä yrittäjyyden tielle!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että sitä rohkeutta löytyi lähteä yrittäjyyteen. Tuttu on myös sitä harkinnut. Hänellä on etsinnässä luotettava laskutuspalvelu kevytyrittäjälle. Näin sivusta on mielenkiintoista seurata hänenkin matkaansa.

    VastaaPoista
  4. Kovasti onnea. Tuo yrittäjyys on ihailtava asia. Minua aina mietityttää kirjanpito ja muut asiat, ne voivat olla varmasti melko vaikeita. Ainakin, jos ei ole sitä opiskellut aikoinaan. Kiitos postauksesta. https://www.kititalous.fi/tilitoimisto

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig