Tänään yllätimme Jessican babyshowereidein merkeissä ja onneksemme tapahtuma taisi säilyä yllätyksenä täysin! Vaaleansinisin ja valkoisin ilmapalloin koristeltu juhlatila ei jättänyt arvailujen varaan, kumpaa sukupuolta tuleva vauva on. Samaan teemaa olimme sopineet myös pukeutumisen ja vaaleansininen By Malinan Emily -juhlamekko pääsi vihdoin käyttöön.
Rauhassa nautittu brunssi vauvakuva-arvailujen ja muiden babyshower-leikkien siivittämänä oli mielestäni oikein toimivat ohjelma tulevaa äitiä juhlistamaan. Ja koska useat kutsujen vieraat olivat joko äitejä tai tulevia sellaisia, keskustelu pyöri luonnollisesti äitiyden ja siihen liittyvien asioiden ympärillä.
Vaikka kuinka olen onnellinen vauvantuoksuisten keskustelujen, tulevien äitien sekä jo äidiksi tulleiden puolesta, en pysty kieltämään, että haikeuden kyyneleet tulvivat paluumatkalla kotiin. Olen pohtinut blogissa äitienpäivinä aikaisemminkin omaa äitiyttäni, tai oikeastaan tarkemminkin sen puutetta. Oma perhe ja lapsi on ollut itselle se pitkäaikainen unelma ja tällaisten kutsujen myötä väkisinkin nousee pintaan omat pettymyksen tunteet asiaan liittyen. Elämä kun ei aina mene niin, kuin sen suunnittelee.
En ole tehnyt elämässä kompromissia sen suhteen, että haluaisin perheen hinnalla millä hyvänsä, vaan uskon pohjimmiltaan, että oma polku on vain tarkoitettu menemään näin. Mikään ei estä toteuttamasta niitä haaveita tulevaisuudessa, mutta ainakin jos jotain, tämä polku on pakottanut kasvamaan kärsivälliseksi ja hyväksymään, että kaikki asiat eivät ole omissa käsissä.
Tärkeintä kuitenkin on, että tätä polkua ei tarvitse käydä yksin. En varmastikaan ole ainut reilu kolmikymppinen, joka käy läpi samoja tuntemuksia asian tiimoilta -häpeää, epäonnistumisen tunnetta ja syyllisyyttä omista valinnoista -siitä, että ei ole ollut tarpeeksi rohkea lähtemään silloin kuin olisi pitänyt tai heittäytymään silloin kuin olisi ollut mahdollisuus.
Kauniiden kuvien, design-esineiden ja matkojen taakse mahtuu monta tarinaa, ja kaikki ne eivät valitettavasti ole yhtä kauniita kuin bloggaajan tuottama kuvavirta. Toivon sinulta lukija, että otat huomioon sen, kun ihailet uutta valaisinta tai kaunista sisustusta -tämän kaiken takana on aina aito ihminen suruineen ja iloineen. Mutta senhän sinä varmasti jo tiesitkin. <3
Voi että osaan samaistua tunteisiisi. Elin unelmaelämää monen silmissä; matkoja, designia ja unelmatyö. Vain lapsi puuttui, sitä ikävää en koskaan kenellekään kertonut. Sen piti olla mahdotonta.. elämä on ihmeellistä ja nyt olen pienen pojan todella onnellinen äiti <3 pitää vaan jaksaa uskoa.
VastaaPoistaIhana, kun jaot tarinasi. <3 Elämä harvoin on täydellistä, mutta moni ei osaa aavistaakaan, mitä ihmisten kauniilta näyttävien pintojen alla saattaa kuohua. Onneksi teidän unelma kävi toteen! :)
PoistaSanna <3
VastaaPoista<3
PoistaMurunen ❤️ Täältä löytyy näissä asioissa olkapää.
VastaaPoista<3
PoistaVoi Sanna. <3 Voin varmasti jossain määrin samaistua tunteisiisi. Me yritimme esikoistamme seitsemän vuotta. Jossain vaiheessa olin varma ettei minun ole vain tarkoitus saada omaa lasta. Toisin kävi. :) Toivon todella, että sinäkin saat vielä jonain päivänä kokea vanhemmuuden, koska se on yksinkertaisesti hienoa.
VastaaPoistaIhanaa millaisen yllätyksen olitte järjestäneet Jessicalle. Aivan ihanan näköiset kutsut.
Kiitos Jenni kannustavista sanoista! <3 Voin kuvitella, että noin pitkän yrittämisen jälkeen sitä on jo helppo turhautua ja katkeroituakin. Onneksi kuitenkin teille syntyi ihana neiti ja toinen bebe jo tuloillaan. Toivon todellakin, että pääsen joku päivä kokemaan vanhemmuuden, joko adoption tai oman lapsen kautta. Uskon, että vanhemmuus jos joku kasvattaa ihmistä elämässä!
PoistaEn ole tainnut montaakaan kertaa kommentoida blogiisi, vaikka sitä säännöllisesti luen, mutta nyt haluan lähettää sinulle kosolti halauksia ja voimia jaksaa uskoa oman unelman toteutumiseen ❤❤ Olen itse hurjan etuoikeutettu, sillä saan olla äiti kolmelle ihanalle lapselle, ja tämän onnen jos minkä soisin kaikille sitä toivoville. Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella, joskus se vain ottaa enemmän aikaa kuin mitä tahtoisi tai tuntisi, että olisi valmis jaksamaan. Kiitos tästä koskettavasta postauksesta ja äärimmäisen henkilökohtaisen ja intiimin asian jakamisesta! Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi, te olette jo perhe ❤
VastaaPoistaIhana Janet kun kommentoit ja kiitos halauksista! <3 Uskon, että usein lapsiperheissä vanhemmuus otetaan jopa hieman itsestään selvänä asiana ja pääosa elämästä menee "arjen raskauden" päivittelyyn -unohdetaan, että lapset jos jotkut ovat ne, joista saa olla kiitollisia. Kaikki ei tosiaan ole omissa käsissä ja toivon, että jokupäivä saan toivottaa pienen prinssin tai prinsessan maailmaan. Kiitos paljon vielä kauniista kommentistasi! :*)
PoistaSanna <3 Sen olen kyllä huomannut, että kaikki ei ole todellakaan meidän omissa käsissämme. Jaksan kyllä edelleen uskoa siihen, että jonain päivänä saan vielä kokea vanhemmuuden hienouden. Me molemmat. <3
VastaaPoistaVoi Mirella <3 Toivon näin todella meidän molempien puolesta! Halauksia sinne, toivottavasti nähdään pian!
PoistaVoi Sanna <3 En tunne sinua, mutta voin lohduttaa, että kaikki tulee aikanaan ja asiat tapaavat järjestyä:) Itekin oli yli kolmekymppinen kun menin naimisiin ja tulin rakaaksi. Emme valitettavasti kohdanneet mieheni kanssa aiemmin, joten piti vain odottaa:) Ympärillä kaikilla oli jo lapsia ja minulle alettiin jo puohaamaan mahdollisuutta tehdä lapsi itsekseni. En kuitenkaan ollut tästä asiasta huolissani vielä ja yksin en halunnut lasta maailmaan saattaa. Mutta kun kohtasin sitten mieheni kanssa, niin kaikki alkoi loksahdella paikalleen ja lapsiakin on nyt, kaksi ihanaa tytärtä. Tärekintä on yrittää olla yrittämättä ja unohtaa asiasta stressaaminen, silloin se usein onnistuu. Sinullekin vielä koettaa äitiyden onni, usko pois!:)
VastaaPoistaKiitos tarinasi jakamisesta ja lohdutuksen sanoista! <3 Itse en myöskään halua vanhemmaksi yksin, joten sen oikean löytäminen on ollut ainut tie vanhemmuuteen.
PoistaHalaus täältäkin ❤️ Voin hyvin samaistua tunteisiisi ja ajatuksiisi. Niin monta vuotta vuodatin itsekin noita samoja kyyneleitä. Monen vuoden pettymysten jälkeen me saimme kaksostytöt. Jos jotain noista vuosista opin, on se ettei mitään elämässä voi pitää itsestäänselvyytenä.
VastaaPoista<3 Varmasti osaa nyt olla ihan eritavalla asiasta kiitollinen, kun se ei ole itsestäänselvyys! Kiitos :)
PoistaSanna ❤️, voi miten kipeä ja henkilökohtainen asia. Olen itse paininut lapsettomuuden kanssa ja esikoista sain yrittää vuosia. Rankat hoidot auttoivat asiassa. Tuon jälkeen aivan yllättäen meille koitti luomusti onni ja saimme kaksoset. Nähtävästi jokin oli vialla mikä ratkesi hoidoin tai ensimmäisen raskauden myötä. Toivon kovin että tekin voisitte tämän kokea vaikka tiedän että aina se ei kaikin mahdollisin avuinkaan vain onnistu. ❤️��
VastaaPoistaKiitos Ouna tarinasi jakamisesta <3 Onneksi teidän odotus palkittiin ja saitte kokea vanhemmuuden onnen :)
PoistaSydämesi, luonteesi, sitkeytesi, herkkyytesi, vahvuutesi, lämpösi ja aitoutesi ovat kultaa. SINÄ olet kultaa. 💛
VastaaPoistaVoi kiitos ihana Jenna, niin kauniit sanat -jotka kertovat myös kantajastaan! <3
PoistaIhanasti kirjoitettu. <3
VastaaPoistaKiitos Laura! <3
PoistaEksyin Charin blogikirjoituksen kautta blogiisi, ja listasin sen heti Blogloviniin. :-)
VastaaPoistaNostan sinulle hattua siitä, että kerrot blogista tahattomasta lapsettomuudesta. Asia on tottakai vaikea eikä varmasti ole helppoa nostaa se esille julkisesti. Meille ei lasta suotu kovin nopeasti, ja epätoivo ehti tulla tutuksi. Itse puhuin läheisille asiasta, ja minua/meitä se helpotti. Monien "mutkien" jälkeen saimme esikoisemme ja neljä vuotta sen jälkeen kuopuksemme. Toivon hartaasti, että teidän toiveenne täyttyy!
Oi, ihana kun löysit tänne ja jäät seuraamaan, tervetuloa!! <3 Kiitos rohkaisusta, koen, että haluan blogini olevan mahdollisimman aito ja siksi kerron vaikeistakin asioista täällä kaiken muun kevyemmän asian lisäksi! :) Onneksi teidän odotus ja epätoivo päättyi hyvin ja olette saaneet kaksi ihanaa lasta!
Poista<3
VastaaPoista<3
VastaaPoista