2013/12/28

Laatuaikaa


Nopea vilkaisu mieheltä saamaani joululahjaan, josta olen pitkään jo haaveillut, eli Louis Vuittonin kalenteriin. Halusin tuon aika ison mallin, kyseessä on siis A5-kokoinen yksilö. Kalenteri tulee päivittäiseen käyttöön aina asiakastapaamisista yksityiselämän juttuihin, joten on kiva, että sinne mahtuu paljon asiaa. Kalenteri toimii myös muistiinpanokirjana, tykkään kirjoitella ideoita, postausaiheita ja muuta ylös heti, kun ne tulee mieleen. Iphonestanikin löytyy kalenteri, mutta en todellakaan ole oppinut käyttämään vielä sähköistä kalenteria, jotenkin tällainen perinteinen toimii minusta kuitenkin paremmin. Tykkään, kun saan kirjoittaa asioita ylös, lisätä viereen kuvia ja muuta. Monesti en myöhemmin enää vilkaise edes kalenterista löytyviä merkintöjä, vaan ne jää mieleen ihan sillä, kun tapahtumat kerran kirjoittaa sinne.

Löytyykö sieltä vielä tavallinen kalenteri vai oletko siirtynyt jo puhelimen kalenteriin?

// My christmas gift: new agenda from Louis Vuitton. Love it!

Share:

24 kommenttia

  1. Haluaisin kanssa tuon isomman koon. Yritin kanssa tulla toimeen Iphonen kalenterin kanssa, mutta kun pari juttua unohtui niin oli pakko palata perinteiseen malliin.

    Ihana joululahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään muutenkin tuosta mallista, kun siinä ei ole niitä reikäpaikkoja, jotka tuovat kalenteriin ylimääräistä painoa, tai klipsiä, joka osuu laukussa aina johonkin ja aukeaa! :) Olen kyllä tyytyväinen.

      Poista
    2. Eli onko tuossa ns. vain kannet ja voit sujauttaa sivuosiin minkälaisen kalenterin vain tai muistivihon?

      Poista
    3. Just niin, eli ei ole reikiä. Toimii musta tosi hyvin, olen ollut tyytyväinen! :)

      Poista
  2. Mulla on kyllä vielä käytössä sekä paperikalenteri, että puhelimen oma. Työjutut kulkee kätevästi puhelimessa, kun päivittyvät koneen kalenterista automaattisesti. En kuitenkaan osaisi vieläkään olla pelkästään sen varassa.
    Toi kalenteri on todella kaunis ja toivottavasti myös kestävä ja toimiva käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo synkronointijutut on varmasti nykyään huippuja! :) Uskon, että kalenteri tulee olemaan kestävä, toimiva se ainakin on!

      Poista
  3. Ooh, ihana kalenteri!

    Mulla on opentöissä kalenteri (sellainen tavallinen) aina käytössä, ihan ehdoton! Nyt kotona lasten kanssa ollessani en kalenteria tarvitse (vaikka neuvolakäynnit yms. vois kyllä hyvin merkitä kalenteriin, niin ois kätevämpi kuin erilliset muistilippuset ja -lappuset ties missä milloinkin) :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kalenteri! <3 Itselläni olisi myös toiveissa tuollainen, mutta todennäköisesti pienempänä, koska työn puolesta on iso kalenteri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse yhdistän molemmat, sekä työn että vapaa-ajan tuohon kalenteriin. :) On kuitenkin sopivan pieni, että jaksaa kantaa aina mukana.

      Poista
  5. Ihana lahja!!! Mäkin ehdottomasti olen tälläisen kalenterin kannalla- samassa kalenterissa omat, lasten, miehen menot + kaikki asiakastapaamiset ym.
    Mukavaa lauantai iltaa :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
  6. Mä tykkään old school -tyylistä, eli paperikalenteria käytän. Sähköinen toki käytössä sekin, kun työkoneesta päivittyy tavara myös kännykkään. Kaikki omat menot ja muistettavat asiat kirjaan ylös paperikalenteriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jotenkin kuitenkin eri, kun saa käsin kirjoittaa kalenteriin, tykkään!! :)

      Poista
  7. Mä olen jo monta vuotta ollut iPhonen kalenterin ja -muistiinpanojen koukussa.. Nyt kun hoitovapaan jälkeen hyppään jälleen töihin ja on muitakin kun vain omat asiat muistettavana, olen alkanut miettiä perinteiseen kalenteriinkin palaamista. Mulberryn nahkakuoret houkuttaisi, koska jos vanhaan vielä palaan, teen sen "forever" tyylillä ja kuori saa palvella sitten eläkepäiviin saakka. Kunhan en vaan joudu kahden kalenterin koukkuun, täytyy varmaan ensin harjoitella. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulberryllä on ihania kuoria ja varmasti eläkepäiviin asti palveleva hankinta sekin! :) Itse en osaisi kahta kalenteria käyttää, sillä toinen jäisi sitten varmaan kokonaan sivuun! :P

      Poista
    2. Säkenöivää vuodenvaihdetta ja Upeaa Uutta Vuotta Sanna! Saakoon kalenterisi hyviä merkintöjä jokaiselle vuoden päivälle. :)

      Maiju

      Poista
    3. Kiitos ihana Maiju ja mahtavaa uutta vuotta myös sinulle uusien haasteiden parissa! :) Toivotaan että meidän molempien kalenterit täyttyvät onnen hetkistä! <3

      Poista
  8. Ihana elinikäinen klassikko! Olisi muuten kiva kuulla työstäsi jossain postauksessa lisää, mikä on tyypillinen kohde, missä olet opiskellut ammattisi, piirrätkö käsin, miten ylläpidät osaamistasi jne.

    T. Ammatistasi haaveileva lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minäkin uskon! :) Ja kiitos postaustoiveesta, varmasti palaan vielä tähän, sitä on joku aikaisemminkin kysellyt! Mutta voin tähän nopeasti sulle vastata, että olen tosiaan koulutukseltani kauppatieteiden maisteri ja "ajatunut" näihin hommiin, koska koen luovan työ omakseni :)

      Poista
  9. Ihana lahja! Itse saan vain haaveilla tuollaisista lahjoista.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olinhan toki tämän itse katsonut valmiiksi, että ei mies sitä itse valinnut ;)

      Poista
  10. Ihana!! Itse hankin pienemmän mallin ja olen todella tyytyväinen siihen :)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig