2019/03/24

Kylässä: Muutoskohde Espoossa


Siitä huolimatta, että yrittäjyyteni painopiste on tällä hetkellä enemmän somen ja markkinoinnin suunnalla, on ollut todella kiva päästä tekemään näitä muutamia suunnittelukohteitakin. Näiden parissa olen todella kuin kotonani ja rakastan asiakkaan kanssa fiilistellä uutta sisustusta – sekä nähdä konkreettisen lopputuloksen. Pääsinkin viime vuoden lopussa auttamaan yhtä entistä naapuriani, jotka tekivät uuteen kotiinsa pintaremontin maalaamisen sekä keittiöremontin muodossa.


Lähtötilanne oli se, että päivitystä kaipasivat niin kalusteet kuin myöskin keittiö sekä seinäpinnat. Asukkaiden tyyli on ollut aina boheemi, mutta tähän nykyiseen kotiin haluttiin boheemiuden lisäksi myöskin arvokkuutta ja tyylikkyyttä huokuvia elementtejä. Varsinkin keittiöltä kaivattiin klassisuutta ja olohuoneen olisi tarkoitus nivoa keittiön tyyli sekä asukkaiden boheemi maku yhtenäiseksi, maanläheiseksi kokonaisuudeksi.


Sisustuksen yleisilme haluttiin pitää vaaleana, mutta ryhtiä haettiin mustista yksityiskodista, kuten Furninovan Karetta -nojatuoleista, Interfacen Rondo-sohvapöydästä sekä mustakehyksisestä lasiseinästä, jolla jaettiin olohuone erillisiksi seurustelu- sekä tv:n katselutiloiksi. Koko takaseinän peittävät verhot luovat tilaan ylellistä tunnelmaa ja messinkiset yksityiskohdat niin valaisimissa kuin piensisustuksessa toistavat keittiön klassista tyyliä.



Asukkaat ihastuivat erityisesti valaisimiin sisustuksen katseenvangitsijoina. Flosin IC S1-valaisin valittiin olohuoneeseen, kun taas IC CW matalammalla kiinnityksellä sijoitettiin tv-huoneeseen. Niinikään keittiön niemekkeen valaisimet haluttiin messinkisenä – nämä kellomaiset kaunottaret (Frandsenin Cohan) ovat tanskalaista suunnittelua.



Tämä kohde oli sikäli poikkeuksellinen, että tänne toteutin sisustussuunnittelun lisäksi myös stailauksen, jolla viimeisteltiin kokonaisuus. Stailaus on yllättävän suuressa roolissa parhaimman mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi, joten kannattaa ehdottomasti sisustussuunnittelijaa käyttäessä pyytää, että suunnitteluun kuuluu myös kohteen viimeistely joko asiakkaan omia tai kohteeseen varta vasten ostettuja pientavaroita ja tekstiilejä käyttäen.


Tämä kohde tulee olemaan myös Avotakassa keittiön muutoskohteena, joten jos haluat saada lisätietoa muutoksesta niin kannattaa seurata tulevia lehtiä! Ennen ja jälkeen kuvalla on helppo konkretisoida muutos ja aikamoinen sellainen saatiinkin aikaiseksi, vaikka itse niin sanonkin. Ja mikä parasta, asiakkaat olivat lopputulokseen myös todella tyytyväisiä. 

Ehkä seuraavaksi päästään muiden tilojen kimppuun?



Share:

10 kommenttia

  1. Oi, melkoinen muutos! <3 Olisipa muuten joskus kiva lukea tarkemmin, mitä kaikkea tuollaiseen projektiin kuuluu. Siis sinun osaltasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! No voisin avata tätä jossain postauksessa – minkätyylisiä vaiheita haluaisit että jakaisin?

      Poista
  2. Upea muutos, wau miten ihanan oot tehnyt tästä! :)

    VastaaPoista
  3. Moi! Mikä tuo sohva on merkiltään? :)

    VastaaPoista
  4. Todella kiva! Voinko kysyä keittiön tason materiaalia? Kvartsi?

    VastaaPoista
  5. Onpas klassisen tyylikäs muutos. Osaatko sanoa mistä tuo ruokapöytä on peräisin?

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig