2019/03/06

Keväinen sisustus


Joka kevät huomaan pastellisävyjen nousevan suosikkilistalle niin sisustamisessa kuin pukeutumisessa, vaikka tosin tänä vuonna vaaleanpunaista nähtiin meillä jopa joulunakin. Piipahdimme parisen viikkoa sitten kaverini kanssa Apat. 12 showroomilla, joka on yhteistyössä sisustusliike Zarron sekä keittiöliike Creannon perustama tila, jossa pääsee tutustumaan näiden molempien yrityksien tuotteisiin kodinomaisessa ympäristössä. Ja mikä mieletön esteettinen elämys tämä tila olikaan, suosittelen lämpimästi piipahtamaan inspiroitumismielessä Uudenmaankatu 36:sessa– tällaisia konsepteja ei taida Suomessa pahemmin ollakaan?



Teimme samalla Apar. 12 tutustumisen yhteydessä pienen sisustuskierroksen Helsingin kantakaupungissa ja mukaan nappasin kauniin merikorvan S.A.L.I -sisustusliikkeestä. Joku saattaa liikkeen muistaakin, sillä esittelin sen lempiputiikkeja käsittelevissä postauksissani Helsingin sisustustarjonta, osa 1 ja Helsingin sisustustarjonta, osa 2. Merikorva on todella kaunis sävyiltään ja siitä poiminkin muutama tyynynsävyn kotiin – pitkästä aikaa hieman turkoosihtavaa sinistä sekä vanhaa roosaa sisustustyynyjen muodossa.


Samettiset sisustustyynyt lähtivät mukaan Zarrosta ja ne ovat Ruth & Joanna mallistoa. Eipä ole tuollaista väriä näkynyt kotona vuosikausiin, joten tuo kivaa vaihtelua muuten neutraaliin sisustukseen. Samoin mukaan lähti tuo vaalea, hieman boheemi pampulatyyny, johon ihastuin nähtyäni tämän makuuhuoneen sisustuksen Apart. 12:sta. Myös nuo tilan yöpöydät ovat aivan upeat – no lattiasta, matalasta kaapistosta ja seinälistoituksesta puhumattakaan! On varmasti sanomattakin selvää, että tuo Apat. 12 aiheutti aivan hurjasti ihastelevia huokailuja tämän esteetikon silmissä.
 

Sellaisia pieniä sisustusmuutoksia tällä kertaa. Niin kliseistä mutta totta on kuitenkin se, että tyynynpäällisillä saa kivasti luotua vaihtelua sisustukseen, varsinkin nyt kun kaikki suurimmat sisustushankinnat ovat pitkäksi aikaa takanapäin. Ajattelin muuten käydä hieman läpi kaappeja ja laittaa myyntiin joitain tavaroita täällä blogin tai instan puolella pienen kevätsiivouksen muodossa. Ja siivouksesta puheenollen: huomenna meille tulee siivooja ja on muutenkin aivan ihana päivä tiedossa kampaajan sekä illan Tanssien Tähtiin kutsuvierastilaisuuden merkeissä.

Share:

6 kommenttia

  1. Ihania pieniä juttuja. 😍 Ja tuo merikorva on aivan ihana, vaikka minulla ei ole pienintäkään hajua, mikä se on. Mä olen myös päivittänyt meidän kodin kevätsisustusta tyynynpäällisillä. Tuli samalla huomattua parin sisätyynyn mentävä aukko tuossa sohvalla.
    Olen kuulolla jos olet pistämässä tavaraa kiertoon. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Merikorva on kotilo ja sen sisäosa on monen mielestä suurta herkkua (itse en ole merikorvaa päässyt koskaan maistelemaan). Varmasti ilmoitan heti blogissakin kun saan tavarat läpikäytyä. :)

      Poista
  2. Minä haluaisin myös olla kuulolla jos olet myymässä jotain sisutustavaroita :)

    VastaaPoista
  3. Kuvista huomasin ihana vaaleanpunaiset tossut, mistä ne on? Kauniita sisustus elementtejä olet valikoinut kotiisi

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig