2017/09/14

Pala Habitarea ja sisustuspaljastus


Eilen vierailin Habitare-messuilla ammattilaispäivillä ja vaikka nämä ovatkin niin sanotut oman alani messut, huomaan vuosi toisensa jälkeen nauttivani messujen sisustuksellisen tarjonnan lomassa ennenkaikkea tuttujen ihmisten tapaamisesta. Tänä vuonna täytyy kyllä sanoa, että messujen visuaalinen ilme sekä osastot olivat parantuneet. Hienoa seurata tätä kehitystä, sillä olen vieraillut töiden merkeissä messuilla jo ensimmäisen kerran 12 vuotta sitten.


Messuilta pisti silmään ainakin Anno Collectionin uusi tuleminen, Pihkalan Maijan suunnittelema Avotakan osasto, Asun-lehden upea kokonaisuus Adean sohvineen sekä designklassikoineen, Muji:n Pop up-myymälä (jossa muuten oli hurjat jonot) sekä myöskin Ikean, Vepsäläisen ja Timberwisen osastot. Monet osastot jäivät myös välistä, sillä matka taittui kovin verkkaisesti kaikki tuttuja moikatessa.



Tänä vuonna myös pistin merkille, että lapsille oli paljon omia osastoja, joten tarjontaa on suunnattu perheellisillekin. Meidän kolmikon yksi parhaimmista anneista taisi kuitenkin olla bloggaamiseen kaivattu vertaistuki keskustelujen muodossa. Itse kaipaan aina silloin tällöin tiettyä peilaamista omalle blogille ja sen suunnalle muiden kollegoiden kanssa. Kiitos siis seurasta Heidi ja Laura! Käykääpä muuten kurkkaamassa näiden molempien daamien upeat blogit, jos ette vielä ole sitä tehneet. Sisustussyksy jatkuu ensi viikolla meillä töissä VIP-illan puitteissa, joten sinnekin riittää tässä vielä puuhaa enemmän kuin tarpeeksi. 


Ja sitten siihen paljastukseen... Eikö olekin muuten ärsyttäviä klikkiotsikoita tällaiset paljastukset?! Lokakuussa on luvassa kysytty jatko Kotona ja Kylässä -verkkosarjaan ja tällä kertaa pääsemme Lauran ihanaan kotiin Charin kanssa puhumaan hieman bloggaamisesta. Teiltä tulikin jo kysymyksiä tämän tiimoilta aikaisemmin, mutta nyt saa niitä esittää meille vielä lisää! 

Eli mitä haluaisit tietää bloggamisesta? Oletko ehkä aloittava bloggaaja tai kokeneempi konkari, jota kiinnostaa meidän kolmen bloggaajan taustat? Teemme kaikki kolme blogia siis enemmän tai vähemmän työksemme, joten senkin puolesta haluamme avata bloggaamisen maailmaa vielä enemmän.

Share:

4 kommenttia

  1. Juu, tulin lukemaan kuitenkin. :) Annoa ja Mujia odotan itse eniten, muuten menen messuille aika avoimin mielin.

    Ja jee! Kaikki mun lempisisustajat samalla videolla. Ja puhumassa siitä toisesta kaikkein kiinnostavimmasta aiheesta. Odotan innolla. Kysymyksiä ei tietenkään tule mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä saa noin ihania ruudullisia sängynpäätyjä? Muistuttaa Harri Koskisen K-tuolin pintaa..

      Poista
    2. Kiva kuulla, että odotat innolla!! :) Toivottavasti sait inspiraatiota omasta Habitare-vierailusta!

      Poista
    3. Ja Anonyymille, tuo varmaan onkin K-tuolin tyynystä tehty pääty, täytynee kysyä Woodnotesilta lisätietoja, onko heillä tuotannossa vai vaan tuossa esillepanossa. :*)

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig