2017/01/26

Suru on kunniavieras


Terveisiä hieman ajateltua pidemmäksi venyneeltä blogitauolta. Yhtäaikaa kun tunnen jossain määrin aina huonoa omaatuntoa bloggaamattomuudesta, koen kuitenkin tärkeäksi myös kyvyn vetäytyä somemaailmasta pois silloin, kun elämä heittää eteensä synkempiä sävyjään. On varmasti ymmärrettävää, että perheeseen kuuluneen ihmisen menettäminen ajaa ajatukset pois arjen pyörityksestä ja tavanomaisista rutiineista. Suru on voimakas tunne, jonka äärelle pysähtymistä ei kannata koskaan vähätellä.


Minulla kesti pitkään oivaltaa elämässä, mitä tarkoitetaan sillä, että suru on kunniavieras. Suruko? Eikö se nimenomaan ole negatiivinen tunne kuten vihakin, josta pitäisi päästä eroon? Nuorempana olin hyvin mustavalkoinen sen suhteen, mitä tulee tunteisiin. Mielsin tunteet nimenomaan sen kautta, mikä kulttuurissamme on hyväksyttävämpää näyttää: positiivisuus, reippaus, ilo ja nauru. Jos tunsin jotain muuta, koin epäonnistumisen tunnetta ja kuvittelin, että voin valita tunteeni. Vaikka tuntui kuinka pahalta, painoin tunteen alas ja vedin reippaan tytön haarniskan päälleni: se mikä ei tapa, se vahvistaa ja positiivinen ajattelu on avain! Huutomerkki!


Elämänkokemuksien ja itseeni tutustumisen myötä tajusin kaikkien tunteiden tärkeyden; niin surulle, vihalle kuin muillekin kulttuurissamme negatiivisiksi mielletyille tunteille on paikkansa. Menetys, kuolema, oikeuden puolustaminen, yksin jääminen, pelon tai pettymyksen käsittely -nämä ja monet muut ikävät kokemukset nostavat väkisinkin voimakkaita tunteita, jotka tukahdutettuna johtavat masennukseen, passiivis-agressiiviseen käytökseen tai jopa fyysisiin sairauksiin. Vaikka esimerkiksi masennus mielletään usein ilottomuutena ja elämänhalun menettämisenä, se on pohjimmiltaan surematonta surua ja ilmaisematonta vihaa.


Suomalaiset ovat mestareista patoamaan näitä tärkeitä tunteita ja valmiita menemään vaikka hammasta purren läpi harmaan kiven.  Selviytymiselle ja sisulle on ollut aikanaan paikkansa, mutta olemme sukupolvi, jonka selviytymiseen tarkoitettu mentaliteetti on jäänyt sodan kokeneelta sukupolvelta elämään. Ei ihme, että niin moni kokee tänä päivänä riittämättömyyttä, yksinäisyyttä ja turhautumistakin. Elämää suoritetaan päivästä toiseen, vaikka olisi tärkeää välillä pysähtyä ja tunnustella, miltä omassa kehossa ja mielessä tuntuu.


Emme voi valita tunteistamme vain niitä, joita haluamme: kun tunneyhteys on auki, kaikki tunteet on otettava vastaan. Mutta kun antautuu vaikeina hetkinä surulle ja vihalle, aikanaan niiden takaa löytyvät myöskin toivo ja ilo. Kaikilla meillä on elämässä omat taistelumme, mutta aitoa onnea ei voi saavuttaa ilman kaikkein tunteiden, niiden ikävämpienkin, hyväksymistä osaksi elämää.


Tärkeintä ei ehkä siis olekaan se, mitä koemme, vaan se että pystymme hyväksymään kokemamme osaksi elämäntarinaamme. Täydelliseen elämään kun kuuluvat niin ne hyvät hetket kuin myös surullisetkin. Miksi sitten emme aina osaa tai uskalla antautua surulle silloin kun se olisi tärkeää? Varmasti osa syy on siinä, että emme löydä surullemme lohduttavaa syliä. Ihminen tarvitsee riittävän määrän rakkautta ollakseen heikko. 


Surun äärelle on siis tärkeää pysähtyä, jotta elämä voi taas jatkua. Se vaatii joskus vain sen yhden ihmisen, joka pysähtyy kuuntelemaan ja kysymään "mitä kuuluu?". 

Olisitko sinä tänään toiselle se ihminen?


Share:

26 kommenttia

  1. Kauniit kuvat ja vielä kauniimpi teksti. Voimia Sanna <3 T, Anna C

    VastaaPoista
  2. Kiitos, mielettömän hieno kirjoitus, Valtavasti Voimia!

    VastaaPoista
  3. Viisasta pohdintaa. Osanottoni ja voimia surun työstämiseen.❤

    VastaaPoista
  4. Viisaita sanoja. Paljon voimia surun keskelle. <3

    VastaaPoista
  5. Joku viisas on joskus sanonut, että suru on rakkautta. Voimia sinulle ja läheisillesi.

    -Katariina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katariina. Näin varmasti onkin, mitä enemmän on rakkautta, sitä enemmän on surua. <3

      Poista
  6. Tämä kirjoitus koskettaa minua erityisesti, sillä olen käynyt läpi ahdistavia tunteita aivan viime aikoina. masennusdiagnoosi tuli täytenä yllätyksenä. On juuri niin, että hyvin usein masennuksen taustalla on patoutuneita tunteita, jotka ovat vahngoittaneet ihmistä kun hän on on yrittänyt kieltää niiden olemassaolon. Minä olen jo vuosikausia koittanut näyttää muille olevani reipas ja loukkaanutunut, jos joku on tullut sanomaan, että voin huonosti. Vasta kun psykiatri sanoi, että olen pitkäaikaisesti masentunut, sain luvan tuntea. Sain luvan olla heikko ja antaa tuskan tulla ulos. Olen voinut viime päivinä huonommin kuin koskaan, siis henkisesti. Itkusta ei ole tahtonut tulla loppua. Olen kuitenkin ajatellut, että nyt vasta mieleni on saanut luvan antaa kaiken sen kokemani pahuuden ja kärsimäni yksinäisyyden tunteiden tulla tietoisuuteen. Tällaisina hetkinä läheisten ymmärtävä tuki ja kuunteleminen on erityisen kallisarvoista. Aloitan pian pitkäkestoisen psykoterapian. Voimia sinulle todella paljon surun käsittelyyn. Kuten sanoit, kaikenlaisille tunteille pitää antaa sijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika <3 hienoa, että sinulta löytyi vahvuutta hakea apua! Yhteys omiin tunteisiin on niin tärkeää, se on oikeastaan varmaan tärkein tekijä onnellisen elämän kannalta, hyvä että olet nyt sitä yhteyttä etsimässä.

      Poista
  7. Kauniita, viisaita oivalluksia. <3 Täytyy sanoa, että jos minä jotain opin kymmenen vuotta kestäneestä masennuksestani, niin kyvyn surra. Se on osoittautunut arvokkaaksi taidoksi ja haluan opettaa myös tyttärelleni tämän saman taidon. Nykyään yritän pääsääntöisesti ajatella kaikesta positiivisemmin ja nähdä ne synkempienkin pilvien hopeareunukset, mutta kyllä se suru on myös ihan tervetullut vieras.
    Tervetuloa takaisin, mutta älä suinkaan ota stressiä blogista. Eiköhän me kaikki odotella sinua täällä, kun olet valmis istumaan kunnolla koneen ääreen.
    Osanotot vielä kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet löytänyt tien surullisiin tunteisiin. Lapsi varmasti oppii kauttasi ja esimerkillä, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Positiivinen ajattelu on ehdottomasti tärkeää, mutta mielestäni myös surun tunteminen on positiivista - se kertoo, että joku asia on todella merkinnyt ja ihminen joka ei pysty suremaan, kokeeko hän mitään oikein merkityksellistäkään elämässä. Kiitos osaanotoista ja täällä palaillaan pikkuhiljiaa!

      Poista
  8. Kaunis teksti. On viisautta ottaa tunne syliin ja ottaa se vastaan sellaisena kuin se tulee. Lämmin halaus Sanna. ❤️

    VastaaPoista
  9. Eksyin Indiedaysin reittiä blogiisi ja pakko kommentoida, että ihan mielettömän kaunis teksti ja kuvat.
    Ja lämpimät osanottoni suruusi <3

    Elisabet | www.fashionpoetry.eu

    VastaaPoista

© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig