2013/07/26

Taas sillä on niitä pioneja maljakossa

Täydellisen arjen keskeltä Sanna tässä hei. 

Olen tänään nauttinut aamukahvini beige-raidallisesta mukista, meidän beige-valkoisessa keittiössä. Päivällä mies kokkaili meidän beige-valkoisessa keittiössä beige-valkoisesta taikinasta sämpylöitä. Ah, mikä päivä! Nyt on niin ihana kietoutua beigeen vilttiin valkoiselle sohvalle, ennen kuin kipuaa beige-valkoruutuiseen sänkyyn yöunille.



Ja maljakossa on: tuoreita pioneja tottakai! 

Jos ihmettelette, mitä tässä oikein jorisen tai olenko saanut auringonpistoksen tänään käydessäni asuntomessuilla, niin kurkkaappa huviksesi tähän blogikirjoitukseen. Tervettä touhua -blogin Jenni kirjoitti heinäkuun alussa mielenkiintoisen tekstin sisustuskuvista, joita ei koskaan nähdä lehdissä. Tämä sarkastinen kirjoitus pisti minutkin miettimään asiaa tarkemmin, lähinnä siksi, että olen joskus itsekin pohtinut asiaa: miksi meillä on tarve siloitella todellisuutta.

"Kaikki tietävät miltä näyttää hennon vaaleanpunainen pionioksa lasimaljakossa valkoisella kiiltopintaisella pöydällä silloin, kun auringon ensisäteet osuvat siihen. Harva sen on nähnyt kuitenkaan livenä. Ja kaikkihan senkin tietävät, että nämä kuvat ovat a) täysiä feikkejä photoshoppauksineen tai b) talossa on juuri ehditty siivota, jonka jälkeen koko perhe on kuollut. Eikä sotkua ehtinyt tulla."



Tervetuloa meille vain katsomaan, pioninoksan auringonsäteissä voi nähdä livenä ja ihan ilman photoshoppausta. Perhekin on vielä hengissä. ;) Itse ainakin tykkään keskittyä tämän kaiken kaaoksellisuuden keskellä juurikin näihin ihaniin pieniin arjen iloihin: vaikka se olisikin sitten ne auringonsäteet, jotka heijastuvat pioninoksaan. Ymmärrän toki lapsiperheen haasteet ja sen, että ei kai kukaan lapsetonkaan jaksa koko aika pitää koko kotiaan siistinä. Uskon, että näistä kauniista kodin osista on kuitenkin paljon enemmän iloa katsojille, kuin niistä tavarakasoista. 


Alkuvuodesta blogimaailmassa kiri haaste, jossa bloggaajia pyydettiin paljastamaan kotinsa sotkuisimmillaan. Itsekin osallistuin haasteeseen, sillä mielestäni siinä oli hauska ajatus: on kiva samaistua muiden sotkuihin. Ai teilläkin voi näyttää tuolta, en olekaan yksin näiden sotkujen kanssa. Mutta loppujen lopuksi: kuka oikeasti haluaa nähdä koteja sotkusimmillaan? Lehtien ja blogien tarkoitushan on herättää inspiraatiota ja ihastelua, eikä kauhua ja hämmästystä. Eiköhän niitä sotkuisia nurkkia kaikki pysty katsomaan siellä omassa kodissaan, eikä niitä halua nähdä enää sisustuslehtien sivuilla ja blogeja selaillessa.

Annetaan siis kaikkien pionien kukkia: myös niiden, jotka haluavat, elää sen beessi-valkoisen arjen keskellä tuoreet kukat maljakossa, eikös vain? ;)
Share:

22 kommenttia

  1. No kyllä. Olen kanssasi samalla linjalla siitä, että lehdistä on kiva katsoa niitä viimesen päälle tuunattuja koteja, mutta kaikki tosiaan elää tyylillään. -Oona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voisi loppua sen lehden jutut lyhyeen, jos vain sitä todellista arkea olisi esillä. :)

      Poista
  2. Samaa mieltä kanssasi. Onhan se arjen todellisuutta jos näytetään sotkuja mutta kuka niitä kovin kauan jaksaa katsella. Itse ainakin yritän blogiini saada kauniita asioita, jotka tuo hyvälle mielelle. Vaikka vaan palasia sieltä arjesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeissa ja lehdissä on juurikin ihana seurata, miten todellisuus on vangittu niin kauniisti : vaikka se sitten olisikin se yksi siisti nurkka siellä kotona. :)

      Poista
  3. Vaaleanpunainen pioni, ja pionit ylipäänsä ovat aivan ihania! Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  4. Hah, ai että! Hyvät aamunaurut :D Mäkin aloitan joka aamu vohveleilla ja kermalatella aamun eikä kiireestä ole tietoakaan ;)

    Totta, itselle blogit on ainakin pakopaikka jos arki tuntuu puulta ja koti näyttää kun pommin jäljiltä. Itselle kuvien katseleminen saa inspiraation siivoamaan ja sisustamaan. En ainakaan itse halua katsella kuvia jostain vaatekasoista tai villakoirista, näen niitä myös kotona. Onhan ne sotkuiset arki kuvat ihan hauskoja, mutta eikö me juuri haluta siitä välillä irti sinne täydelliseen haavemaailmaan? :D Toki jokaisella on oikeus kirjoittaa oma mielipiteensä siitä miten asiat näkee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä: lehdet ja blogit ovat nimenomaan niitä pakopaikkoja sen oman kaaoksellisuuden keskellä. :) T. Haaveilija

      Poista
  5. Kiitos vastineestasi! Olen siis kyseisen bloginkirjoittaja.

    Kerrankin löysin jonkin fiksusti kirjoitetun vastineen ;) Onneksi joukossa on heitäkin, jotka ovat löytäneet sen vitsin siemenen, joka postauksessani piili, mutta joukkoon mahtui muutama teitäkin, jotka ottivat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Pahoittelut siitä.

    Sen verran toki haluan tähänkin oikaista, että minun blogini ei ole sisustusblogi, ja sen toki olette huomanneetkin mikäli olette tutustuneet siihen muutenkin kuin tämän kyseisen postauksen osalta :) Minulla ei siis todellakaan ole tarve (eikä haluakaan) sen laajemmin esitellä kotiani julkisesti. Ihan jo turvallisuussyistäkin - mutta kukin tavallaan :)
    Koska kyseessä ei ole sisustusblogi kuin ehkä promillen osalta, en koe tarpeelliseksi keräillä ihailevia ja kehuvia kommentteja kodistani. Totuus on, että meillä imuroidaan kaksi kertaa(!) päivässä, siivotaan joka ikinen päivä ja panostetaan sisustuksen sävymaailmaan, kuten postauksessani kerroinkin.
    Mutta minulle ei ole mitään väliä sillä jos ihmiset tulkitsivat tekstin niin, että "katsokaa millaisessa kaaoksessa meillä eletään!" Postauksen tarkoitus oli vain antaa sarkastinen ja hauskakin (onneksi edes joidenkin mielestä) näkökulma siihen, miten kaukana PAHIMPINA hetkinä ollaan siitä sisustuslehtien sliipatusta maailmasta ja millaisia yliluonnollisia kykyjä omaavat ne, jotka pystyvät siihen joka minuutti arjessaan. Ja miten paljon niitä arkisia (ärsyttäviä!) sävyjä voi tulla sotkemaan huolella mietittyjä huonekaluja, tapetteja ym. :)

    Joku postaukseni kommenteissa toivoi, että perustaisin kyseisen kaltaisen blogin. NO WAY! Sanoin, etten usko kenenkään haluavan lukea meidän shiteistä omien shittisensä keskellä, miksi haluaisi, en minäkään halua! :D Haluan hakeutua nimenomaan näiden kauniiden blogien (joka muuten sinunkin blogisi on, nopealla vilkaisulla huomattuna) pariin. Juuri näistä saan sen energian joka ikinen päivä tarttua moppiin ja vaatekasoihin ja roudata niitä paikoilleen... Ja miettiä sävymaailmat kuosiin. Kiitos siis!
    On hieman eri asia asua 5-henkisenä ja koirallisena perheenä 80-neliön asunnossa kuin esim. 4-henkisenä perheenä 200-neliön kartanossa ;) Siivoaminen ja säilytystilat vaativat usein vähän erilaista paneutumista...

    Mutta tässä siis minun vastineeni tähän. Kyseessä ei ole sisustusblogi vaan hyvin tavallinen, elämänmakuinen ja joidenkin mielestä varmasti liian arkinenkin blogi. Mutta se on minun näköiseni. Blogin perustin aikanaan vain lähipiirille, mutta tuon yhden postauksen myötä se saikin hurjat mittasuhteet. Mukavaahan sekin, mutta siinä on riskinä, ettei tutustuta blogin tyyliin muuten. Kaikki missä puhutaan sisustamisesta, eivät ole sisustusblogeja, ja mikseivät voisi olla!? Ei kukaan ole määritellyt oikeaa tapaa ja hetkeä blogata ja valokuvata :) Erilaisuus tuo rikkautta!

    Mukavaa kesää sinulle ja toivon paljon lukijoita kauniille blogillesi! Taidan itsekin jäädä sen lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni vastineen vastineestasi ja tervetuloa lukijaksi! Taidan jäädä seurailemaan myös sinun blogiasi, tykkään tavastasi kirjoittaa :) Toki ymmärsin sarkastisen pointin tämän humoristisen tekstin läpi, mutta jokaisessa vitsissä piilee aina totuus, eikö? Tarkoitus olikin tässä herättää keskustelua, sitähän tämä bloggaaminen parhaimmillaan on: vuorovaikutusta. Halusin vain vähän avata näkökulmaa sellaisen henkilön taustalta, joka itse elää siinä beessi-valkoisessa kodissa, jossa auringonsäteet heijastuvat pionimaljakkoon. :D Tiedostin kyllä, että blogisi ei ole sisustusblogi ja tarkoitin lähinnä, että sama asia pätee niin sisustuslehtiin kuin blogeihinkin, joskin itse kirjoituksessasi puhuit vain sisustuslehtien kodeista. Hih, eikä hätää, täällä ei todellakaan koti ole useimmiten kuin sisustuslehtien kuvista, sillä täälläkin toki ihan eletään -eikä vain siivota.

      http://interiordesignerinspiredbylove.blogspot.fi/2013/03/this-is-my-truth-tell-me-yours.html

      Jatka vain samaan malliin siellä blogissasi, otinkin tässä omassa kirjoituksessani lähinnä kantaa itse blogitekstisi asiaan, enkä niinkään sinun tapaan kirjoittaa omaa blogiasi. ;) Mukavaa kesää myös sinne!

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Lukaisin tuon postauslinkkisi aiemmin ja se oli hauska, tuskin kellään on kaikki tavarat aina paikoillaan (meillä ei ainakaan) ja välillä koen itse huonoa omaatuntoa siitä, että vietän enemmän aikaa koneella, kun voisi siivota. Joskushan täällä kiersi haaste, missä näytetään miltä kodeissa oikeasti näyttää ja niitä oli ihan kiva lukeakin. Mutta jokainen siis omalla tavallaan ja eikun kohta imurin varteen tarttuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, kukin elää omalla tavallaan, mutta se, mitä halutaan näyttää blogeissa ja lehdissä, onkin sitten eri juttu. Kai kaikki haluavat niissä kotinsa olevan parhaimmillaan kuitenkin. :)

      Poista
  8. Mielenkiintoinen aihe ja taas voi todeta, että jokaisella asialla on kaksi puolta. Mutta tosiaan, mielellään itsekin katselen kauniita koteja ja ihmisiä niin lehdissä kuin blogeissakin ymmärtäen, että kenenkään elämä ei ole täydellistä. Istun hyvällä omalla tunnolla vaaleassa kodissani leikkokukat pöydällä ;)

    VastaaPoista
  9. Minust on jänskää seurata tätä feikkeyskeskustelua, mitä on viime aikoina ollut enemmänkin ilmassa. Kuka oikeasti haluaa nähdä pelkkää kaaosta. Kiitos vaan, omat sotkut riittää. Taidan olla itse sen verran suurpiirteinen, etten jaksa välittää epäjärjestyksestä kotonani, mutta silti tykkään siitä eniten siivottuna ja haens inspiraatiota mieluusti niistä siisteistä puunatuista kodeista. Ei tarvitse olla ihan tiptop, mutta kyllä ne kuvat näyttää vähän kivemmalla, jos kaikki ei ole ihan hyrskynmysrskyn :) Oli kuiteskin pakko "ottaa kantaa" ja iskeä totaalinen kaaoskuva, kun vähän aikaa sitten eleltiin viikonloppu miniasunnossa isommalla porukalla ja saatiin aikaan melkoinen kaaos :)Ja pionit on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei varmasti kukaan halua pelkkää kaaosta tai ainakaan halua sitä kotoaan tuoda esille! Isolla porukalla pienessä asunnossa saa kyllä hyvän kaaoksen aikaseksi! :D Pionit on ihan parhaita!

      Poista
  10. Kiva kirjotus, olin jotenki ihan pihalla tästä aiheesta ennen vastinettasi :) beige <3 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kun kävit lukemassa sitten kirjoitukseni, beige <3 nimenomaan! ;)

      Poista
  11. Mä kävin kanssa jo aijemmin lukaisemassa Jennin postauksen ja ihanan erilainen postaus olikin. :)
    Mutta, kuten jo sotku-haastetta tehdessäni totesin, että itse en inspiroidu sotkupostauksista, tahdon lukea blogeja jotka antavat inpiraatiota, kuten sinun blogi. :)
    Ja sitten on erikseen blogit jotka kertovat koko elämästä sotkuineen, se on eri homma taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eikä tässä kirjoituksessa ottanut Jennin tapaan pitää blogia, vaan itse Jennin postauksen asiaan, miksi lehdissä ja sisustusblogeissa kodit yleensä on siloiteltuja :) Kiitos, on mukava jos pystyn herättämään jotain inspiraatiota!

      Poista

© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig