2021/02/27

Uusi koti!

 Vihdoin pääsen kertomaan teillekin, että olemme tehneet kaupat uudesta kodista, joka valmistuu arvioiden mukaan tämän vuoden joulukuussa! Sanomattakin on selvää, että olen todella innoissani, sillä blogiani seuranneet tietävät, miten pitkä prosessi tämä on ollut. Monen mutkan kautta asiat menivät kuitenkin paremmin kuin olisimme osanneet toivoa: päädyimme tilanteeseen, jossa saimme pitää vanhan kotimme sijoitusasuntona ja ostaa uuden käyttäen säästöjä ja nykyisen kodin vakuutta.

Uusi koti oli niin monelta osin unelmiemme täyttymys, että en koskaan uskonut niin monen kohdan haavelistaltamme toteutuvan. Uuden kodin olohuoneessa on yli viisi metriä korkea huonekorkeus, mustat ikkunanpuitteet, saareke, ilmavat portaat lasikaiteilla sekä mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin pintamateriaaleihin. Mikä parasta, kohde on myös katsomallamme sijainnilla rinteessä, suuren luonnonmetsän vieressä ja on ulkoasultaan juuri sitä mitä toivoimmekin – moderni ja valkoinen. Ja mikä täydellisintä, vaikka asumme talossa, ei meidän tarvitse huolehtia pihatöistä sillä pihan tilalla on suuri, korotettu terassi länsirinteeseen. Ilmeisen moni muukin on toivonut näitä samoja asioita joita mekin, sillä yhtiön kaikki talot varattiin ensimmäisen päivän aikana. Blogi tuleekin tänä vuonna täyttymään erilaisista sisustusaiheisista postauksista, tervetuloa siis seuraamaan meidän taloprojektia!

Share:

2 kommenttia

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig