2019/11/17

Joulun taikaa vuosien takaa

Ajattelin näin lähestyvän joulun kunniaksi käydä hieman läpi meidän joulutunnelmia vuosien takaa. Omasta mielestä tällaisia ajan kuvia on kiinnostavaa katsoa muidenkin blogeista, joten ajattelin jakaa hieman eri vuosien tunnelmia postauksen muodossa. Alustukseksi täytyy kertoa, että ennen tämän ensimmäisen kuvan eli vuoden 2013 minimalistista joulua, itselläni oli kotia koristamassa Stockmannilta hankittu, tuuhea tekokuusi, jonka olin koristellut Sveitsistä ostetuilla kristalleilla. Tekokuusi päätyi sitten muuton yhteydessä toiseen kotiin, kuten osa aikaisemmista koristeistakin ja itselläni käynnistyi minimalistimempi joulutunnelmointi – vain palatakseni taas viime vuosina tuuhean tekokuusen äärelle.


Vuonna 2013 vietettiin toista joulua aikaisemmassa kodissa ja sitä edeltävänä jouluna oli maljakossa ainoastaan risuja, joissa roikkui koristeita. Nämä huonekuuset olivat selkeästi vuoden 2013 juttu ja tämän yksilön hankin jo kotia piristämään marraskuun alussa. Silloin tuntui hurjalta koristella joulua kotiin jo marraskuussa, mutta mielestäni joulutunnelmoinnin voi aloittaa niin aikaisin kun vain haluaa. 


Vuoden 2014 jouluna elin eron jälkeistä aikaa myynnissä olevassa kodissa, joten ei tuntunut luontevalta panostaa jouluun muutamaa oksaa enempää. Toki minimalistinen tyylini ei tästä ollut moksiskaan ja pääsin nauttimaan runsaammasta joulutunnelmasta äitini luokse.


Myöskään uudessa kodissa vuonna 2015 jäi joulukuusen hankinta kokonaan välistä ja loin kotiin joulutunnelmaa näillä Georg Jensenin maljakoilla ja yksittäisillä kasveilla. Mielestäni kullan ja vihreän yhdistelmä on sellainen, joka saa automaattisesti aikaan jouluisen tunnelman.


Vuonna 2016 meidän olohuonetta koristi kaukaasianpihta matalammassa versiossa, kun taas vuonna 2017 päädyimme lähes kaksimetriseen versioon. Kaukaasianpihta oli normaali kuusta merkittävästi edullisempi, tuuheampi sekä vähemmän neulasia varistava, joten olimme oikein tyytyväisiä tähän yksilöön. 



 Jonkin verran pihta aiheutti kuitenkin allergiaoireita itselleni, joten päätimme viime vuonna panostaa pitkäkestoiseen tekokuuseen lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tämä Etolasta hankittu luminen huurrekuusi aiheutti somessa aikamoisen innostuksen, sillä se myytiin parissa viikossa loppuun koko maasta. Nyt kuusta on taas lisää saatavilla (kiitos kun vinkkasitte!) ja mikäli omasi haluat, kannattaa tämän kuusen kanssa olla nopea.


Nämä viime vuoden ihanat tunnelmakuvat ikuisti Camilla Bloom ja en malta odottaa, että saamme taas kaivaa kuusen varaston kätköistä olohuonetta koristamaan – viimeistään joulukuun alussa remontin jälkeen!

Haastan kaikki muutkin blogikollegat ottamaan osaa mukaan joulukotihaasteeseen! Millaista teillä on näyttänyt viime vuosina?


Share:

3 kommenttia

  1. Mä osallistun ehdottomasti tähän haasteeseen. 💕

    VastaaPoista
  2. Kiva haaste. Pitääpä ottaa aikamatka taaksepäin ja kurkata minkälainen joulukoti sitä on ollut ja kirjoittaa illalla blogi juttu tästä. Kiitos kivasta haasteesta :)

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig