Villa-asu on saatu Pura Finlandilta.
Täällä on palattu Tallinnan tyttöjen reissulta ja onneksi tämä päivä meni kotitoimistolla, sillä itseltä on ollut veto aivan pois. Niin ihania kun minilomat onkin, kaksi päivää viileässä kaupungissa viipottaminen otti näköjään sen verran voimille, että toimistoa oli kiva pitää tänään peiton alla Woltista sushia tilaten. Kävimme Tallinnassa aivan ihanassa joulumyymälässä, josta haluan vinkata täällä blogissakin, mutta ensin jouluisen haasteen pariin. Blogeissa on pyörinyt 10 kysymyksen jouluhaaste, johon itsekin ajattelin osallistua kertomalla, miten meidän perheessä vietetään joulua.
Missä vietät mieluiten joulusi?
Olen ehdottomasti sitä tyyppiä, joka haluaa viettää joulun kotona ja vanhemmilla / puolison vanhemmilla kyläillen. Nuoruuteni jouluni olivat vanhempieni erosta johtuen hyvin rikkonaisia, joten olen niin iloinen, että olen saanut itse luoda oman jouluni sekä jouluperinteeni näin aikuisiällä – sekä löytänyt joulun taian uudestaan. Vielä parikymppisenä oli aika, jolloin inhosin joulua – se edusti lähinnä sellaisia asioita, joita silloin koin, että itselläni ei ollut elämässä, kuten yhteenkuuluvuudentunnetta, rauhaa ja ehjää perhettä.
Mikä on tärkein jouluperinteesi?
Ennen jouluaattoa perinteenä on järjestää kavereideni kanssa erilaisia pikkujouluja, joulureissuja sekä käydä joulukonsertissa. Tänä vuonna puhuimme lapsuudenystävieni kanssa, että alkaisimme kehittelmään perinnettä yhteisestä baletista ennen joulua – tänä vuonna pääsenkin pitkästä aikaa balettiin, sillä menemme keskiviikkona Tomasin kanssa katsomaan Tuhkimoa. Lisäksi menemme joululounaalle vielä tällä viikolla, ehkä Töölönrannan ravintolaan tai Sipuliin. Itse jouluntienoilla perinteeksi on alkanut muodostua joulusauna, joulurauhan julistuksen kuunteleminen sekä lihaton joulu – ainakin sen osalta, mitä omaan joulupöytäämme tulee.
Millaista on suosikki joulumusiikkisi? Mikä on joululaulusi tai -kappaleesi?
Tähän täytyy sanoa Homevialauran Christmas with Homevialaura Spotify-lista, jota olen kuunnellut koko joulukuun. Lista on ihana yhdistelmä jazzahtavaa joulumusiikkia aina Michael Bubblesta Sinatraan. Lisäksi nautin klassisesta joulumusiikista, joita olen päässyt useana vuotena kuuntelemaan esimerkiksi Kaamoksen joulukonsertissa.
Mitä haluat syödä jouluna?
Joulupöytä koostuu meillä tänä vuonna erilaisista kaloista, mätileivistä (mäti, sipuli, smetana) sekä blinipannukakusta, johon löysin ohjeen Musta Ovi -blogista. Lisäksi aiomme tehdä tapashenkisen juustotarjottimen, laatikoita sekä rosollia. Riisipuuroa nautimme aamulla ja jälkiruuaksi ajattelin leipoa jouluisen juustokakun. Tarjolla on tietysti myös glögiä, kuohuvaa sekä suklaata.
Mitä lapsuuden joulun traditioista olet ottanut mukaan tai tulevaisuudessa aiot ottaa mukaan omaan jouluusi?
Lapsuudesta olen ottanut riisipuuron syönnin aamulla sekä joulurauhan julistuksen seuraamisen. Toki sellainen tietty yltäkylläinen joulu on varmasti peruja lapsuudesta – ainoana lapsena voin kertoa, että lahjoja kuusen alla ei säästelty. Aikuisena tosin lahjojen määrä on vähentynyt – niitä toki edelleen on, mutta ainoastaan muutama mieluisa.
Millainen on kotisi tämän vuoden joulusisustus? Onko sinulla tapana uusia joulukoristeita?
Tänä vuonna meillä on lumihuurteinen kuusi Etolasta, joka on ollut ehdottomasti joulunajan paras ostos (kuusi on myyty jo loppuun). Lisäksi olen hankkinut uusia koristeita niin Barcelonasta kuin Tallinnasta, tilannut kuuseen rusetit Briteistä sekä ostanut vielä havukranssin makuuhuoneen ikkunaan Tallinnasta. Viimevuosien jouluista poiketen, meillä on pitkästä aikaa käytetty puuterista roosaa tehostevärinä. Tämän idean nappasin Barcelonan Diorilta, jossa oli aivan mielettömän upea joulukuusi – ja roosan sävy tuollainen täydellisen utuinen ja ei yhtään liian imelä.
Oikea, vai muovikuusi?
Kuten marraskuun lopussa kirjoitinkin, meille tuli tänä vuonna Etolan muovikuusi. Koska emme voi allerigan takia valita kotimaista luonnonkuusta, eettiset syyt saivat päätymään usean vuoden kestävään muovikuuseen aikaisempien vuosien kaukaasianpihdan sijaan. Oikean kuusen tuoksua ei toki voita mikään, mutta mieluummin valitsen muovisen kuusen kuin pyhien yli kestävän hengenahdistuksen.
Mikä tai mitkä on joulun värit?
Meillä on aina ollut joulun sävynä valkoinen, mutta olen aikaisempina vuosina käyttänyt pelkkää hopeaa valkoisen kaverina, kun taas viime vuodet ovat saaneet taipumaan kullansävyisiin koristeisiin valkoisen kaveriksi. Lisäksi tänä vuonna on sisustuksessa puuterista roosaa sekä pellavanabeigeä – havunvihreää tietysti unohtamatta.
Mitä toivot joululahjaksi?
Olen toivonut ja saanutkin muutaman lahjan kuusen alle, mutta näistä sitten vaikka joulun jälkeen lisää tarkemmin. Erään pitkäaikaisen haaveen toteutin myös itse, sillä koin, että olin ansainnut onnistuneesta vuodesta yrittäjänä yhden lahjan myös itselleni.
Mikä joulussa on parasta?
Joulussa on parasta se, että tähän vuoden pimeimpään aikaan, saamme hyvän syyn kerääntyä yhteen, tunnelmoida kynttilänvalossa, nauttia musiikista sekä koristella kotia kauniiksi. Saamme syyn hetkeksi vain hengähtää ja viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa herkutellen ja mysaillen.
Enää onkin viikko jouluun ja tämän Pura Finlandilta saadun superlämpimän villatunikan sekä ylipolvensukkien tiimoilta pääsen järjestämään vielä myöhemmin tällä viikolla joulun pehmeimmän arvonnan instan puolella – joten pysykäähän kuulolla!