2018/12/07

Viisi matkavinkkiä jouluiseen Barcelonaan


Hola! Palasin tiistaina Barcelonan tyttöjenreissulta ja koska eräs ystävistäni asuu vakituisesti tässä kauniissa kaupungissa, ajattelin jakaa teidän kanssa viisi tämän paikallisen oppaan matkavinkkiä Barcelonaan. Barcelonahan on perinteisesti ehkä enemmin kevään, kesän ja syksyn matkakohde, mutta me lähdimme tavoittelemaan hieman jouluista tunnelmaa kaupunkiin – ja kyllä ne lämpötilatkin lähemmäs kahtakymmentä tässä kaupungissa kipusi.


Passaig De Gracia –ostoskatu

Tämä katu on yksi Barcelonan pääostoskaduista ja sen varrelta taitaa löytyä lähes kaikki luksusmerkit Hermesistä ja Chanelista Dioriin sekä Rolexiin. Katu on upeasti valaistu joulun aikaan ja me kävimme lähes kaikissa liikkeissä ihailemassa sitä, miten nämä butiikit olivat puettu jouluun. Yhden pitkäaikaisen haaveen toteutin tällä ostosreissulla, sillä olin saanut valita liikkeistä itselleni lahjan. Olen käyttänyt samoja helmikorvakoruja viimeiset viisitoista vuotta muutamia juhlavampia korvakoruja lukuunottamatta ja päätin vihdoin lisätä itselleni valikoimiin toiset. Nämä juuri niitä yksittäisiä esimerkkejä siitä, miten klassiset elementit vain toimivat vuodesta toiseen.


 Palo Alto-markkinat
Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai järjestetään Palo Alto-markkinat vehreällä sisäpihalla Barcelonan itäosassa. Nämä markkinat olivat kuin flow-festivaalit pienoiskoossa – streetfood-kojuja, livemusiikkia, Aperol Spritzeriä tarjoava tanssiteltta sekä nuorten suunnittelijoiden myyntipisteitä. Täällä oli todella paikallinen ja leppoisa tunnelma, mutta itse huomasin olevani näiden markkinoiden väentungoksessa hieman varuillaan, sillä olin edellispäivänä tullut ryöstetyksi metrossa (mukaan lähti vain uusi puhelin, joten onneksi ei sen vakavaampaa, mutta kokemus jätti kyllä psyykkisen jäljen omaan koskemattomuuden kokemukseen).


 Vinitus tapas-ravintola
En usko, että olisi kovin kaukana totuudesta todeta, että täältä ravintolasta sai kaupungin parhaat tapakset (ja paikallinen oppaani on kyllä monia ravintoloita jo kokeillut!). Valitsimme kokeiluun niin mereneleviä, paahdettua artisokkaa, paistettuja kasviksia ja sieniä, juustolautasen kuin myös makeita churricoja sulatetulla suklaalla. Ravintolaan on usein jopa tuntienkin jono iltaisin, joten kannattaa varautua odottamaan, päivällä pääsimme noin 10 minuutin jonottamisella sisään.


 Faborit – Amatller suklaatehtaan kahvila
Jos Churrosilla ja sulatetulla suklaalla ei saa vielä makeahammasta taltutettua, kannattaa siirtyä jälkiruualle ostoskadun varrella sijaitsevaan Faborit kahvilaan, joka on perustettu vanhan suklaatehtaan tiloihin. Espanjalaisesta Amatller-suklaasta sulatettu suklaajuoma syödään paahdetun vaalean leivän kanssa (tai jos on kovin makean ystävä kuten itse, niin suoraan kupista juoden). Tätä suklaata saa myös mukaan samassa tilassa olevasta myymälästä, joten sitä pääsee nauttimaan myös kotiin palattua.


Aire de Barcelona – arabilainen kylpylä
Aire de Barcelonan –kylpylään ihastuin jo viime Barcelonan reissulla. Aivan keskustassa sijaitseva, maan alle rakennettu spa koostuu lukuisista altaista ja hamam saunasta. Tarjolla on myöskin arabilaista teetä, makuvesiä sekä valinnaisia hoitoja ja hierontoja kesken spa-elämyksen. Kun altaissa on viettänyt aikansa, hieroja vie sinut omaan huoneeseen rentoutumaan. Täydellinen tapa pitkän kaupunkipäivän jälkeen rentoutua ja huuhtoa kaupungin pölyt pois.


Ehkäpä näiden vinkkien avulla Barcelonasta saa enemmän irti, kuin perus turistikohteita kiertäessä? Itse ainakin nautin tästä reissusta, ryöstöstä huolimatta, täysin siemauksin! Parasta tietysti oli se, että tämän kokemuksen sai jakaa ystävien kanssa.


Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig