2013/08/15

Lempiblogini, osa 1

Heippa sinne ruudun toiselle puolelle. Pari päivää blogihiljaisuutta on vierähtänyt ja ihan yhtäkkiä on tullut syksy! Käsittämättömän nopeasti se kesä väistyy ja syksy saa -mitä ikinä tuo tarkoittaakin.

Syksy on monella uuden aloittamisen aikaa ja sitä se on ollut myös minulla. Pitkään uinoksissa ollut urheiluharrastus on nostanut taas päätään ja aika on kulunut treenisalilla bloggailun sijaan. Hyvä välillä näinkin, sillä liikunta tekee ihmeitä. Myöskin infrapunasaunan penkkiä on tullut kulutettua ja ai että se tekee hyvää -voin lämpimästi suositella.

Syksyn tullen tulee taas kesää enemmän varmasti päivitettyä blogia ja myös seurattua omia lempiblogeja. Ajattelinkin kerätä muutaman mieleisen blogin teille, jos vaikka löydätte uutta luettavaa. Otin idean yhdestä lempiblogistani, Char & the Citystä. Charin blogi on erittäin tyylikäs, elegantti ja inspiroiva -varmasti teille usealle myös tuttu. Mukana seikkailee Maijan sukulainen Enni-cotton, joka sopii musta-valkoiseen sisustukseen kuin nenä päähän.

Kuvat Char & the City
Yksi ehdoton ulkomainen suosikkin on norjalaisen Elisabeth Heierin blogi. Ja kas, siellähän on myös niitä pionja maljakossa. ;) Elisabethin koti koostuu, valkoisesta, mustasta, harmaasta sekä ripauksesta vaaleaa puuta. Mukaan eksyy välillä myös herkkää vaaleanpunaista, joka on tietysti omaan makuun. Sekä uudessa että vanhassa kodissa löytyy persoonallisia yksityiskohtia, kuten vino katto, betonipintoja sekä puisia kattoparruja. Upeaa kerrassaan!

Kuvat Elisabeth Heier

Yksi kotimainen tyylikäs blogi löytyi tässä kevään aikana, ja se on Home via Lauran upea sisustusblogi. Kaunis koti on sisustettu taidokkaasti modernia ja vanhempia yksityiskohtia yhdistellen. Ryppyinen pellava, musta-valkoisuus, harmaa ja tietty ruskean sävy värittävät Lauran kotia ja hän kuvaa upeita yksityiskohtia taidokkaasti. Myöskin tässä kodissa asustelee puuvillapörrö sisustuskoira Onni, joka on lupautunut olemaan Maijan hipsteripoikaystävä.

Kuvat Homevialaura
 Myöskin superstylen Annen Muoti mielessä blogissa seikkailee kaksi sisustuskoiraa. Nuo cottonit on kyllä niin mahtavia turkissomisteita  lemmikkejä, kun niistä ei irtoa karvaa ja sopivat hyvin sisustukseen. Annen blogi on ammattilaisen silmällä tehty, kuvissa vilahtelee sekä aina muodikas Anne että myös hänen kaunis koti. Välillä näemme myös sisustuksellisia paloja Sisustuksen Koodi- liikkeestä, jossa Anne työskentelee.

Kuvat Muoti mielessä
White feather dream -blogin Hannan tyyli on ihana, pehmeä, moderni ja kotoisa. Blogissa askarrellaan kortteja, tehdään leivoksia sekä eletään lapsiperheen suloista ja pastillista arkea. Blogista saa paljon inspiraatiota, sillä Hanna bongaa blogiinsa myös upeita fiiliskuvia muualta maailmalta.

Kuvat Krista Keltanen
Toiset viisi lempparia laitan vielä tällä viikolla kehiin, mutta tässä esimakua.

Löytyikö sieltä samoja lempiblogeja vai saitko tästä postauksesta uusia tuttavuuksia?
Share:

21 kommenttia

  1. Onpa samantyylisiä blogeja kuin omasikin! Löytyy muutama sama omaltakin suosikkilistalta.

    VastaaPoista
  2. Voi Sanna, kaunis kiitos :) Omasi kuuluu myös lemppareihini ja sama maku meillä blogeissa ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä ihana Sanna <3 ja toki sait lainata kuviani. On ilo olla lemppariblogilistallasi!

    VastaaPoista
  4. Kiitos näistä, löytypä listalta pari mulle täysin uutta blogia mihin pääsenki nyt tutustuu :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita blogeja ja niin tyylisiäsi. Hauskaa nuo cottonit yhdistävänä tekijänä useammassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coton taitaa olla oikein blogikoira! :D Charilla bongasin tuon cottonin ekaa kertaa ja siitä rotuun niin kovasti ihastuinkin. Sitten kun vielä näin cottoneita livenä niin se oli menoa <3

      Poista
  6. Heip! Kolme oli jo tuttuja ja omalla lukulistalla vahvasti majailevia, mutta pari muuta uusia. White feather dream taisi ainakin päätyä listoilleni heti. Kiitos siis sulle vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että listasta oli iloa muillekin! Laitan vielä tällä viikolla 5 lisää! :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hahhaa! Kiva kuulla! <3 Paras hankinta ikinä.

      Poista
    2. Olen jo valmiiksi ihan rakastunut. Ensi viikon lauantaina muuttaa meille! :)

      Poista
    3. Aivan ihanaa! Sitten heti kuvia kehiin!! <3 Onnea uuden perheenjäsenen johdosta!

      Poista
  8. Kiitos paljon, Sanna! Pääsin aikamoiseen seuraan, tästä tuli super hyvä fiilis. :) Ite olet lemppari!

    VastaaPoista
  9. kiitos! ihania blogeja löytyi täältä! <3

    VastaaPoista
  10. Voi Sanna! Kiitos paljon maininnasta <3 Ja arvaa kenen suosikkilistalta löytyy taas Inspired By love ;)

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig