2013/02/26

Sitruuna päivässä

Sain kollegalta vinkin, mikä auttaisi kevään väsymykseen. Vinkki oli bongattu jostain hyvinvointiin liittyvästä blogista. Auringonvalosta kun on päässyt nauttimaan viime kuukausina ihan turhan vähän, niin jotainhan tässä täytyy alkaa tekemään.

Sitruuna on piristävä ja vitamiinirikas energiapommi. Ja mikä parasta, siitä voi nauttia myös pilvisenä päivänä.


Parasta olisi juoda sitruunan mehu huoneenlämpöiseen veteen puristettuna. Eli vesi yön yli pöydälle ja aamulla puristetaan sitruuna veden joukkoon. Nautitaan 15 minuutin kuluttua puristamisesta.


Sitten vain odottamaan ihmeparantumista ja väsymyksen väistymistä!

Ei mutta jos totta puhutaan, olen kuullut sitruunan auttavan moneen vaivaan. Sillä pitäisi poistua närästys, ruuansulatusongelmat ja sappikivet. Korkea C-vitamiinipitoisuus pitää myös tulehdukset loitolla ja nestettä poistava vaikutus vähentää turvotusta. Myöskin ihon pitäisi kirkastua ja kuona-aineiden sekä bakteerien poistua elimistöstä. Sitruuna auttaa ala-kuloisuuteen piristämällä ja vähentämällä ahdistusta, lisäksi se parantaa keskittymiskykyä.

Huh mitkä vaikutukset! Kohtahan noita myydään apteekissa vain reseptillä.




Share:

14 kommenttia

  1. Hei, kiitos vinkistä ;), huomenna sitruuna kaupoille :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Oles hyvä. Täälläkin ne on loppu tällähetkellä!

      Poista
  2. Minäkin oon tätä viime aikoina aloittanut tekemään... vaikka nyt on useampi päivä valitettavasti jäänyt välistä. Täytyykin käydä sitruunaostoksilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täälläkin on välipäivä ja kummasti väsyttää.. eikun sitruunoja hakemaan!

      Poista
  3. Arvaapas, mulla on jo muutama sitruuna jääkaapissa odottamassa.
    Nyt kun vielä muistaisin aamulla juoda sen lasillisen ; )
    Luulisin, että kollegasi on lukenut tämän sitruunavinkin Kiitos hyvää -blogista,
    tässä linkki kyseiseen postaukseen:
    http://www.trendi.fi/blogi/kiitos-hyvaa/sitruunavesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi. Joo ei ne sitruunat niin hirveästi siellä jääkaappissa auta :D Joo taisi olla juurikin tuo blogi, kiitos kun laitoit linkin!

      Poista
  4. Täytyypä testata!=) Ainakin hyvää se on.

    VastaaPoista
  5. Sitruuna on kaiken lisäksi hyvää, meillä sitä on melkein joka ruuassa :)

    VastaaPoista
  6. NICE, kiva vinkki!! Täytyypäs hakea sitruuna :)) Josko Mr. Alessikin pääsisi käyttöön ;);)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa! Taas yksi syy hankkia se klassikkopuristin!!

      Poista
  7. Testaukseen! Juuri varasin lekuriin ajan, kun tästä väsymyksestä ei tule mitään...
    Kiitti vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei.. :( Ymmärrän! Itse otan aamuisin hirveän setin vitamiineja (D-vitamiin 50mg vähinttään, berocca ja välillä vielä C-vitamiini, lisäksi kalanmaksaöljy ja nyt vielä tuo sitruuna). Että kylä lähtee! Mutta välillä sitä miettii kyllä itsekin että missä määrin se väsymys on enää normaalia..

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig