2016/02/03

Olohuoneen uudet verhot



Täällä on vihdoin sen verran toivuttu, että pääsen bloginkin pariin. Aikamoisia nuo rajut flunssat kyllä, vievät kaikki mehut ja nyt sitten saa taas kerätä kunnolla voimia takaisin. Rauhassa kannattaa kuitenkin aloittaa, sillä en halua mitään jälkitautia -ei vain yksinkertaisesti ole nyt aikaa sairastaa enkä taida olla tämän asian kanssa yksin! ;)



Vihdoin pääsen esittelemään täällä blogin puolella uusia ihania verhojani! Verhot toteutettiin tosiaan yhteistyössä Eurokankaan kanssa, jonka osaavan myyjän avulla sain valittua mieleiset kankaat ja viimeistelyt verhoihin.


Haaveenani oli nimenomaan ylipitkät valkoiset verhot, mutta halusin niihin jotain särmää ja myyjän avulla valitsimmekin kankaan päälle ommeltavaksi tuollaisen mustan paksun satiininauhan, kuten tässä kuvassa jo haaveilinkin.


Rakastan silkkiä verhomateriaalina sen ylellisyyden vuoksi, mutta koska en halunnut vuorattuja verhoja, päädyinkin silkkitaftiin, joka erehdyttävästi muistuttaa aitoa silkkiä. Tämä materiaali on silkkiä kestävämpi ja päästää kauniisti myös luonnonvalon läpi.


Verhotangoiksi valitsin yksinkertaiset ja modernit metallitangot, jotka korkeamman huonekorkeuden illuusion luomiseksi laitettiin kohtalaisen lähelle katon rajaa. Verhot kehystävät nyt kauniisti ikkunoita ja olen niin supertyytyväinen. Ne luovat tilaan ihan uudenlaista kodikkuuttaa ja arvokkuutta.


Mustat yksityiskohdat verhoissa toistuvat muuallakin asunnossa ja samanlaiset verhot tulevat koko kodin yhteinäisen linjan säilyttämiseksi myöskin makuuhuoneeseen.


Hitsi mikä muutos pelkillä verhoilla! Olen aikaisemmin ollut jopa verhovastainen, sillä edellisessä kodissa en kokenut niiden sopivan olohuoneeseen ollenkaan. Olipa opettavainen muutos itsellenikin, että verhoilla saa noin paljon aikaiseksi!

Mitäs siellä tykätään?

// My new curtains in living room -just love those!

Share:

18 kommenttia

  1. Toooosi upeat! Mustat nauhat kruunaavat kokonaisuuden. Minäkin haaveilen uusista verhoista olohuoneeseen. Tuo silkkitafti voisi olla meillekin sopiva, koska tykkään silkkiverhoista, mutta ne ovat jotenkin liian paksut olkkariin. Haluan, että valo tulee läpi. Muistatko tuon kankaan nimeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jemina! :) Ehdottomasti suosittelen tuota taftia! Ja alla tosiaan vastaus kankaaseen, niinkuin näitkin!

      Poista
  2. Tosi tyylikkäät ja ylelliset verhot. Itse ajattelin jatkaa liian lyhyitä verhoja mustalla nauhalla juuri tuohon tapaan. Ts

    VastaaPoista
  3. Todella upeat nuo verhot! <3 Verhopohdintoja täälläkin edessä.

    VastaaPoista
  4. Hei Jemina! Kankaan nimi on Luxe Shantung (24,90/m). Näissä verhoissa on valkoista kangasta (koodi A100), mutta valinnanvaraa väreissä on todella runsaasti. Verhot näyttävät oikein hienoilta. Tänä vuonna Pariisin sisustusmessuilla näkyikin paljon erilaisia kanttauksia ja nauhoilla viimeisteltyjä tekstiilejä. /Milla Eurokankaasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Olen tuota varmasti joskus ihastellutkin teidän myymälässä, kun nimi kuulosti tutulta. <3 Täytyy katsoa uudelleen.

      Poista
  5. Nyt on kyllä niiiin upea kokonaisuus!! <3 Verhot todellakin muuttaa tilan ja viimeistelee sen upeaksi, ei voi muuta kuin miettiä miten verhot muuttaisi tilan täällä meilläkin ;)

    VastaaPoista
  6. Hei! Voitko kertoa mitkä nuo tuolit on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tuolit ovat Fritz Hansenin PK22 tuolit! :)

      http://www.fritzhansen.com/en/pk22-lounge-chair

      Poista
  7. Tykkään! Jopa niin paljon, että houkuttaa napata idea ylikorkeista verhoista myös tänne. Olisiko mahdollista saada tarkempia mittoja? Meillä on huonekorkeus on 260 cm. Mietin siis lähinnä että paljonko jätit ylös tilaa ja samoin paljonko lisäsit alas ylimääräistä pituutta.

    Kiitos vielä kivasta ideasta! Toivottavasti ehdit vastailla.

    Maikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Maikku! Verhot ovat tosiaan laitettu todella ylös, jotta huonekorkeus korostuu. 250cm on huonekorkus olohuoneessa ja verhot ovat 270cm pitkät.:)

      Poista
    2. Oho, niin paljon yli. Olipa hyvä, että kysäisin ammattilaiselta. Olisin muuten ottanut turhan lyhyet. Kiitos Sanna!

      Poista
  8. Hei! Ihanat verhot! Muistatko hintaa, jos itekkin teettäs samanlaiset:)

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig