2015/04/08

Mustaa kahvia ja uuden kodin suunnitelmia





En ole vielä paljoa tänne blogiin kertonut uudesta kodista, joten tarkempi esittely on varmasti tarpeen. Kodin valintaan vaikuttivat ehkä eniten mieluinen sijainti lähellä merenrantaa, työpaikkaa ja palveluja, toimiva pohja sekä asumisen helppous. Maijan kanssa ollaankin oltu tutustumassa uusiin ihaniin lenkkimaastoihin ja karvatassu kävi jo hieman meressä kastautumassakin. 51-neliöinen saunallinen kaksio on juuri valmistuneessa taloyhtiössä, joten asuminen on ihanan huoletonta. Pihan kitkemisen jälkeen tuntuu luksukselta, että lasitetulle eteläparvekkeelle voi vain istahtaa aurinkoon eikä harmitella tekemättömiä pihatöitä.

Sisustuksen suhteen uusi koti on kuin tyhjä paperi. Asiat saavat olla kesken, sillä koti valmistuu aina pikkuhiljaa. Ajatuksia ja ideoita tämän uuden kodin suhteen on jo toki paljonkin, mutta ensin täytyy vanhojen tavaroiden löytää paikkansa. Tämäkin koti, kuten edellinenkin, tulee varmasti olemaan tyyliltään moderni, vaalea, skandinaavinen kodikkuutta unohtamatta. 

Uusia huonekaluja tulen jonkin verran hankkimaan, muutama seinä tulee saamaan sävyä pintaan (yksi on jo saanutkin) ja tietysti parveke pitää laittaa kesäkuntoon kylpyhuonetta unohtamatta. Kävinkin ihanan Lauran kanssa Balmuirin uuden showroomin valikoimaan tutustumassa ja sieltä tulee varmasti löytymään ylellisiä tekstiilejä uuteen kotiin. Kylpyhuone ainakin kaipaisi muhkeita pyyhkeitä, olohuone tuoksukynttilöitä ja miksi ei uudet lakanatkin piristäisi makuuhuoneen ilmettä.

En malta odottaa, että saan laittaa toteen uusia suunnitelmia ja esitellä niitä täällä blogissa teillekin!

// Plans for my new home, I'm already anxious to put those in action!
Share:

2 kommenttia

  1. Tsemppiä uuteen kotiin! Suunnitelmat kuulostavat oikein hyvältä :). Sulla on niin silmää mitä tulee sisustukseen, joten innolla odotan mitä kaikkea keksit.

    VastaaPoista

© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig