2014/05/19

Teneriffan tuliaisia

Harvemmin tulee Suomessa vaatekauppoja kierrettyä niin huolella, kuin loman aikana ulkomailla. Parikymppisenä jaksoin juosta kaikki Helsingin keskustan kaupat useaan kertaan läpi, nykyään teen täsmäiskun Lindexiin, Zaraan tai Stockalle ja toivon löytäväni sen, mitä sillä hetkellä etsin.


Siksi lomalla on parhautta, että pääsee rauhassa kiertelemään oikein ajan kanssa kauppoja, tästä syystä mun vaatekaappi täyttyy yhä enemmän ulkomaan tuliaisista. Teneriffalla kävimme ostoksilla Santa Cruzin pääkaupungissa, josta löytyi verovapaat Zarat ja muut. Swarowskin tuotteet ovat aina olleet tämän harakan mieleen, joten nähdessäni tämän kultaisen sormuksen en voinut jättää sitä ostamatta!


Mukaan lähti myös pari tuollaista makean veden helmirannekorua kauniissa puuterivaaleanpunaisen ja harmaan sävyissä. Hajuvedet olivat Teneriffalla jotenkin hurjan edullisia, joten nappasin mukaan Lady Million tuoksun, jotka matkakaverinikin käytti.


Näyttävät hopeiset korvakorut sopivat juhlaan ja tulevat edukseen päivettynyttä ihoa vasten. Stradivariuksesta nappasin mukaan konjakinsävyiset kiilakorkkarit, jotka olivat korkeudestaan huolimatta todella hyvät jalassa. 


Ja sitten lempikauppani Massimo Duttin löytöihin. Tämä puuteriroosa maxihame vei sydämmen saman tien, kun astuin liikkeeseen sisään. Vappuna yhdistin hameen tummanharmaaseen toppiin, sillä ihastuin Pinterestissä tähän asukokonaisuuteen.




Mukaan lähti vielä armeijanvihreä tikkitakki (jonka kuva vääristää jostain syystä enemmän ruskeaksi). Sille varmasti tulee syksymmällä käyttöä.

Mutta nyt töihin, onpa siellä ihana helle!

//We things I bought from Spain.
Share:

10 kommenttia

  1. Hehee, Massimolta ei vain voin poistua tyhjin käsin ;))) Korot myös upeat!

    Place for Dreams

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat ostokset ja sormus varsinkin on upea. :)

    VastaaPoista
  3. Ai vitsit tuota sormusta. Upea. Mäkin tahdon tuollaisen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha <3 Huomaatko muuten, oon vaivihkaa rakentamassa tosta työnurkkauksesta mun pukeutumishuonetta :D

      Poista
  4. Ihanat kengät! Mä tykkään myös shoppailla ulkomailla kaikista eniten. Useimmiten johtuu myös siitä, että siellä on aikaa kierrellä, kotimaassa mulla on tapana rynnätä lounastunnilla hakemaan "jotain" ja sitten ostos on useimmiten sitä "jotain"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin... itse yritän ostaa silloin kun jotain kivaa löydän. Useimmiten etsien ei löydä mitään :D

      Poista
  5. Sama täällä, täsmäkeikka johonkin, ja Lindex on noussut yhdeksi suosikiksi. Syksyllä meillä perheloma Teneriffalla, jos mies golfaa niin minä shoppaan:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän kuulostaa hyvältä diililtä! :D Lindexillä on yllättävän kivoja juttuja, ennen en tykännyt yhtään...

      Poista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig