Suru on kunniavieras

Näiden kaikkien kauniiden kuvien, matkojen ja ilojen taakse mahtuu elämään myös pettymyksiä, suruja ja menettämisiä. Blogi antaa usein hyvinkin ruusuisen kuvan bloggaajan elämästä, vaikka se on vain pintaraapaisu kaikesta. Kaikilla meillä on huolia, välillä suurempia ja välillä pienempiä. Omassakin elämässäni sattuu ja tapahtuu pinnan alla paljon, mikä ei tänne blogiin asti päädy.

Harvemmin puhutaan suruista, halutaan vain keskittyä siihen mikä on hyvää. Tässä piilee kuitenkin sudenkuoppa; suru kun on myöskin tärkeä tunne, siinä missä ilokin. Ilman syvää surua emme tietäisi suurta iloa - ja minä ainakin haluan tuntea molemmat. Surematta jäänyt suru muuttuu helposti sen rumaksi isosiskoksi; katkeruudeksi. Kun suru osuu kohdalle, on sitä vaalittava, se on hyväksyttävä, käsiteltävä ja itkettävä pois -ottaa se vastaan kuin kunniavieras. Surulla on tärkeä paikkansa elämässä. Jenni Vartiaisen uudessa biisissä sanotaankin surusta hyvin: "Se mitä kunniavieraasi kertoo, kätke sydämeesi tarkoin, ei niitä oppeja kirjoista löydä, ei ostaa voi miljoonin markoin."

Olen saanut monesti palautetta blogini positiivisuudesta, ja sillä linjalla aion jatkaa tästä eteenpäinkin. Mielestäni aito positiivisuus ja ilo ei ole pinnallista tyhjännauramista, vaan sitä, että tietää ja hyväksyy elämässään ne huonommatkin asiat, mutta niistä huolimatta päättää valita ilon. Itselle aina tulee mieleen Tage Daniellssonin sanat "... att inse världens lidande med glädjen i behåll". Aito ilo ei synny kärsimyksen kieltämisestä, vaan siitä että tiedostaa ne negatiivisetkin asiat ja silti päättää valita ilon. Itselle on ollut välillä vaikea ymmärtää, miksi maailmassa onkin niin paljon kärsimystä, mutta onneksi olen löytänyt siihen vastauksen: kärsimyksen kautta opimme rakastamaan.

Näiden vähän syvällisempien pohdintojen myötä toivotan ihanaa iltaa! 

Kiva kun olet siellä.

// Few words of sorrow, joy and everything in between.